Syyskuussa 1932, Lohjan uusittu urheilukenttä oli varattu koululaisten juoksukilpailuihin. Tuloksissa tulivat esiin, kaksi myöhäisempien aikojen yhteiskunnan ja lohjalaisrakentamisen keulakuviksi nousevaa nuorta miestä, Helge Haavisto alle 13- v. voitti 750 m juoksun ja Reino Salo sijoittui 1500 m:llä neljänneksi 13- 16-v. sarjassa.
Harjulassa järjestettiin Louhen nyrkkeilykilpailut helmikuussa 1946, joissa Reinon veli, Lohjan Tehoa edustava, Aarne ’Anttu’ Salo oli osoittautunut hirvittäväksi sluggeri-vauhtikoneeksi (eng. iskeä, lyödä) Hyvinkään Lindroosia vastaan. Salo sieti iskuja ja jakeli svingejä, jotka meni läpi vastustajan suojauksen. Salo voitti.”
Keväällä Antun ja Reiska-veljen vapaapäivä oli ahertaa klapeja pilkkomalla. Sen jälkeen Anttu sai keskittyä Louhen nyrkkeilyiltaan työväentalolla. ”Alokkaiden alle 80 kg-sarjassa nähtiin kaksi kovaa ottelua. Ensimmäisessä nujersi älykkäästi otteleva Forssan Alun M. Kanerva Louhen lujaiskuisen A. Kollinin. Kanerva jatkoi ja kohtasi Louhen ”sisupussi” A. Salon. Ottelussa ei armoa pyydetty eikä annettu. Iskuryöpyt vaihtuivat kolmessa erässä taukoamatta ja molemmat ottelijat olivat useasti tyrmäyksen partaalla. Se oli illan yleisöottelu.”
Sahlströmin Topi totesi vuosikymmeniä myöhemmin, että matsissa oli hirvittävää yritystä, molemmat iskivät verissä päin, eikä kumpikaan suostunut luovuttamaan. Salo oli kestävämpi ja voitti. Matsin jälkeisenä päivänä Reiska oli kysynyt Antulta, että kumpaa hän tekisi mieluummin, pilkkoisi puita, vai menisi uusintamatsiin. Anttu totesi hakkaavansa puita vaikka koko viikon ennen kuin menisi uusintaan. Kokemuksen täytyi olla kova, sillä molemmat nyrkkeilijät päättivät nyrkkeilyuransa kyseiseen matsiin. Asiaan oli toki vaikuttanut myös Antun vaimo, joka pelkäsi kuollakseen semmoista mäiskimistä, kun lapsetkin olivat vielä niin pieniä
Sotien aikana Lidingö oli tullut Lohjan kummikaupungiksi. Keväällä 1947 Lohjan kauppalan urheilujoukkue oli matkustamassa yleisurheiluotteluun Lidingöä vastaan. Halukkaita oli niin paljon, että oli järjestettävä karsintakilpailut, joissa Salon Teuvo oli voittanut nuorten sarjan kuulantyönnön. Siitä huolimatta häntä ei kelpuutettu edustamaan Lohjaa, koska hän oli kunnan puolella olevan Aseman Tehon mies. Sen sijaan Louhen Unto-veli valittiin. Teuvo koki vääryyttä, koska Unto pääsi, mutta hän ei, vaikka veli tyhjentää kotona päivittäin samaa soppakattilaa.
Ruotsin vierailu oli vahvistanut Unton motiivia, joten hän oli syyskesällä osallistunut Louhen kilpailujen 800 m juoksuun. ”Kilpailu oli kuumentunut juoksun puolivälissä, syntyi johtoon ryntääminen, jossa kolme juoksijaa kaatui, loukaten Louhen U. Salo itseään pahiten ja ollen näin pakoitettu aivan sekapäisenä keskeyttämään. Juoksu jatkui ja Tepponen saavutti loppusuoralla Reino Väreen ja kamppailtiin maaliin rinta rinnan. Väre hävisi noin 25 cm. pystyasentojuoksutyylinsä ja ehkä myös sivulle vilkuilemisensa takia. Johtoon ryntäilyssä joku oli sotkeentunut Unton jalkoihin. Hän kaatui ja loukkasi ylävartalon ja polven.” 65:n-vuoden kuluttua Unto kertaili tapahtumaa, ”hiilimurska repi kyljestä ihoa niin, että mustaa koteloitui ihon alle, niin että sitä tallentui muistoksi.”
Anttu oli pilkkonut tunnollisesti klapeja sitä mukaa kun lämmitys vaati, mutta myös kuuliainen vaimonsa toiveille, sillä hän keskittyi hiihtoon. Aseman Teho oli järjestänyt Aseman harjulla ukkomiesten ja poikamiesten välisen viestihiihdon 4×10 km:llä. Poikamiehet voittivat, vaikka A. Salo oli ollut koko joukon nopein.
Reino Salo oli tehnyt tunnetuksi tulemistaan lohjalaisen Salo ja Rämä rakennusliikkeen toisena osapuolena kerrostalojen, koulujen ym. liiketalojen rakentajana. Lohjan Aseman kansakoulun rakentaminen 1950-luvun alussa oli Salo ja Rämän 1. isompi rakennushanke. Niihin aikoihin oli saanut alkunsa myös Salojärven poikien tekemä hyppyri Siuntion tien läheisyydessä. Hyppyriryhmään olivatn kiilautuneet myös Reiskan veljet Teuvo ja Anttu. Reiska ei itse pannut suksia jalkoihinsa, koska hänellä oli kuulemma selän kanssa ongelmia (Siksi hän lainasi aina välillä Nyqvistin Erkiltä tukiliiviä, jotta pääsee yli pahempien kipujen).
Oslo-olympialaisten innostama maakunnan kärkijoukkueet osallistuivat Lohjan harjulla Marian Viestiin, jossa Lohjan Urheilijoita edusti peräti yhdeksän joukkuetta. LoU voitti yleisen sarjan Aseman Tehon tultua toiseksi. Kohta sen jälkeen Teho järjesti 5×10 km viestin hiihtokilpailut. Sen voitti Urheilijoiden I- ja II- joukkueet. Hiihdon taustatuki Reino Salo oli lahjoittanut palkinnot kolmen joukkueen hiihtäjille. LU:n urheilusivulla Teho kiitti palkintolahjoittajaa.
Kesällä Aseman Tehon mestaruuskilpailut järjestettiin Helsingin kisojen jälkilöylyinä Lohjan urheilukentällä. Teuvo Salo oli urakoinut ja sijoittunut palkinnoille 13 eri lajissa U. Grönin pokattua palkinnot viidesti, kuten myös naisten sarjojen Kaija Grahn. Kaikki nämä yhtenä päivänä?
Salojärven hyppyrillä oli järjestetty mäenlaskukilpailut maaliskuussa 1957 Kilpailuja oli seuraamassa yli 300 hengen yleisö. Kisan voitti Aarre Seppälä Anttu Salon tultua toiseksi. (LU 12.3.1957)
Anttu oli tullut hyppyvuoroon myös tammikuussa 1958. ”Autoilija Salo oli hypännyt hyppyristä, joka epäonnistui. Salo kaatui loukaten päänsä ja kuljetettiin Kirurgiseen sairaalaan. Anttu oli saanut aivotärähdyksen.” Näin siis LU uutisoi asian. Silminnäkijöillä oli tarkentavampi selvitys asiasta. ”Köykäisempi kaarti oli tehnyt laskeutumisiaan hyppyristä melkein kuin liukuhihnaa. Heillä ei ollut tullut mieleen, että Antun XL–koko muodostuisi ongelmaksi. Antun etunojan loppuvaiheessa, laskutelineiden hakeutuessa liukuun, vauhti ja vetovoima oli täräyttänyt suksien pohjat tampattuun lumeen. Antun elopaino oli murtanut kovettuneen lumikannen. Hyppääjä kaatui ja lensi montun pohjalle – taju kankaalla. Ensiapu kiiruhti paikalle. – Täytyy koittaa kuljettaa se kotiin: että hervoton mies voikin painaa, päiviteltiin. Tajuton asetettiin rinnakkaisten suksien päälle ja liu’utettiin Siuntion tien laitaan, jossa oli kuorma–auto valmiina. Hyttiin kampeamisen oli saanut pojat puhaltamaan, mutta ovi saatiin kiinni. Kotihetekalla virkoamistaan tekevä oli ruvennut höpisemään jotakin levottomia, siksi vaimo hälytti Reiska-veljen paikalle. Mutkat suoristava rallimies kurvasi tykö apua tarvitsevan. ”Höpisijä tarvitsee hoitoa”, nyökyteltiin. Ja niin kaasujalka polkaisi veljen Helsinkiin. – Vasta siällä lakanoitte välissä höpisijä alkoi asettumaa normaalin oloseks. Sen verran kovasta tällistä oli ollut kysymys, että Anttu väitti jälkeen päin, ettei Teuvon vaimo ollut hyppyrillä tapahtuman aikoina, vaikka tämä oli morjenstanut vaimoa ennen kaatumista.
484 katsojan kisat
Lohjan kunnan mäenlaskun mestaruuskilpailut pidettiin maaliskuussa 1958. Hyppyrin reunamilla oli väkeä niin, ettei sekaan tahtonut mahtua. Kunniataulukon kärkeen liiteli Sakari Uutela 29-28,5-26 hypyillä. Toisena oli Teuvo Salo (28-29-26). Kolmanneksi kiilautui Heikki Hultman (26-27-24,5). Uutelan Sakun menestyksen väitettiin perustuneen siihen, että hän oli muita raskaampi. Niin, voisiko mäenlaskuvoiton tae olla se, että on muita painavampi? Kilpailuissa oli kolmen hypyn sääntö, joista kaksi parasta laskettiin yhteispisteisiin.
Hyppääjillä oli hirveä hinku lentää pidemmälle. joten hyppyriä ruvettiin korottamaan syyspuolella 1958. Salon Reiska toimitti rinteeseen koneapua ym. materiaalia. Tarkoitus oli järjestää kilpailut heti helmikuussa 1959. Parruja toisiinsa kiinnittäessään Uutelan Saku oli pudonnut ja katkonut kylkiluitaan. ”Sen takia ei töitä keskeytetty, vaan ensiapu kietaisi kylkeen kivun lievittävän rievun ja naulaaminen jatkui.” Hyppyrin valmistuttua, luonto ei antanut riittävästi lunta, joten Reiska toimitti mäkeen paljun vinsseineen, johon kerättiin lähimaisemien lumet ja mäki ”lumetettiin”. Saku oli ollut päivätöissä Salon ja Rämän palkkalistoilla ennen armeijaan menoa. Reiska oli toimittanut huomispäivän alokkaalle ansioihin perustuvan tilipussin. Sakun avattua rahakirjeen, hän ihmetteli rahan runsautta; silmämääräisestikin arvioiden enemmän kuin… Reiska oli tuhahtanut ihmetteleväiselle. – No, eiks sul raha kelpaa. Ai, ai, että iso tili lämmitti nuoren miehen mieltä.
Reiska oli menossa Salojärven suuntaan nähdäkseen, että asiat sujuvat hyppyrillä. Matkalla hän huomasi Niitynpään Arvon kävelevän samaan suuntaan. Reiska otti Tehon rahastonhoitajan kyytiin. Reiska tiesi Arvon viimeisen päälle urheilun hyväksi puurtavaksi taustavaikuttajaksi ja Arvo tiesi Reiskan ralliin suuntautuneisuuden. Saatuaan oven kiinni, Reiska oli vetänyt hyppyrille kuin Suurajojen pikataival. Auton jousien niiattua hyppyrin kulmilla pysähtymistään, Niitynpää oli kuin syvään henkeä vetävä luojan kiitos. Asiat sujuvasti hoidetuksi huomattuaan, Reiska oli huikannut Niitynpäälle. – No niin Arvo, eiköhän lähdetä kotiin. Arvo oli katsellut tuikkivien tähtien iltataivasta. Totesi melkein ujosti. – Taitaa toi ilma olla se verra sees, että taidan kävellä kotiin.
Arvon toiminta näkyi jääkiekko-ottelujen ajanottajana, yleisurheilukilpailujen mittamiehenä, tai missä vain missä ilmeni hyvien miesten tarvetta. Myöhemmin Arvo oli toiminut Louhen rahastohoitajana ja ihmetellyt, kun joutuu käsittelemään niin suuria rahoja. Jossain yhteydessä hän oli mutkattomuuttaan todennut.
– Emmää tämmösist kirjanpiroist ymmärrä kuin sen, että ne paperit jotka kuuluu debit puolen asioihin, mää panen yhteen pinkkaan ja kredit- puolen asiat toiseen. Sen jälkeen mää viän ne semmosenaan kirjanpitäjälle. Sihteerinä hän oli tuskaillut käsialaansa kanssa, kun siinä ei tuntunut olevan mitään tolkkua. – Mitähän mulla on mahtanu olla tässäkin kohtaa miäles kun olen tätäki kohtaa kirjottanu, tuskaili uuttera Arvo .
”Reiskalle pikataival” oli ollut vain harjoitusta isompiin koitoksiin, sillä kesällä 1958 YAL ja AK järjesti Maksjoen Raviradalla autokilpailut. ”Keskinopeus ajoissa oli noussut peräti 98 km/t. Sitä voidaan pitää 1000 m:n radalla erittäin hyvänä. Osmo Kalpala oli voittanut Donaulla Vakioautojen, alle 1000 cm³ sarjan. Reino Salo oli tullut toiseksi.
Tehon hyppyjoukkue oli tehnyt kuorma-auton lavalla matkaa pressukatoksen alla Hyvinkäälle, jossa oli järjestetty mäenlaskukilpailut. Matkalla oli pohdittu ”hirmeen isoa hyppyriä.” Pojat olivat hieman levottomia myös siksi, ettei suksia ollut edelleenkään jokaiselle. Auton kurvattua hyppyrimaisemaan, poikien edessä avautui melkein järkyttävän korkea hyppyrin keula, joka ylvästeli männyn latvojen tasalla. Katseiden vaiennut sanattomuus paljasti epäilyn: löytyykö rohkeutta ponnistavaan ilmalentoon. Salon Tepa tulkitsi sanattomuuden ilmapiiriä tokaisemalla. – Ja a, minust kyl rupee tuntuu siltä, että tänään sukset ei lopu kesken. (Teuvo Salo 2012)
Reiskan urheiluun suuntautuneisuus oli siis runsaampaa kuin Lohjalla osattiin ajatella, sillä hän oli lahjoittanut mm kiertopalkinnon Lohjalla hiihdettyyn 5×10 km. viestiin. Asiaa valaiseva dokumentti kertoi Lohjan Louhen toimineen loistavan sään olentokelillä kilpailujen järjestäjänä. Kisan edettyä, aurinko teki tehtävänsä ja muutti olosuhteet vesikeliksi. Louhi oli johtanut viestiä parhaimmillaan miltei kaksi minuuttia, kunnes putosi kelistä johtuen. Vaikka parhaat palkinnot lähtivät Tikkurilaan, Louhi arvosti Reiskan urheilumielisyyttä.
Aurlahden jäärata-ajot olivat vuorossa³ talvella 1960. Nastarenkaitten sarjassa Curt Lincoln oli hallinnut alle 1600 ³ luokkaa. Reino Salo oli tullut toiseksi. Tasoitusajon kuuman sarjan voitti Reinon tytär Senja Salo Sumbeamilla. Kurt Lincoln oli jätetty 5. (LU 10.3.1960)
Mini Cooper ja Suomenmestari
Talven 1962, Aurlahden moottorien jylinässä Timo Mäkinen teki ihmetyön voittamalla itse Curt Lincolnin. Kyse oli Mini-Cooperin ”koirankopin” alkavasta maailmanvalloituksesta. Sellaista kukaan osannut ajatella vielä. Uloslyöntikilpailun viimeisen kierroksen huipentumassa lohjalaisten riemuksi Reino Salo taktikoi voittoon. 2000 hengen yleisö oli saanut vastinetta rahoilleen. (LU 13.3.1962)
1960 luvun alussa alkoi hahmottua Lohjan ammattikoululla juhlasalin pienuus. – Siihen ei mahdu täysimittaista tenniskenttää, oli harrastaja huokaillut. Salo oli tykönään tuumaillut, että asia vaatii korjausta. Ja niin mestari venytti saliin pilarivälin verran lisää pituutta, että mahtuu palloa pompottaa. Mittamiehet ym. valvonta huomasi ”mittavirheen”, mutta kun Reinon tavat tunnettiin, oli paree tehdä niin kuin herra määrää. Tarina kertoi tilaajan rohkaistuneen ja tiedustelleen muutostyöstä aiheutunutta lisähintaa. Reiska oli todennut kysyjälle: jos rakentaja tekee mittavirheen, ei kait semmoisesta voi laskuttaa. Ai, että tilaajalle tuli hyvä olo. Talon pääty tuli lähemmäs Harjun koulua, mutta se ahdisti vähemmän kuin vajaamittainen sali.
Tammikuussa 1968, Reiskan oli ollut esimerkki Markku pojalleen, joka voitti Tampereen ja Kouvolan jäärata-ajojen kuumat sarjat. Jyväskylässä hän oli yltänyt toiseksi. Nuoren miehen taidot tiedettiin, joten nuorta miestä kuunneltiin. Hän suhtautui kriittisesti TALJA:n markkinoimaan höyhenjarrutukseen, koska kytkimen painamisen jälkeen menetetään auton hallinta, sillä pyörät eivät vedä. Kytkimen sijasta on lyötävä jarrut kiinni ja sen jälkeen on tehtävä se mitä tilanne vaatii.
Markku voitti helmikuussa 1969, yli 1600 cm³ luokan Suomen mestaruuden jäärata-ajoissa. Aurlahden 13. jäärata-ajoissa helmikuussa 1970, Markku varmisteli ja voitti Suomen mestaruuden sarjan yli 1600 cm³-luokassa. Timo Mäkinen voitti alle 1600-luokan
Jukka Palmu oli toiminut suunnistajana Lohjan Tehon ja Louhen listoilla 1960-luvulla. Hän oli tehnyt hartiavoimin töitä, jotta lohjalaisten seurojen suunnistajat saataisiin edustamaan yhtä seuraa. Sellaisen perustaminen TUL/SVUL/TUK – vääntöjen ajassa oli herkkä asia. Palmu oli toiminut tuolloin Salon ja Rämän työjohtajana. Väännöistä huolimatta, Hiidenkiertäjät perustettiin vuoden 1969 lopulla. Asia oli niin herkkä, että esim. osa Louhen suunnistajista ei tohtinut panna HiKi:n perustamisasiakirjaan nimeään, vaikka olivat uusseuran perustamisen kannalla. Salon Tepalle tarjottiin myös uuden seuran jäsenyyttä. Hän kertoi liittyneensä aikoinaan yhteen seuraan. Se saa riittää, oli vastaus. Pari vuotta myöhemmin Palmusta tehtiin HiKi:n puheenjohtaja. Uuden seuran vahvoja taustavaikuttajia olivat olleet mm Salon Reiska ja Adalbert van der Pals.
Kesällä 1970, Salo ja Rämä olivat saaneet Lohjan uimahallin urakoitua valmiiksi. Niillä main Lidingön kaupungin kummikunta-vieraat olivat saapuneet Lohjalle. Vierailuun kuului mm jalkapallo-ottelu LoPaa vastaan. Sen oheen oli ajateltu viedä vieraat uuden altaan uintiin ja saunaan. Jostain syystä Salo ei suostunut avaamaan ovia vieraille, ”koska joitain selvittämättömiä juttuja oli vielä kesken.” Toivo Peltonen oli ihmetellyt, että mihinkä me ne vieraat sitten viedään? Salo oli sanonut, että tuokaa ne meille ja niin Lidingö vietiin heille. Siellä oli runsaan tarjoilun pöytä ja illan pätyttyä, Topi Peltonen kaupunginjohtajana oli kysynyt, että mitäs mei ollaan niin kuin velkaa? Reiska oli sanonut, jotakuinkin seuraavasti: ”Jos minä olen kutsunut ihmisiä kylään, en kait minä silloin voi tarjoilusta velottaa.” Vierailijoiden hyvinvoinnista muilta osin olivat huolehtineet Rolf Ståhl tulkkina, ja Matti Saarinen.
Seuraavan talven jäärata-ajojen SM-sarjassa Senja Salo (Reiskan vaimo) oli sijoittunut toiseksi. ”Hän on tämän maan autoilevien naisten suuri lupaus, minkä sunnuntain hopeatila kiistatta osoitti.” Tammikuussa 1972 ”Reiska Rallin” kisakeskuksena oli toiminut ammattikoulu. Kilpailujen aloitus oli liputettu alkavaksi Karstulta. Reitin kokonaispituus oli n. 200 km. johon oli tehty kahdeksan erikoiskoetta. Kisaan osallistuvia oli viitisenkymmentä.
Marraskuussa 1977 Reiskan Ralli oli laajentunut 177 autokuntaa edustavaksi kilpailuksi.
Hormajärven kierros
Lokakuun lopulla 1972, Reiska oli ampunut haulikolla 1. Hormajärven kierroksen alkavaksi. Hän oli kyseisen hölkkätapahtuman alkuun panija. 16 km kierrokselle osallistujia oli 47. Heistä Pauli Penttinen oli kiiruhtanut 1. maaliin. Naisten sarjan nopein oli ollut kilpailun nuorin, N-12-sarjassa tulemistaan tekevä Seija-S Lähteilä. Vuotta myöhemmin tapahtumaa mainostettiin Horman Kierroksena. Maine oli kiirinyt, joten matkaan lähti 60 erilaista vauhdin pitäjää. Ikämiesten sarjan Pauli Kunttu kiiruhti maaliin ennen yleisen sarjan voittajaa ja naisten sarjan ykköseksi eteni uudelleen S-S Lähteilä. Reiska oli huomannut S-S:n lahjakkuuden urheilijana, joten hän palkkasi neidin töihin, vaikka tämä ei ollut vielä edes rippikoulua käynyt. Työuransa ensimetrejä tekevä ”aamu-aikainen” oli tullut sovittuun paikkaan, jolloin läsnä olevat kehottivat pikkulikkaa lähtemään kotiin. Seija-Sinikan määrätietoisuus ei hätkähtänyt, vaan hän oli tomerana sanonut. – Mää kun en lähde mihiskään, koska Reiska oli käskenyt minut tänne töihin. Joidenkin kilpailujen loppurutistuksesta maaliin saapunut S- S oli huohottanut ja Reiska oli huomannut tytön risat tossut. Havaitsija oli sanonut Palmun Jukalle. – Huamenna meette kauppaan ja ostatte Seija-S:lle uudet tossut. Ai ai että tyttöä lämmitti.
Horman Kierroksella oli jatkettu edelleen syyskuussa 1979. Palkintoina oli jälleen kultaa ja kristallia. Yli 160:een noussutta osallistujajoukkoa muistettiin Horman muistomitalilla. Kalevi Seger oli voittanut.
Asemalle oli raivattu pururata vuonna 1973. Reinoa voi vapaasti syyttää siitä, että se saatiin raivattua puista ja vielä tasoitetuksikin. Työ ei olisi sujunut ilman Salopoikien kalustoa.
Rakennusliike Salo ja Rämä oli edennyt voittoon Isotonic-viestissä syksyllä 1974. Lehmijärvellä HiKi:n kahdeksansiin kansallisiin osallistui 534 kilpailijaa, jossa loppukiri oli otettu Salopoikien tehdashalliin.
Reino Salon urheilullista statusta kohotti huomattavasti se, että hän oli voittanut suunnistuksessa rakennusmestareiden Suomen mestaruuden viisikymppisten sarjassa. Tästä saavutuksesta hänen tiedettiin olleen erityisen ylpeä. Salo kertoi suunnistuksen olevan firmassa niin korkealla, että maanantain viina ym. seikkailut ovat jääneet toissijaiseksi. Toisessa yhteydessä hän totesi suunnistuksen opettavan ihmisen kunnioittamaan luontoa. Harri Holkeri oli jossain toisessa yhteydessä todennut, että suunnistus tekee ihmisen nöyräksi.
Hiidenkiertäjien naiset olivat täräyttäneet 1980 urheilun uutispommin voittamalla Rovaniemen Jukolassa Venlojen viestin. Reiska oli urheiluhenkisyydessään lahjoittanut naistriolle kullekin kultakellon, koska saavutus oli sen arvoinen.
Hiidenkiertäjät oli jatkanut suunnistuksen myötävirrassa ja Reiska auttoi asiassa kuljettamalla Venloja Porin juoksukilpailuihin. Kisan jälkeen huomattiin, että kiire painaa päälle. Lohjalla oli alkamassa aikataulun mukaisesti toiset kilpailut. Asiaansa sitoutunut Salo tiesi matkan, joten kakkostielle päästyään, hän oli pannut merkille, miten takapenkillä jutut vähenivät sitä mukaa kun auton nopeusmittari oli lähestynyt kello kahta.
Teksti. Eino Alhola