Vuonna 1977 syntynyt Sanna oli jo koulun ala-asteella syttynyt juoksuun ja luisteluun, joten Asemanpellon urheilukenttä tuli tutuksi. Urheilumieltä todisti ala-asteiässä käyty kinastelu, ”et varmana jaksa juosta 10 kierrosta – ja varmana jaksan.” Niin Sanna alkoi olla selvillä kyvyistään. Sanominen yhteydessä paljastui puhumisen murteen ’pläkkiselvä’ lohjalaisuus. Sannalta ei ollut päässyt unohtumaan koulun 6-luokan hiihtokilpailujen karsinta, joissa piti menestyä. Tulikin kuume, eikä päässyt mukaan, tuli itku.
Yläasteella Sanna oli huomannut yleisesti kiinnostuksen kouluissa urheiluun olleen hiipumassa. Sannaa se kiinnosti, joten hän meni Louheen vuonna 1992,pääsi Kuntun Paulin suojelukseen, jossa vaimo keitti kotona kahveja ja valmentaja selitti neidille hiihtoon ja valmennukseen liittyviä asioita. Tiedon lisääntyminen kasvatti ja Lukkarisen Marjutin menestys antoivat lisää intoa. Lohjalaisten idoli kannusti lahjoittamalla sponsoreilta saamiaan suksia sauvoja urheilutekstiilejään Louhen nuoremmille. Lämmittelypuku oli ihan sopiva ja hirmuisen lämmin. Kyllä silloin suksi luisti. Lisäksi Louhivoimistelun Tarja Haaranen oli vielä nuori, mutta upea valmentaja.
Eli Sanna oli päättänyt tulla hiihtäjäksi. LU kertoi maaliskuussa 2000, kuinka hän oli osallistunut Helsingissä Sport-Expo messujen sisäsoutu-kilpailuihin, joihin myös Niemisen Minna oli osallistunut. Kilpailun aikana kuulutus oli kertonut Sannan olevan kärjessä vielä 950 m. kohdalla. Sitten hän Tsippasi ja jäi 4. Sannan soutu-uran kannalta saattoi olla ratkaiseva tekijä se, että Halmeen Kaisa LU:n toimittajana teki Sannan soudusta jutun, jossa todettiin Sannan harkitsevan soutua yhtenä lajinaan. Lehtijuttu osui Esko Hillebrandtin luettavaksi.
Helmikuussa 2002, Sanna oli ymmärtänyt löytäneensä oikean lajin, sillä vaikka oli soutanut vasta 1½ vuotta ja oli voittanut jo kaksi sisäsoutujen Suomen mestaruutta. Sanna ymmärsi voimaa olevan, mutta tekniikkaa ei.
Tekniikan parantamiseksi Esko Hillebrandt rakensi Kisakallion altaaseen kuusi metrisen soututelineen. Siinä Sannan oli hyvä hioa tekniikkaa Eskon antaessa ohjeita. Treenin muuttuessa myös lihaksisto muuttui. Laji tuntui sopivan Sannan omasta mielestäkin. Testitulokset paranivat nopeasti. Soututekniikan puutteessa Sanna oli jännittänyt tasapainonsa kanssa, kunnes tajusi ja löysi soutuun rentouden. Sanna oli tunnollinen harjoittelija, välillä täytyi jarruttaa. Kevyen luokan painoraja oli 113 kg: Sanna ja Minna asetettiin samaan veneeseen. Molemmat painoivat 57 kg, kun Sannalle tuli vaikeuksia, hänelle sallittiin 58 – Minnan riutuessa 56 kiloon. Sannan maailma avartui hänen lähtiessä maajoukkueen mukana harjoitusleirille Italian Sabaudiaan. Siellä hiottiin tekniikkaa. Heinäkuussa Sanna osallistui Valkeakosken soutuihin. Minna voitti ja Sanna oli 3.
Lokakuussa Sannalle puuhattiin Hiidensalmen rannasta venesuojaa olympialuokan kilpavenettä varten. Sivistys ja Vapaa-ajan Lta.k. ei myöntänyt, kun sellaista ei ollut huomattu varata.
Heinäkuussa 2003 Sanna voitti Hämeenlinnan soutajien nelikon kanssa SM-hopeaa. Soutuliitto vakuuttui neidin taidoista ja lähetti Helsingin Soutajia edustavan lohjalaisen Milanon MM-kisoihin, joissa hän souti kevyessä ykkösluokassa. Hän jäi välierissä 4. ja kaksi sekuntia finaalista. Lopullinen sijoitus oli 10. Sannan tavoite oli täyttynyt kirkkaasti.
Vuoden 2004 alussa Sanna voitti 2000 m:llä ”soutuergometristen” SM-kisoissa hopeaa 61,5 kg sarjassa. Minna Nieminen voitti n. 4,5 sek.
Sanna ja Minna huomasivat yhteispelin sujuvan, kun Sinisalon Veikko oli saatu valmentajaksi. Toukokuussa he osallistuivat Saksassa Maailman-cup:iin jossa hävisivät pronssin vain 0,3 sek. Näin parivaljakko jäi ilman ”villiä korttia” Ateenan olympialaisiin. Sanna tympääntyi ja päätti lopettaa. Soutuliitto ja Minna kielsivät luovuttamasta, joten Sanna märehti tovin ja innostui uudelleen. Ja niin heti elokuussa hän voitti Jämsänkoskella Suomen mestaruuden.
Sanna souti keulassa, koska Minna osasi rytmittää ja taktikoida. Sannan rooli oli raataa. Se toimi.
Kevätkesällä 2005, Sanna ja Minna lähtivät Lontoon Maailman-cupiin, jossa he sijoittuivat 2000 m:llä 6. ja heti kesäkuun Munchen antoi aiheen juhlia maailmancup-voittoa.
Syksyllä Japanin MM-kilpailuissa he yltivät jo MM-pronssille, vaikka lopussa tuli hyytyminen. Huom. kumpikaan ei ollut ikipäivänä osannut kuvitella pääsevänsä näin korkealle. ”Sen täytyi olla vahinko”. Palkintopallilla Sanna oli kuiskannut Minnalle, että olisi se ollut kiva kuulla Maamme laulukin. Eli, menestyksen nälkää jäi. Se oli ko. vuoden yllättävimpiä urheilutekoja. Asianosaisille se ei ollut niinkään, koska Maailmancup kertoi ennakkoon asetelmista. Soutajilla oli työjako Minnan tehdessä veneeseen rauhallisuutta ja Sannan tuodessa voimaa. Naisten ajatuksissa jo seuraavien olympialaisten Peking häämöttää. Siksi heidän harjoittelunsa sisälsi 50 viikon ja 600 tunnin rupeamaa vuodessa. Vuoden lopulla Sanna ja Minna valittiin vuoden 2005 soutajiksi. Sannalla oli tammikuussa 2006 vaikeuksia sisäsoudun SM-kilpailuissa. Siitä huolimatta hän puristautui 3. Sannan ja Minnan menestyksestä Opetusministeriö muisti heitä 15 000 euron apurahalla.
Elokuussa 2006 Suomi-soudun ykköspari oli soutanut Englannin Etonissa MM-kisoissa 6. ”Taidot eivät riittäneet parempaan voimakkaan kovassa takatuulessa”, totesi Sanna kisojen jälkeen.
Tammikuussa Suomen Olympiakomitea myönsi kumpaisellekin soutajalle 7000 euron valmennusrahan, jotta saavat keskittyä tuleviin Pekingin kisoihin. Julkinen tuki innosti, ei ollut enää tarvetta piilotella ruskeitten kirjekuorien kanssa, kuten tapahtui ”puhtaan amatöörivuen ajassa”. Yleisellä tasolla saattoi vaikuttaa soutajien arjen olevan auvoista. Ei ihan, sillä Minnaa vaivasi astma, ja hän sairastui helpommin flunssaan. Siitä huolimatta kunto ei pudonnut, vaikka joutui aika ajoin huilaamaan. Lohjalaisten upea kannustus oli lämmittänyt Sannaa. Lisäksi Liikuntakeskus oli työnantajana tukenut upeasti lohjalaissoutajaa.
Kesäkuussa soutajapari Minna – Sanna sijoittui Amsterdamin Maailman-Cupissa 2000 m soudussa 5. ”Kisan jälkeen Sanna talutettiin doping-testiin, jossa hänen oli juotava kolme litraa vettä. Neljän tunnin odotuksen jälkeen testineste irtosi.” Eli urheilijan tulee varautua kaikenlaiseen menestyäkseen.
MM-kilpailut soudettiin syyskuussa Munchenissä, jossa Sanna ja Minna-yhdistelmä yltyi menestykseen voittamalla hopeaa. He hävisivät voittajalle vain 0,23 sek. ”Maamme-laulu jäi kuulematta, mutta hopea ei ole häpeä, oli Sanna todennut ja jatkoi, että kisa oli äärimmäisen tiukka, joten maalissa ei ollut heti selvillä kuka voitti. Hopea-soudulla he varmistivat paikan Pekingin olympiasoutuun. Sannan tekemisiä varjostaa edelleen painorajoissa pysyminen, mutta sitä ei juhlan keskellä ajatella, vaan siihen keskitytään harjoituksen tiivistyessä.
2007
110 yötä ennen Pekingiä, Sanna ja Minna ymmärrettiin harvoiksi Suomen mitalitoivoiksi. Sanna kertoi, ettei mitään jätetä sattuman varaan, koska kisoista haetaan menestystä. Itse kisoissa on päämäärä päästä finaaliin ja sitten mitaleille. Siksi heillä oli jo huhtikuuhun 2008 tultaessa takanaan jo neljä ulkomaan leiriä, joissa teknistä osaamista oli saatu paremmaksi. Parisoutajat etenivät Puolan kesään 2008, jossa soutuyhdistelmä Sanna/Minna oli kiiruhtanut pelottavan kovaa; Maailman Cupissa tuli 3. sija.
Pekingin kisoissa naisten pariairosoudun 2000 m alkoi takkuisesti, sillä Sanna ja Minna joutuivat hakemaan jatkopaikkaa keräilyerien kautta. Pari päivää myöhemmin he soutivat jatkoon tultuaan erässään 2. Välierät sujuivat ja suomalaistoiveet olivat korkealla parivaljakon sijoittuessa 2. Neidokeitaalle oli rakennettu iso screeni(valkokangas), jonka äärelle lohjalaiset toivotettiin tervetulleiksi maksutta, katsomaan isoa finaalia. Sannan sanoin todettuna, ”finaali oli tiukkakin tiukempi: maaliin tultua, ei ollut vielä käsitystä sijoituksesta. Olin soutanut niin kovaa, etten yksikertaisesti olisi parempaan kyennyt. Näin oli ennakkoon päätetty, ettei tarvitse mummona kiikkustuolissa pohtia, olisiko vielä päässyt kovempaa. Kisan jälkeen tiesin, etten olisi. Sanna ja Minna voittivat Hollannin jälkeen hopeaa hiukan yli sekunnin erolla. Kanada sijoittui 3. Hopea oli enemmän kuin unelmien täyttymys. Olin aina haaveillut pääseväni olympialisiin, joten mitali oli jotain suurta. Se kertoi, että olimme Minnan kanssa onnistuneet.”
Sanna jatkoi vielä vuonna 2009 Valkovenäjän EM-kisoissa, joissa hän sijoittui Ulla Varvion kanssa 4. Puolan MM-kilpailuissa soudin taas Minnan kanssa ja sijoitus oli 9. – pettymys. Vuoden 2010 kilpailuissa sijoitukset eivät parantuneet, eikä selkävaivoista johtuen harjoittelu sujunut. Sanna päätti urheilu-uran, joka oli antanut valtavasti. Soutu oli ollut 10 vuotta etusijalla elämässä. Kaikki se kannatti.
Teksti Eino Alhola