Vas. G.F. Helsingius ( 1815-1886 ) G.G. von Cristiersson (1836-1919).
Lohjan kansakoululaitoksen kiihkeät alkuvaiheet
Varma kesän merkki on kun koulut sulkevat ovensa toukokuun lopulla päästäen niin opettajat kuin oppilaatkin kesäloman viettoon. Tänä keväänä tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Etelä-Lohjan ruotsinkielinen kansakoulu päätti ensimmäisen lukuvuotensa. Ruotsinkielisen kansakoulun perustaminen Etelä-Lohjalle oli kuitenkin pitkällisen, viisitoista vuotta kestäneen kamppailun tulosta. Seuraavassa tarkastellaan Lohjan kansakoululaitoksen kiihkeitä alkuvaiheita 1869–1885.
Kohti kansakoulukiistaa
Uudistettu kunnallishallinto, joka liittyi keskeisesti kansakoululaitoksen syntyyn, toteutettiin Lohjalla vuoden 1868 lopulla. Tämän jälkeen kansakoulun perustaminen tuli entistä ajankohtaisemmaksi. Koska pitäjä oli jakautunut ruotsinkieliseen Etelä-Lohjaan ja suomenkieliseen ”muuhun” Lohjaan, olivat kiistat kansakoulusta lähes väistämättömiä.
”Koulun puuhassa on täällä eletty ja oltu ettei se ole lyhytmuistinen joka voi sen selittää ”, kirjoitti vuonna 1865 eräs lohjalainen Suometar – lehdessä. Kuitenkin vasta 1870 syntyi ensimmäinen kansakoulu pitäjään, jossa oli vuoteen 1819 toiminut eräs maamme vanhimmista maaseutukouluista.
Toteutumaton päätös
Ensimmäinen asiaa koskeva periaatepäätös lienee maassamme ainoalaatuinen. Kuntakokouksen enemmistö päätti, että koulua käytäisiin kielisuhteitten mukaan: suomenkieliset 3/4, ruotsinkieliset 1/4 ajasta, sekä kaksikieliset koko ajan!
Varsinainen kiivas debatti ruotsinkielisen koulun paikasta sai alkunsa, kun senaatti kieltäytyi avustamasta opettajaa, ”joka opettaa kahta kieltä”, sekä määräsi erilliset koulut suomen- ja ruotsinkielisille.
Nyt ’heräsivät’ etelälohjalaiset, puhemiehenään Kirkniemen kartanon omistaja Christierson, vaatimaan ruotsinkielistä koulua ruotsinkieliselle Etelä-Lohjalle.
Saman katonalle
Seuraavan kuntakokouksen päätöstä: ”kummankin kielen osastolle omat salit”, ei pöytäkirjassa perustella. Taustalla voidaan nähdä samaa talonpoikaista ärtymystä, joka Lohjalla samoin kuin monessa muussakin kunnassa purkautui ’herrojen’ aloitteiden vastustamisena. Katsottiin myös, että tuleva koulu vastaisi paremmin aiempaa ’kielisuhdekoulupäätöstä’, sillä uusi koulu jaettaisiin kahtia ”ruotsalaisille, sekä tyttö että poikalapsille yhteisesti, että suomalaisille poikalapsille yksinään”. Pedagogio tulisi toimimaan suomenkielisten tyttöjen opinahjona.
Ennen uuden koulun valmistumista syksyllä 1873 kävivät suomenkieliset pojat koulua vanhassa pedagogiossa, muut vuokrahuoneissa.
Ruotsinkielisellä osastolla käyneiden oppilaiden luku jäi kuitenkin niin pieneksi, että ruotsinkielisen miesopettajan pyydettyä eroa kuntakokous päätti: ”otetaan mainittuun kouluun ainoastaan naisopettaja, joka poika sekä tyttölapsille antaa opetusta”. Tällainen koulu ei enää tyydyttänyt Christierssonin johtamia etelälohjalaisia, jotka nostattivat asiasta todellisen myrskyn huhtikuussa 1875.
Etelälohjalaisten hyökkäys
Kuntakokous 25.4.1875 merkitsi selvää rajapyykkiä Lohjan kansakoulukiistassa. Christierssonin välityksellä etelälohjalaiset tekivät selväksi, että ruotsalaisen koulun luonnollinen paikka on Etelä Lohjalla. ’Painostusryhmä’ ei kuitenkaan päässyt tavoitteeseensa, sillä suomenkielinen enemmistö pysyi kannassaan. ”Ruotsalaisen kielenosasto on kadottanut oikeutensa”, sanotaan päätöksessä, sekä viitataan vuoden 1870 päätökseen yhdestä koulusta eri kielten osastoineen.
Päätöksen taustalla olivat voimakkaina taloudelliset tekijät, uuden koulun vaatimat taloudelliset uhraukset. Vaikka Christiersson tarjosikin koululle tontin, ei anomuksessa selvitetä, miten rakennuskustannukset hoidettaisiin, mistä rahat opettajien palkkaukseen jne. Taloudellisten rasitusten pelko osoittautui jälleen ylivoimaiseksi esteeksi etelälohjalaisten vaatimuksille.
Linjanvetoa
Ristiriitaiselta saattaa vaikuttaa, ettei ruotsinkielinen kirkkoherra Helsingius asettunut kannattamaan ruotsalaisen koulun siirtoa. Mutta Helsingius edustikin täysin Christierssonista ja muista elälohjalaisista poikkeavaa linjaa. Mitä ilmeisimmin kyseessä oli nousevan suomalaisuuden heikentäminen – Helsingiukselle ruotsinkielinen kansakoulu merkitsi eräänlaista ’ruotsalaisuuden lipunkantajaa lähes umpisuomalaisella Keski-Lohjalla.
Helsingiuksen johdolla perustettiin 1873 ns. Köyhien lasten koto. Osavaikuttimena ’kodon perustamiseen näyttää olleen riittävän oppilasmäärän takaaminen ruotsinkieliselle koululle, valtionavun säilyttämiseksi. Tästä ’ruotsinmielisyydestä’. Helsingiusta sitten Uuden Suomettaren palstoilla moititaankin. ”Toivottavaa olisi, että koulujohtokunnan esimies (so. Helsingius) olisi yhtä ’intresseerattu’ Suomalaisesta koulusta kuin hän sanoo olevansa ruotsalaisesta”. ’Kotoon’ puuttuu sitten R.A. Lundqvist kertoen, että sen asukeista 2/3 käy ruotsinkielisessä koulussa. Tämä 2/3 oli itse asiassa puolet ruotsalaisen koulun silloisesta oppilasmäärästä. Kirjoituksista kuvastuu selvä kielteinen suhtautuminen ruotsinmieliseksi ymmärrettyä kirkkoherraa kohtaan.
Linjajako kansakoulukiistan ympärille oli näin 1870-luvun lopulla selkiintynyt. Sekä suomenkieliset, että Helsingiuksen johtama ruotsinmielinen ryhmä pyrkivät säilyttämään tilanteen.
Suomenkielisten asennoituminen oli luonteeltaan sosiaalista perustuen vanhaan ’herroja’ kohtaan tunnettuun epäluuloon. Helsingiuksen ryhmän motiivina taas oli nousevan suomalaisuusliikkeen vastustaminen. Christierssonin johtamat, etelälohjalaiset eivät koulun siirtoa vaatiessaan ajaneet niinkään ruotsalaisuuden asiaa, vaan eräänlaista ’liberaalia linjaa äidinkieleltään ruotsinkielisille piti tarjota mahdollisuus käydä koulua omalla kielellään.
Kohti välirikkoa
1870–80-lukujen taitteessa kansakoulukysymys näyttää olleen rauhoitettua aluetta. Siirtoanomus oli käynyt läpi byrokratian rattaat ilman, että kuvernööri tai senaatti olisi saanut aikaan ratkaisua, asia vain palautettiin kuntakokouksen päätettäväksi.
Kielikysymys ei kuitenkaan kadonnut lohjalaisten elämästä, vaan valtakunnallinen kielipolitiikka alkoi nyt vaikuttaa yhä enemmän. Väylänä toimivat 1879 keväästä alkaen suomen- ja ruotsinkielisten ylioppilaiden ’kansantajuiset luennot’, jotka kilpailivat kiivaasti toistensa kanssa.
Juuri vuosikymmenten vaihde merkitseekin aktivoitumísta kielikysymyksen suhteen, nimenomaan suomenkielisten piirissä. ”… tiedänhän, että meillä on suuri varasto ruotsalaista sivistystä ja olenpa kuullut, ettei suomen kielellä kukaan voi sivistyneeksi tullakaan”, kirjoitti R.A. Lundqvist Hämeen Sanomiin 1880.
Todellisena uhkana ruotsinkielisen koulun näki ’Päijänteen kirjoittaja: ”… suomenkielen voittoa estämään perustettu ruotsinkielinen kansakoulu”.
”Mätäkuun oireita Lohjalla”
Uusia näköaloja kansakoulukiistaan avasi Folkwännen -lehti kesäkuussa 1882. ’Svenska folkskolans Vännerin’ kerrottiin luvanneen rahallista apua uuden ruotsinkielisen koulun perustamiseen. Tämän voimakkaasti kielipoliittisen yhdistyksen johtokunnassa istui ruotsinmielisyyden ideologinen isä A.O. Fredenthal. Yhdistyksen kiinnostus Lohjan kansakoulukiistaan osoittaa, miten tärkeäksi nähtiin koulun säilyminen ruotsalaisuuden symbolina Keski-Lohjalla.
Kuntakokouksessa 10.7.1882 tehtiin sitten tiukan äänestyksen jälkeen päätös koulun siirtämisestä Etelä Lohjalle. Mielipiteet jakautuivat kahtia ja vain Christierssonin sekä sahanomistaja Kronqvistin lupaama taloudellinen tuki mahdollistivat siirtopäätöksen syntymisen.
Välittömästi päätöksen jälkeen alkoi lehdissä esiintyä kirjoituksia Keski-Lohjan ruotsinkielisen koulun säilyttämisen puolesta ja sitä vastaan. Tilanne oli kääntynyt ikäänkuin päälaelleen; etelälohjalaiset muuttuneet hyökkääjistä puolustajiksi. Tuekseen he saivat kuitenkin suomenkieliset, joiden närkästymistä kuvaa parhaiten R.A. Lundqvistin kirjoitus ”Mätäkuun oireita Lohjalla”. Lundqvist esittää, ettei ruotsalaista koulua Keski-Lohjalla tarvita, koska sen tarkoituksena on vain ’kunnan ruotsalaistaminen’.
Näin oli ajauduttu avoimeen ristiriitaan, jossa toisella puolella olivat siirtoa vastustavat ruotsinmieliset, toisella puolella Etelä-Lohjan ruotsinkieiset, tukenaan suomenkieliset ’kansallisuusmiehet”.
Kolmannen koulun ”kompromissi’
Siirtoa vastustaneitten valitukset kuvernöörille eivät johtaneet sen ’parempaan’ tulokseen kuin etelälohjalaisten aiemmat valitukset siirron puolesta; asia palautettiin kuntakokoukselle, joka asettui toistamiseen siirron kannalle. Helsingiuksen johtaman ryhmän ainoaksi vaihtoehdoksi näin yksityisen koulun perustaminen. Yksityisen ruotsinkielisen kansakoulun synty oli eräänlaisen kompromissin tulos kuntakokouksen päätettyä yksimielisesti 12.7.1884 antaa vanha pedagogiorakennus uuden yksityisen koulun käyttöön. Kun uusi koulurakennus sitten valmistui Jönsböleen syksyllä 1885, muutti suomenkielinen tyttöosasto pedagogiorakennuksesta saman katon alle poikaosaston kanssa. Pedagogioon perustettiin yksityinen ruotsalainen koulu, jonka opettajina toimi ruotsinkielisiä säätyläisiä.
Kielikysymyksen rikkirepimä Lohja
Vuonna 1885 Lohjan koulukiistassa voittajina seisoivat molemmat ruotsinkieliset ryhmät. Etelälohjalaiset saattoivat olla tyytyväisiä saatuaan 15 vuoden kamppailun jälkeen ruotsinkielisen koulun ruotsinkieliselle alueelle. Myös Helsingius ja hänen kannattajansa saattoivat olla tyytyväisiä, olivathan he säilyttäneet ’ruotsalaisuuden lipunkantajan’ Keski-Lohjalla.
Suomenkielisten kannalta oli puolestaan ajauduttu täysin nurinkuriseen tilanteeseen: 2/3 enemmistöllä oli yksi koulu, 1/3 vähemmistöllä kaksi. Närkästys purkautui katkerissa lehtikirjoituksissa, joista kansakoulunopettaja Lemanin on ehkä räikein. Leman leimaa ruotsinkielisen koulun ”ruotsalaisuuden etuwartiostoksi”, todeten koulun perustamisen olleen ”vastoin kaikkia järjellisiä syitä”.
Kansakoulukiista ja sen ratkaisu olivat näin omiaan syventämään juopaa Lohjan suomen- ja ruotsinkielisen väestön välillä. – Vanhan sääty-Yhteiskunnan natistessa liitoksissaan nousi kielikysymys uudeksi hedelmälliseksi kiistojen aiheeksi. Kansakoulukiista on ehkä näkyvin osoitus siitä kiihkeydestä, jolla lohjalaiset viime vuosisadalla reagoivat, kun kyse heidän äidinkielestään ja sen oikeuksista.
Lohjan uutiset 4.6.1986
Jussi Hanhimäki