Paikkarin torpan postikortit
Paikkarin torpan postikortit tästä linkistä…
Paikkarin torpan postikortit tästä linkistä…
Lohjan kirkkokortit tästä linkistä…
Vas. G.F. Helsingius ( 1815-1886 ) G.G. von Cristiersson (1836-1919). Lohjan kansakoululaitoksen kiihkeät alkuvaiheet Varma kesän merkki on kun koulut …
Palosuojelutyö Lohjannummi nimisen taajaväkisen yhdyskunnan ja myöskin Lohjan kunnan alueilla perustui suorastaan vapaaehtoisuuden pohjalle aina vuoteen 1920 asti. Silloin …
Kirkniemi (Andres Allardt) suomennos
LU kertoi talvella 1915 Lohjankylän ruotsalaisen seuran, Svenska Föreningen i Norra Idrrotssektion- seuran, olleen hiihtokilpailujen järjestäjänä. ”Keli oli hyvä ja …
Mikko on syntynyt Lohjalla vuonna 1967. Vartuttuaan hän pelasi LoPa:ssa ja 17-ikäisenä nivelsiteet menivät poikki Hangossa. Onneksi Ståhlin Rolle ja …
Vuonna 1949 Hartolassa syntyneen Pekka Virtakoivun urheilu-uran kohokohtia oli mm. pesäpallo Honsun, Hongikon Nuorisoseuran, Suomisarjan joukkueessa. 30- ikäisenä hän havaitsi …
Samuli on Pekka-veljen, Hannu Vasalan poika, joka syntyi Lohjalla vuonna 1976. Pekka Vasalan jälkeen paikallistason kuntoilutapahtumissa alkoi tulla esiin Pekan …
Pekka Vasalalla vuoden 1968 Meksikon kisojen aloitus oli karu, sillä hän oli jäänyt alkuerässään ripulin takia viimeiseksi. Aika oli kaikkien …
Markku Tuokko oli syntynyt vuonna 1951. Hän oli osallistunut Virkkalan Kirin yleisurheilun piirinmestaruuskilpailuihin vuonna 1963 Hän voitti 13-vuotiaiden sarjassa 60 …
Tamila oli syntynyt vuonna 1911. Vuonna 1934, hän oli voittanut suojeluskuntien mestaruuden hiihdossa. Berliinin olympialasiin valmentautuessaan edennyt lenkillä Lohjalle asti. …
Pertti (Pepe) Talja on harvoja lahjakkuuksia, joka hallitsee minkä palloilun tahansa. Hän pelaa sarjatasolla jääkiekkoa, jää-, pesä- ja jalkapalloa. Pelaajan …
Vuonna 1972 Start-sulkapallo alkoi tehdä nousuaan, kun juniorien SM-kisojen 12-vuotiaiden sarjassa Kristina Sundberg voitti kultaa ja ”urhollisuuspokaalin”. Ann-Maj Sundberg voitti …
Vuonna 1977 syntynyt Sanna oli jo koulun ala-asteella syttynyt juoksuun ja luisteluun, joten Asemanpellon urheilukenttä tuli tutuksi. Urheilumieltä todisti ala-asteiässä …
Syyskuussa 1932, Lohjan uusittu urheilukenttä oli varattu koululaisten juoksukilpailuihin. Tuloksissa tulivat esiin, kaksi myöhäisempien aikojen yhteiskunnan ja lohjalaisrakentamisen keulakuviksi nousevaa …
Kari Sallinen oli suunnistanut vuoden 1981 maailmanmestaruus kilpailuissa neljänneksi. Sallinen oli vuoden 1985 alkupuolella siirtynyt Hiidenkiertäjiin. Uuden seuran ja Suomen …
Vuonna 1963, Louhen jäsentenvälisissä kilpailuissa 17-v. sarjan Seppo Jämsen oli aitonut 200 m. aikaan 25,1. Ekströmin Seppo ja Salinin Ari …
Ilmari Sippolan isä, Matti Sippola oli perustanut Suomen ensimmäisen nuorisoseuran vuonna 1880, joten Ilmarin lapsuuteen kuului yhteiskunnallisuus. Kansakoulun opettajana …
Luisteluharrastus oli huomioitu kauppalan Urheilulautakunnassa jo vuonna 1930, joten se toimeksiantoi luistinradan pukuhuoneen rakennuspiirustuksen Rkm. Yrjölän tehtäväksi. Järven jäälle …
Lohjan tori oli ollut pesäpallon peliareena 1930-luvun alussa, Nyqvistin Erkin mukaan Elis Sahlström kuului Louhen koviin pelaajiin. Jossain ottelussa Elis …
Elokuussa 1994, Katriina Saarinen oli voittanut Helsingissä nelipelin Suomen mestaruuden Petra Thorenin kanssa. Katarina Saarisen vahva ote jatkui kesällä 1995 …
Pentti Eertamo 24.10.1924-19.1.2021 Pentti Eertamon julkaisemat kirjat löytyy tästä linkistä…. Kirjoja julkaistaan myöhemmin lisää.
30.6.2021 Länsi-Uusimaa Lohja Sari Mattila Lohjan historian helmet löytyvät nyt netistä Paikallishistoria: Lohjan historia -sivusto on jokaiselle avoin aarrearkku, jonka …
30.6.2021 Lohjanhistoria.fi Länsi-Uusimaa lehdessä Lue lisää »
Heinäkuussa 1947 Ossi Renvall oli tehnyt kansanhuollon tarkastuskierrosta Lohjalla. Urheilumies oli kohdannut takavuosien kilpakumppaninsa Eino Kuisman, joka ehdotti kiekkomiehelle muuttamista …
Erkki oli syntynyt 25.10 1917, joten hänellä oli pitkän ajan kokemukset lohjalaisuudesta, että urheilusta. Historiasta oli kyse, kun hän esitteli …
Maaliskuussa 1927, Louhen selkeäsanainen Lauri Nurmi oli kutsuttu Virkkalan Syöksyn painikilpailujen kuuluttajaksi. Kilpailujen ylituomarina toimi O. Görman, nurkkamiehinä (pistetuomareina) K. …
Nurmen veljekset Toivo, Esa, Usko, Eero ja Lauri Lue lisää »
1950-luvun alussa Lämsän Kallen poikien arkilapsuus oli ikäluokan kanssa varttumista Nummentien ja Moisionkadun risteyksessä. Kalle piti ruumisarkkuliikettä kyseisessä kulmassa. Siinä …
Martti oli aloittanut vuonna 1916 18-ikäisenä hiihto- ja juoksu-urheilun. Kilpailemisen hän aloitti vasta vuonna 1926, jolloin oli osallistunut mm. Lohjalla …
Väinö on syntynyt v.1929 Paltamossa. Tokion olympialaisten edellä vuonna 1964, USA:n presidentti Johnson oli selvittänyt Yhdysvaltojen lähettävän Syncom III tietoliikennesatelliitin …
Kalevi Marjamaa oli syntynyt Nivalassa 29.1.1953. Urallaan hän voitti Euroopan mestaruuden, neljä Pohjoismaiden- ja seitsemän Suomen mestaruutta. Urheiluran valintaan oli …
Komppania! Seis! Sotilaallinen karskisti kajahtava komento pysäyttää heinäkuisessa kuumassa säässä pölyävällä Nummentiellä kohti Lohjan kauppalaa marssivan pyhäpukimissaan olevan enimmäkseen saapasjalkaisen …
Toivo Kuitunen – muistelmat 1930-luvun pulavuosilta Lue lisää »
Lohjan sankarihautausmaa. Perustettu 1939. Sankarihautoja 140. Muistomerkin kuvanveistäjä Ilmari Wirkkala. Aarre Laakso 13.8.44 Tauno Suvenaho 19.8.44 Veikko Pettenberg 21.8.44 Kaarlo …
Lukuvuosi 1939 Konepajakoulussamme on päättynyt kahdestoista toimintavuosi. Oppilastyöpajan eri osastot: viilaus- ja metallikoneosasto, paja, työkalu- ja ainevarasto, puusepän työhuone ja …
ETELÄ-LOHJAN SANKARIHAUTAAN HAUDATUT SANKARIVAINAJAT: LÅNGSTEDT PETTER ENGELBREKT 29.6.13 LOJO + 5.6.44 SYVÄRI SLUTH VERNER ISIDOR 26.11.15 INGÅ + 16. 6.44 …
Oy Lohja Ab:n klubirakennus rakennettiin 1939-1947 välisellä ajanjaksolla. Rakennuksen piirsi ja suunnitteli arkkitehti Gösta Cajanus. Vuorineuvos Petter Forsström halusi panostaa …
Stig Lönnqvist-niminen juniori oli osallistunut syyskuussa 1963 Kisa-Veikkojen ja Helsingin Kisatoverien väliseen seuraotteluun, joissa oli juostu 100 m. Stigu sijoittui …
Kauko Lusenius oli syntynyt vuonna 1919. Poika tuli esiin 12-vuotiaana vuonna 1931, kun hän oli Louhen poikana suorittanut TUL:n urheilumerkkejä. …
Leo oli syntynyt vuonna 1912 Seinäjoella opettajaperheen kahdeksantena lapsena. Koulunkäynnin aloitus ei säikäyttänyt poikaa, vaikka matkaa oli viisi km. Koulumatkojen …
Lasse oli syntynyt huhtikuussa 1968 ja aloittanut keilaamisen sen verran varhain (12-ikäisenä, vuonna 1980, ettei puberteetti haittaa koordinaation kehittymistä. Vuodet …
Suomalainen kymmenottelija on syntynyt vuonna 1946 Parkanossa, jossa lapsuuden kokemukset eivät olleet mukavia, sillä hän kärsi maitoruvesta ja allergiasta. Eläinpöly …
Kauppalan palokuntaan oli liittynyt urheilumies Matti Leivo jo vuonna 1947. Heti seuraavana vuonna hän oli innoittanut Lindén Annelia lähtemään pesäpallotuomariksi …
Seppo Leinonen on syntynyt Vaalan kunnan Säräisniemen kylässä vuonna 1952. Urheilu-ura oli alkanut tavanomaisesti Sepon voittaessa vuonna 1959 koulun kilpailuissa …
Suomen Painin Päivänä 6.1.1950 Urheilijat (LoU) järjesti PM- kilpailut Harjulassa. Tuloksena oli kolme toista sijaa. Asiassa ilahdutti maaseudun poikien mukaantulo, …
Lohjan Voimailijoiden Heikki Laakso oli tehnyt esiin tulemisensa painijana hänen voittaessa nuorten SM hopeaa. Sen myötä hänet valittiin nuorten Suomi-Ruotsi …
Lohjan uusitulla urheilukentällä oli järjestetty kesäkuussa 1933 urheiluneuvoja- poikaurheilukurssit, joihin oli osallistunut 116 poikaa. Ohjaajana oli toiminut mm Eino Kuisma. …
Jääkiekkoilija Jarmo Koskinen oli lähtenyt 1970-luvun loppupuolella opiskelemaan Helsinkiin ja siirtynyt pelaamaan I-div. Pitäjänmäen Tarmoon. Se oli pojalle iso harppaus. …
Kesällä 1961, Kisaveikkojen puheenjohtaja Reino karojärvi oli ollut valppaana kuultuaan Aseman kentällä urheilevasta 17-ikäisestä Seppo Kortelahdesta. Reiska sai hänet puhuttua …
Korhonen oli syntynyt 21 9.1926 Ensossa, nykyisessä Svetogorskissa. Urheilu oli ollut Wäiskille pienestä pitäen tärkeä asia, sillä isä oli veistänyt …
Loimaan Jankkoa edustava kuulantyöntäjä Reijo Koivisto teki tutustumistaan Lohjaan kesällä 1953. Sen ohessa hän kilpaili ja voitti kuulantyönnön tuloksella 15,61. …
Virkby Startin yleisurheilun esiinmarssi 1980-luvulla henkilöityy Kari Kippilään. Ilmeisesti Virkkalan Kirissä oli tajuttu Karin osaaminen, joten seurassa oli päätetty ottaa …
Lohjalla Delfiinien Pirkko Kinnusen vuosien uurastus uinnin hyväksi palkittiin keväällä 1987. Hän oli saanut Kansainvälisen uintiliiton FINA:n tuomarikortin no. 206. …
Louhen toimintaan oli tullut mukaan seuran 1. vuosikymmenellä, vuonna 1893 syntynyt Nestori Ketola. Hän oli lähtenyt urheiluun mukaan, vaikka pojilla …
Kesällä 1953 Lohjalaisurheilun kiinnostus kohdistui nuoreen Lasse Ketolaan, joka oli voittanut TUL:n Poikaurheilupäivillä 100 ja 300 m juoksut ajoilla 11,4 …
Väinö oli syntynyt vuonna 1921. Välirauhan aikaan nuorin Degerstedt oli tullut tietoiseksi Karkkilassa pelattavasta jääpallosta. Hän innostui ja sai muutkin …
Auno oli syntynyt vuonna 1936. Hänen aloitus ei ollut helppo, sillä sodan loputtua isä oli kuollut autokolarissa miesten lähdettyä juhlimaan …
Louhi Toimintakert. 1926: Lohja 18/1.1927 Vakuudeksi V.- ja U.-seura Louhen Johtokunta P:sta (allekirjoitus) Alvar Huldén. Louhi vietti 30-vuotisjuhlaansa joulukuussa 1931. …
Urheilijoiden A-juniorit olivat pelanneet talvella 1951 Virkkalan Kiriä vastaan jääpalloa ja voittanet vauhdikkaan ottelun 4-3. ”Vaikka Kiriltä puuttui molemmat laitahyökkääjät, …
Louhella oli ollut pitkät kilpailuperinteet Karjaan- Pinjaisten Uran kanssa. Kesällä 1939, Karjaan Uran Runar Holmberg oli voittanut 16-vuotiaiden 100 m …
Helvi Hirvonen Savonlinnasta, oli valittu Lohjan Yhteiskouluun tyttöjen voimistelunopettajaksi syksyllä 1928. Hänet tiedettiin varsin määrätietoisena ja innostavana opettajana. Opettajana hän …
Vuosi 1922 oli Osuusliike Keolle monin tavoin merkityksellinen, ja siitä antaa selkeän kuvan mainitun vuoden toimintakertomus, jonka on laatinut edellisvuoden …
SIIHEN AIKAAN KUN KEKO TULI KARSTULLE eli kuusi vuosikymmentä sitten Lue lisää »
Gustaf Adolf Helsingiuksella (1855-1934) oli juuret Lohjalla sikäli, että hänen isänsä oli Lohjan kirkkoherrana 1859-1886. GAH valmistui polyteknillisestä opistosta insinööriksi …
Terveystalolla Kake Meskanen oli ikimuistoisen värikäs nostaja 1950-luvun loppupuolella. Hurjan rauta-annoksen käsilleen ojentanut säesti suoritustaan hyytävän karjaisun avustamana. Se ei …
Uusikirkolla (Karjalassa) vuonna 1931 syntynyt Hietanen oli maailman ensimmäinen pesäpalloilija, joka on voittanut sekä etenijä- että lyöjäkuninkuuden. ’Pave’ Hietanen pelasi …
Lokakuussa Nummen Kipinän lahjakkuus Pirkko Helenius palkittiin piirin parhaana naisurheilijana. (LU 21.10.1967) Nummen Kipinä oli noussut taannoin urheilun eliittiin Martti …
Talvella 1960 perustettu Kisaveikot oli ottanut pesäpallon ohjelmaansa. Ja heti seuraavana kesänä Pornaisten Vilpas tuli vierailulle. Turkoosin siniset housut ja …
Lohjan Kalkkitehtaan ja Petter Forsströmin merkitystä ei voi jättää huomioimatta puhuttaessa Virkkalasta ja urheilun edellytyksistä. Kalkki-Petteri oli tehtaan johtaja, patruuna, …
Tämän kertomuksen Lohjan pappilan vaiheista on kerännyt professorin rouva Margit Karsten. Aineistona ovat olleet kertomuksessa mainitut painetut lähteet, sekä erittäin …
Helmikuussa 1966 syntynyt Marjut Lukkarinen tuli esiin urheilijana vuonna 1978 TUL:n piirinmestaruuskilpailuissa, joissa louhelainen oli sijoittunut toiseksi alle 12-vuotiaiden sarjan …
Suomen Urheilulehden toimittaja Harri Eljanko oli toiminut vuoden 1936 talviolympialaisten radioselostajana. Hänen toimittajan uransa oli kestänyt miltei käsittämättömät 75 vuotta. …
Waanilan kartanoVaanilan kartanon värikäs historia ulottuu aina vuoteen 1402 asti. Wana oli tuolloin omistajasuvun nimi. 1600-luvun kuuluisa isäntäpersoona oli valtiopäiväedustaja …
Runar Holmbergin oli selvittänyt keväällä 1985 kaupungin Liikuntalautakunnalle Kalevan Suursoutujen järjestämistä Lohjanjärvellä vuonna 1986. (Lohj. ka. Liik. Lta.k.2.5.1985 26/12§) Ja …
PASSIIVIN KÄYTTÖ LOHJAN MURTEESSA…….
Valtion rautateiden vuosina 1927–1928 rakentama Lohja–Lohjanjärvi-rata (satamarata) erkanee Hyvinkää–Hanko-radasta Lohjan asemalla ja päättyy Pitkäniemessä Lohjanjärven rantaan. Kiskot purettiin 5 km:n …
Lohjan satamaradan kiskot poistettiin joulukuussa 2020 Lue lisää »
Johannes Cortez Backman syntyi Vårdössä, Ahvenanmaalla 24.7.1875. Vuonna 1897 hän siirtyi opettajaksi Virkkalan ruotsalaiseen kansakouluun. Opettajana Backman toimi 20-vuotta siirtyen …
Urheiluyhtymä 30-vuotias 1954-1984
Talkoomäki 1972-1975
Lohjan satamaradan historiaa..
Lohjan kehitys pähkinänkuoressa
Rolf Björklund on syntynyt Helsingissä vuonna 1937. Rofan isä oli kaatunut sodassa, joten elämäntilanteen muutokset olivat vieneet pojan kesäaikojen Pohjanmaalle. …
Kesällä 1980, Virkkalan Kiriä edustanut, Vaasassa vuonna 1965 syntynyt, Ragne Backman alkoi tehdä tulemistaan päästyään SFI:n mestaruuskilpailujen B-tyttöjen sarjoissa korkeushypyssä …
Lohjalla järjestettyjen Louhen yleisurheilukilpailujen yhteydessä syyskuussa 1933, oli ajettu pyöräilyn 5 km. rata-ajot, joissa ”Karjaan Uran Elis Backman oli hävinnyt …
Valistusfilosofit painottivat 1700-luvulla ihmisen henkisen ja ruumiillisen ykseyden ihanteellisuutta ja 1800-luvulla liikunnan tärkeydestä alettiin kirjoittaa ohjeita, joita voidaan pitää urheilun …
Klikkaamalla tästä linkistä pääset lukemaan kaikki vuosikertomukset.
Vähäteutari, pitäjän eteläisin kylä, ympäröi pientä Hemträskin järveä, joka on eräs Siuntionjoen lähteistä. Välli sijaitsee loivasti viettävässä maastossa rehevän kasvillisuuden …
Pohjoisesta päin kartanoon tultaessa ilmaisee jo kaunis, 1890-luvulla istutettu koivukuja, että saavutaan herraskartanoon. Isoteutari on entinen Biskopsin ratsutila, jonka kantatilan …
Kyrkstad sijaitsee Lohjanharjua pitkin kulkevan maantien vieressä, vaikka se ei näykään tielle. Kartanoon johtaa pitkä lehtikuja, ja sitä ympäröi kaunis, …
Laajan puisto- ja puutarha-alueen ympäröimä Ahtialan kartano sijaitsee Lohjanjärven luonnonkauniissa Jalassaaressa. Se on entinen perintötila, johon on liitetty v. 1899 …
Muutaman kilometrin päässä Lohjan kauppalasta etelään, jonkin matkaa Ojamon kartanosta, eroaa maantiestä lounaaseen päin pieni ajotie. Se johtaa hiekkaisen, mäntyjä …
Hiiden kartano sijaitsee jylhässä Hormajärven seudussa omalla vuorenkukkulallaan, josta on laaja näköala viljelysmaille. Se on entinen ratsutila, joka paitsi …
Koivulan sisäänajotie kulkee tuuhean koivikon kautta, ja sen tonttialue sijaitsee kauniilla mäellä, jolta avautuu laaja näköala ympäristöön. Kartano muodostui n. …
Luonnonkauniilla paikalla oleva Sedola sijaitsee kannaksella, jonka toisella puolella on Hormajärvi ja toisella puolella se pitkä ja kapea salmi, minkä …
Kartano sijaitsee aivan Nummen pitäjän rajalla. Rakennusryhmä, joka näkyy maantielle myöskin rajan toiselta puolelta, on sijoitettu pienelle Koskenjoen niemelle. Joki …
Maikkala sijaitsee kapeasta Hiidenveden ja Lohjanjärven välisestä salmesta luoteiseen pistävän lahden luoteisrannalla. Tonttialue on kukkulalla, mutta puutarhan runsas kasvillisuus estää …
Kutsila sijaitsee sen pitkän ja kapean, Lohjanjärvestä erkanevan pohjoissuuntaisen lahden itärannalla, jonka kautta Hiidenvesi laskee mainittuun järveen. Se on entinen …
Pulli sijaitsee Hiiden veden länsirannalla. Se on entinen ratsutila, joka käsittää paitsi kantatilaa yhden siihen 1580-luvulla yhdistetyn tilan. Ratsutilaan liitettiin …
Kouvola sijaitsee pitäjän pohjoisosassa, Hiiden veden länsirannalla. Se on entinen ratsutila, joka käsittää paitsi kantatilaa kaksi Kouvolan kylään kuulunutta ulkokylänmaata, …