Ilmari Sippolan isä, Matti Sippola oli perustanut Suomen ensimmäisen nuorisoseuran vuonna 1880, joten Ilmarin lapsuuteen kuului yhteiskunnallisuus. Kansakoulun opettajana hän sai vakituisen työpaikan Lohjankylästä vuonna 1906.
Suomi oli ajautunut suurlakkoon vuonna 1905, jonka seurauksena myös Lohjankylään perustettiin työväenyhdistys. Louhen haluttiin liittyvän yhdistykseen, jonka alaosastoksi seura liittyikin seuravana vuonna. Liittyminen oli vienyt jäsenet eripuraan, sillä Louhen perustajajäsen W. Hillner katsoi kyseisen toimen junttauspolitiikaksi. ”Se loukkaa urheilun puolueettomuutta. Yhdistykseen liittyminen oli ratkaistu tarkoitusta varten jäseniksi ruvenneitten sosialistien äänin 11-8.”
Sippolan lohjalaistuessa, hän ei ilmeisesti antanut poliittisten ristiriitojen häiritä, koska hänen aikansa kului Louhen painijohtajana. Moneen suuntautuneena Sippola toimi vuosia sivutoimisena Säästöpankin kirjanpitäjänä. Hän oli myös Lohjan Kotiseutututkimus Ystävien jäsen vuodesta 1908.
Sippola oli lehtimiehen ominaisuudessa irtaantunut maisemista ja lähtenyt Tukholman olympialaisiin vuonna 1912. Tultuaan kotiin, olympialaisten innoittama tiesi Helsinkiin rakenteilla olevasta Eläintarhan urheilukentästä. Siellä oli pelattu jo vuonna 1911 ensimmäinen jalkapallomaaottelu. ”Eltsu” valmistui hiilimurskapäällysteineen vuonna 1913. Se oli Suomen ensimmäinen urheilukenttä.
”Jos kerran Helsingissä, niin, kyllä sitten meilläkin osataan”, saattoi Sippola tuumia ja ryhtyi mitoittamaan entisen reservikomppanian harjoituskenttänä olleen harjun alueelle sääntöjen mukaista 400 m juoksurataa kaarteineen, hyppy- ja heittopaikkoineen. Urheilun edistäjänä hän oli tietoinen SVUL:n laatimista säännöistä, joissa todettiin jo vuonna 1909. ”Urheilukenttä, jossa saavutetaan ennätyksiä, saavat kallistua korkeintaan 50 sm 100 m kohti. Jos kallistusta on isompi, on juostava vastamaata”. Harjun harjoituskentän muhkurat oli nopeasti tasoitettu; ei ollut vastamäkeä, mihin olisi tarvinnut juoksuttaa.
Sippola oli toimeliaisuudessaan virittynyt yhteiskoulun valmistelutoimikunnan sihteeriksi. Tuota pikaa hänestä tuli johtokunnan ensimmäinen puheenjohtaja. Hän oli vuonna 1909 perustetun Lohjan kunnanvaltuuston jäsen, että sen sihteeri. Hänellä oli vankat näkemykset erottaa Lohjankylä Lohjan kunnasta – kauppalaksi.
Louhen pöytäkirja toteaa talvella 1915 järjestetyistä hiihtokilpailuista. ”Samana päivänä pidetään myös naisten hiihtokilpailut 2 km:n matkalla, joista jaetaan kolme palkintoa. Palkintotuomareiksi kutsutaan I. Sippola, V. Louhivaara ja A. Malmberg. Lisäksi tarkennettiin sääntöjä: päästäkseen hiihtämään, pitää kuulua 1 kuukauden seuraan, sekä olla paikkakunnalla saman ajan.” Eli, Louhi ja ruotsalaisen yhdistysten urheilijat olivat järjestäneet hiihtokilpailut, joissa kilpailtiin seurojen välillä uudesta kiertopalkinnosta. Osallistujia oli sallittu kilpailuun rajaton määrä, joista kolmen parhaan tulokset laskettiin. 10 km matkan voitti Louhi- seura. Ajanottajia kilpailuissa oli kaikki yhdeksän ja palkinnot jaettiin Åsvallan Iltamissa. Ilmari Sippola piti esitelmän hiihtourheilun kehityksestä. Aihe oli tärkeä, sillä hiihtoa oltiin siirtämässä tasamaiden pelloilta ja järvien jäiltä metsien murtomaihin, jossa mäkien nousut laskuineen olivat antamassa lajiin tyystin uudenlaista ilmettä.
Walokuvalewyt, Tahko ja venäläiset
Sippolan monitahoisuus näkyi kevään 1915 LU:ssa. ”Ne henkilöt, joilla on hallussaan Lohjan pitäjästä otettuja walokuvalewyjä, oliwatpa ne kuinka harwalukuisia tahansa, kehoitetaan ilmoittamaan täten kansakoulunopettaja Ilmari Sippolalle Lohjannummella. Kiitollisuudella otetaan tietoja henkilöistä, jotka paikkakunnalla harjoittavat walokuwausta. Sitomus on saada runsas kokoelma Lohjan walokuwia tulevaisuuden hywäksi.” Sippolalla oli ilmeisesti aikaisempaa kokemusta valokuvauksesta, koska hänen albumistaan löytyivät kuvia myös Louhen köydenvetokilpiluista.
Voi olla, että Sippola oli tullut Tukholmassa tutuksi Tahko Pihkalan kanssa, tai hänen vaikutuksesta ”Lohja” eteni urheilun eturintamassa huolimatta, ettei Suomen Urheilulehti ollut ennen vuotta 1915 virkannut lohjalaisesta urheilusta sanaakaan. Ilmeisesti Lohjankylä oli Helsingin näkövinkkelistä etäinen periferia, jossa joku saattoi tietää olevan kesävesien houkutuksia, mutta ei muuta. Torsti Salonen ja Urheilumuseon tutkija Jouko Kokkonen pitivät sattumana, jos paikkakunnalla oli lehtimies, joka julkaisisi juttuja. Lohjalla ei ollut edes lehteä.
Ja niin toukokuussa 1915, Louhessa keskusteltiin ”Suomen Voimistelu ja Urheiluliiton neuvojan, maisteri Lauri Pihkalan toiminnan järjestämisestä. Häntä pyydettiin pitämään muun neuvontansa ohella esitelmä työväentalolla. Yömaja päätettiin hommata seuran puolesta. Neuvonantaja oli ihastunut rakennettuun urheilukenttään, joten Ilmarin on täytynyt olla suorastaan imarreltu saamastaan palautteesta. Tahkon näkemyksellä tuli olemaan merkitystä jatkossa runsaammin kuin ”kentäntekijä” olisi konsanaan voinut kuvitella.
Sippola oli osallistunut osuusliike Keon perustavaan kokoukseen, josta oli kuulutus Lohjan kirkossa. Lohjankylän Osuuskauppaa oli perustamassa 60 ihmistä. Perustavan kokouksen avauksen oli suorittanut marraskuussa 1916 Ilmari Sippola. Lisäksi hän oli mukana Puhelinyhtiön, Karjalohjan laivaosakeyhtiön, satamaradan perustamisissa. Suomenkielisten seurojen yhteinen talohanke, Harjula oli lähtenyt hänen aloitteestaan. Syksyn 1916, LU kertoi venäläisten sotajoukkojen harjoittaneen dynamiittikalastusta, luvatonta metsästystä, ihmisten kalapyydyksien tyhjentämistä, ihmisten veneitten luvatonta haltuunottoa ja myyntiä. Eli, sotajoukko oli toiminut yksityistä omaisuutta kohtaan halventavasti. Sotajoukon käytöksestä tehtiin valitus senaattiin. Nummelan työväenyhdistys oli joutunut jo helmikuussa sotaväen kanssa tekemisiin majoituslautakunnan määrättyä työväentalon sotilaiden käyttöön.
Sippola oli varuillaan venäläisten takia, koska heidän tiedettiin olevan tulossa Lohjankylään ja aikeissa majoittua työväentalolle. Ilmari ei pannut käsiään ristiin, vaan piilotutti painimaton palokunnantalon vintille. Venäläisvierailu oli sujunut ongelmitta. Josko senaatti oli ojentanut sotajoukkoa? Venäläiset eivät pitkään viihtynyt työväentalolla, kun he hakeutuivat Åsvallaan. Vihdoin Työväen-torvisoittokunta oli saanut mieluisan tehtävän; saattoivat sotaväen juna-asemalle marssimusiikin tahdittamana, pois jonnekin muualle.
Sippola oli lahjoittanut Lohjankylän urheilukilpailujen 4×100 m viestinjuoksuun kannustukseksi pokaalin syksyllä 1917. Kilpailuun osanotto-oikeus sallittiin Lohjan pitäjässä toimivilla joukkueilla. Ilmarin asettama aikaraja oli 51,5 sek. oli muuten sama jonka Tahko Pihkala oli juossut Tukholman kisoissa. Palkinnosta oli kilpailtu kolmasti, mutta ei onnistuttu vieläkään. Paikallisen juoksutason vaatimattomuudesta kertoi Suomen mestaruus, joka oli voitettu samana vuonna ajalla 52,0. Juoksusta huolimatta tai siksi, Ilmari toimi vuodesta 1917 lähtien Lohjan Museon intendenttinä.
Antwerpen- leiri
Kansakunnan itsenäistymisen jälkeen maassa ajauduttiin kansalais- sisällissotaan. Sen seurauksena perustettiin talvella 1919 TUL. Eurooppa oli saatu sen verran raiteilleen, että KOK myönsi Olympiakisat Belgian Anwerpenin järjestettäväksi kesällä 1920. Suomen Olympiakomitea oli tiedustellut TUL:n halukkuutta osallistua kisoihin. TUL oli kieltäytynyt jyrkästi vastaamalla. ”Antwerpenin kisat ovat todellisten olympialaisten irvikuva.” Asenteista huolimatta Sippola jatkoi urheilun edistämistyötään, sillä (Huom!) Louhessa valittiin keväällä 1920 toimikunta, ”joka ottaa selvää urheilukentän kuntoon laittamisesta ja päätettiin kysyä Lohjan kunnalta, voisiko se ottaa osaa kustannuksiin.” Eli, Louhi oli tietoinen TUL:n suhtautumisesta olympiakisoihin, mutta toisaalta se tiesi Sippolan yhteydenotot SVUL:iin (Pihkalaan), jossa hän oli tarjonnut urheilukenttää Antwerpenin urheilijoiden valmennusleiriksi. Leiri järjestettiin, onnistui ja varmisti suomalaisurheilun kullanhohtoiseen olympiamenestykseen.
1920-luvulla Sippola pyrki rakentamaan yhteistyötä työväenliikkeen kanssa. Hän kuului Edistyspuolueeseen ja oli selvillä TUL:n ja SVUL:n ristiriidoista, kuten myös sen, että SVUL ja suojeluskunnat olivat kuin veljeksiä keskenään. Tahko oli Lohjan vierailullaan vierailullaan markkinoinut pesäpallopeliä. Sippola mieltyi peliin ja se otettiin myös yhteiskoulun ohjelmaan 1920-luvulla oheisen kuvan mukaisesti. Pihkala tunnettiin hyvinkin oikeistolaisista näkemyksistään, joten olisi olettanut vasemmistoon suuntautuneen Louhen vierastavan uutta peliä. Niin ei kuitenkaan käynyt. Ehkä Sippola osasi korostaa pelin urheilullisia tekijöitä ja jättää Tahkon poliittiset näkemykset vähemmälle huomiolle. Sippola oli valittu vuonna 1926 uuden kauppalan valtuuston jäseneksi. Häntä oli esitetty myös kauppalan johtajaksi, mikä estyi sillä, että äärioikeistolainen maaherra Jalander suhtautui kielteisesti edistyspuolueen ”ståhlberiläiseen” Sippolaan. Sippola kuoli vuonna 1927. Hänen muistoksi, myöhempien aikojen Lohja nimesi Kauppa- ja Laurinkadun Ilmari Sippolan-nimellä. Ajatella, Kauhavalta lohjalaiseksi asettunut mies oli esimerkki, josta huokui lohjalaisuutta kohta runsaammin kuin lohjalaisissa itsessään. Jollain fiksummalla on tapana kutsua sellaista identiteetiksi.
Lähde: Sv s. 114, 179, SVUL, 9.5.1909 6§, Suomen Urheilulehti 20.5.1914,
Louhi Jk.11.2.1915 2§,7.5.1915 1§, 21.9.1915 3§, LU 50 v. sitten 1.10.1976 ja 23.11.1976, LU 17.4.1915, 10.4.1915, Louhi jk.21.9.1915 3§, LU 50 v. sitten 1.10.1976 ja 23.11.1976, LU 50 v. sitten 29.10.1976, LH s.35, LU 50 v. sitten 5.10.1967, Vanhoja lohjalaisia s.18, LU 50 v. sitten 3.10.1967, Louhi jk.11.10.1917 4§, STUH I s.101, Louhi jk. 26.4.1920 9§)
LU 12.9.2005)
Teksti. Eino Alhola