Luisteluharrastus oli huomioitu kauppalan Urheilulautakunnassa jo vuonna 1930, joten se toimeksiantoi luistinradan pukuhuoneen rakennuspiirustuksen Rkm. Yrjölän tehtäväksi.
Järven jäälle tehty luistinrata oli lasten posket punaisiksi nipistelevää pakkasta korvia suojaavin karvahatuin. Hyytävän kylmyyden luisteleva ilo rajoittui puoleen tuntiin, sitten huilattiin kopissa ja sulateltiin varpaat kuuman kamiinan äärellä. Karaistuneitten saatua sormensa notkeiksi, hauska jatkui ja Urheilulautakunta nyökytteli tyytyväisenä: jääradan satsaukset eivät ole menneet hukkaan.
1930-luvun loppupuolella käsitykset jääpallopelistä ei ollut vielä ihan kirkastunut lohjalaisille. Onneksi nyrkkeilypiirien tuntema Rosenberg Forssasta oli tullut ja neuvonut lyömään palloa maaliin ja katsoa samalla vastustajien perään, etteivät ne puolestaan iske palloa meidän maaliin. Peli-idean oivaltaja tajusi pelin ihan älyttömän yksinkertaiseksi. Urheilulautakunnan toimesta oli vuonna 1932, Aurlahden rantaan tehty jäärata, jossa oli pikaluistelurata, jonka sisäpuolelle oli vedetty 1,5 tuuman vahvuinen köysi. Se roikkui puisten tolppien nokkaan poratuista rei’istä. Jääkiitäjien rata oli 250 m. pitkä ja kuutisen metriä leveä. ”Lautakunta julisti luistinradan ja rahastuksen luistelukauden ajaksi halullisten haettavaksi.”
Jääradan sahattu kolo
Aurlahden rannan luistinradalla vahtimestarin tehtäviin kuului 1930-luvun alkupuolella sahata leveä aukko jääradan reunan ulkopuolelle!
Jaa, että miksikö? katsos, sukupolvien kokemus tiesi kylmyyden repivän Aurlahden jään railoksi, joten luistinradan eteen tuli saada katko, ettei railo murjo luistinrataa. Jään sahaaminen ja ylös hissaaminen oli hyytävää märkyyttä, jonka jälkeen jäät varastoitiin purukasojen alle sairaalan, vanhainkodin, lastenkodin ym. tarpeisiin. Suojattu kylmyys säilyi läpi kesän ja Lohja varmisteli, etteivät maidot, kalat ja vastaavat pilaannu ”ennen viimeistä käyttöpäivää”.
Nummentausta Jalmari Tallqvist oli katsellut jään sahaamista ja keksinyt asiaa helpottavan tekijän; teetätti kyläsepällä traktorin perään sirkkelin. Kohta Tallqvist ilmestyi traktorisirkkelinsä kanssa jäälle ja niin että hileet sinkoilivat. Eikä edes terä kuumentunut.
Luistinradan takia ei jäätä tarvinnut enää sahata enää 1950-luvulla, mutta kylmäsäilytykseen jäätä varastoitiin edelleen. Vuoden 1956 yleislakon aikaan jään sahaaminen oli keskeytetty. Tuolloin Tallqvist oli todennut lakonisesti. – No, sahataan sitten kesällä. Suomi-sarjassa
Louhi oli kohdannut talven 1948 jääpallossa TMP:n Lohjalla. Pelin toisella puoliajalla Louhi oli yltynyt peliin, jonka tasoista ei ollut Lohjalla nähty. Kentän paras, T. Sahlström teki kaikki Louhen maalit. Peli vihellettiin Louhen voitoksi maalein 4-3. Louhen toiveet olivat korkealla, ”noustaan TUL:n mestaruussarjaan”. Lopulta ei voitettu edes piirisarjaa, sillä Hyvinkää oli pontevana voittaen jatkoaikamaalilla.
Kaikki ei ollut valmista poikien mentyä pelaamaan Helsinkiin. Onneksi pelin aikana kentän reunalla seisoi taannoisia TMP- tuttuja; eivät olleet unohtaneet vaikeitten aikojen ystävällistä tarjoilua. Pelin aikana TMP oli seisovaa neuvonantajaa kolospesän tuntumassa, kun Topi odotti. Syöttäjä yritti naruttaa väärällä louhelaisia irti pesästä. – Ota ihan rauhassa vaan, ensin väärä pois, sitten matkaan ja kovaa kotiin, sanoi TMP. Ja näin pojilla alkoi raksuttaa: täähän on älypeli, tää pesäpallo.
Topi oli Iskumetallissa Särömaan palkkalistoilla, jossa keskityttiin vesipumppuihin ja pronssista valettuihin kattokruunuihin. Sitten Iskumetalli laajensi sortimenttia tuomalla markkinoille Ambassador-radiot. Tehtaalla oli hirmuinen kiire, sillä sotakorvaus-tuotteiden aikataulut ei sallinut lipsumisia. Topi oli kesän 1950 lyöjäkuningas 34:llä juoksulla. Eero Lindholm puolestaan oli joukkueen hyödyllisin pelaaja.
Louhen edustusjoukkue haki menestystä pukeutumalla valkoisiin pelipaitoihin. Uusin paidoin Louhi eteni Suomi-sarjaan. Lindholmin Eero oli saanut lisänimen Haavi-Eero hänen rakennettua räpylään valtavan pussin. Pesäpalloliitto ei takertunut pussiin syvyyteen, mutta rajasi pussin reunaleveyden.
Keväällä Ukkomiehet olivat kohdanneet taas poikamiehet. Peli oli pelattu urheilukentän nurmikolla, koska pesäpallokentän remontti oli viivästynyt edelleen. Peli oli päättynyt tasan 4-4. Joukkueet halusivat hakea ratkaisun jatkoajalla ja niin poikamiehet voittivat. Syksyllä pelatussa uusinnassa Sahlströmin Topi oli vaihtanut siviilisäätyä juoksemalla kiilaaan ukkomiesten kanssa. Se mitään auttanut, Poikamiehet voitti.
Popedakyyti
Pelireissut olivat oma lukunsa. Matkalla johonkin, toinen autoista levisi kesken taipaleen, siksi pojat sullottiin Sahlströmin Topin paketti-Volkkariin. Se oli ruostunut rämä ja Topia hirvitti, että romu menee vielä keskeltä poikki. Onneksi ei mennyt.
Seuraavan reissun ikimuistoisuus oli Popeda- kyytiä. Jossain kaarteessa kallistuvan auton ovi aukesi ja Raunion Keijo olisi pudota kyydistä, mutta siepparilla oli refleksit hereillä; otti jaloista kiinni, muuten olisi jouduttu pelaamaan vajaalla joukkueella.
Vieraskentillä ottelut pelattiin joskus ruoholla, joka oli niin korkea, ettei vinhasti vierivää palloa edes näkynyt. Onneksi ruoho lakoontui vierivän pallon kohdalla, näin pelisilmä hoksasi kohdan, mistä kauhaisee.
Piirisarja
Länsi-Uusimaa otsikoi heinäkuussa 1953 Louhen joutuvan kovalle koetukselle, kun TUL:n mestaruussarjan vieraaksi harjulle saapuu Suomen mestaruussarjassa pelaava TMP. ”Sen riveissä pelaa vuoden 1950 Suomen paras pesäpalloilija Pauli Vainio ja syöttäjäkuuluisuus ”Pappi” Alhonen. Stadin ”papin” legendaarisuutta ihaileva lohjalaispalloilu arvioinut myöhemmin Alhosen Olan taidot nimeämällä hänet Lohjan ”Pappi Alhoseksi.”
Louhi oli päättänyt, ettei anna mestaruussarjalle mitään ilmaiseksi; oli kunniakasta panna kampoihin valtakunnan eliittijoukkueelle. Topi (Sahlström) eli elämänsä kevättä, joten hänelle oli annettu iso vastuu polttaja. Hän toimi luottamuksen arvoisesti pitämällä Louhea tiukasti pelissä mukana. TMP ei ollut saanut mitään ilmaiseksi, tilanne kutkuttava 0-0. Ottelun viimeinen vuoropari menossa ja TMP kärkkyi kolmosella. Taulussa kaksi paloa.
Lyönti lähti ja mies irtosi pesältä. Topin taidokkuus oli palloa vastaan tulevaa askellusta, jossa vaistomainen kauhaisu pysäytti pallon räpylään. Kotiyleisö oli haltioissaan – Topin voi aina luottaa. Juokseva rytmitys noukki pallon heittokäteen. Helppoa, sillä Topi oli sen kaiken tehnyt tuhansia kertoja. Hidastumaton rentous irrotti pallon kohti kotipesää. Sitten tapahtui jotain kauheaa – pallo suuntautui karkeasti yli syöttäjän. Se lensi vielä yli punaisen aidankin.
Yleisö oli huokailevaa pettymystä. Se tiesi, että kaveri olisi ilman muuta palannut, ellei… Entä Topi? Kaiken upean tekemisen ja mahtavan pelin lopuksi, urheilijanuorukainen oli tehnyt urheilu-uransa raskaimman virheen. Sisävuoron riemuitessa, Topi ei tiennyt mihin katsoa yrittäessään väistää katsojien ja kanssapelaajien katseita. Vuosikymmenien päästä Topi kertasi peliuransa mustaa hetkeä ja totesi.
– Se ei ollut kenenkään muun, kuin mun vika. Ilme paljasti sen, etteivät vuodet olleet haihduttaneet selkäytimeen pesiytynyttä pettymyksen tunnetta.
Louhi-kiekkoilu
Louhessa jääkiekkoinnostus oli lisääntynyt ja seurasta oli otettu yhteys helsinkiläiseen jääkiekkoseura Karhu-kissoihin. Siellä oli lähetetty pelaaja opastamaan Louhea. Opitun lajin hienous huipentui helmikuussa 1955 ensimmäiseen otteluun, jossa vastaan oli luistellut Karhu-Kissojen A-juniorit. ”Rantakenttäpeliin oli lähdetty sääntöjä noudattaen. Yleisö oli iloinnut Louhen voitettua ottelun maalein 10-7. Kotijoukkueen ongelmana oli toistuvat törmäilyt paitsiosääntöön, joka haittasi maalintekoa” (Louhessa ei paitsiosääntöä ollut vielä opeteltu).
Topin selvityksen mukaan lohjalaisilla oli parempi luistelutaito, koska silloiset talvet alkoivat järvien jäätymisinä. Vasta myöhemmin lumi peitti maat ja jäät. Näin paljaitten jäitten luistelu oli lisännyt pelaajien taitoa. Ymmärrettävää, sillä helsinkiläisillä ei ollut vielä keinojäärataa, ei muuten muuallakaan Suomessa
Topi oli päässyt herkkään vireeseen, joka ilmeni kauppalan koripalloturnauksessa: Harjun- ja yhteiskoulun jumppasalien tarjoamat mahdollisuudet lisäsivät nuorison innostusta, joka päätyi kauppalan osien väliseen turnaukseen. Keskikauppala kukisti rantakantin Ylermi Kososen ja Rolf Hellstenin kokemuksella. Heitä säesti suorastansa loistelias Seppo, ”Tsuppa” Aaltonen, eikä Topi Sahlströmin esityksessäkään ollut häpeämistä. Moisionpelto – Nummentausta ottelu käytiin ilman Haatajan Jussia, mutta ei se kuulemma haitannut, sillä Nummentaustan vahvuus perustui kaukoheittoihin. ”Tsuppa”-nimi oli arkipäiväistynyt Sepon aloitettua taannoin työuransa Lohjan Talous ja Rakenne-kaupan tsupparina, eli juoksupoikana.
Louhen jääpalloilijat pääsivät unelmavierailulle Ruotsin kummikaupunki Lidingöhön helmikuussa 1957. Antoisan matkan ohessa pojat pelasivat ja hävisivät maalein 7-2. Topin mieleen Lidingö-vierailu oli takertunut kuin eilispäivä. ”Meitä kuljetettiin pirssillä Tukholman nähtävyyksien ääreen. Mä istuin taksin etupenkillä kuskin lähtiessä reippaasti liikkeelle. Me tultiin kovaa vauhtia ensimmäiseen kurviin ja olin kauhusta jäykkänä, sillä taksi kurvasi ensimmäiseen mutkaan ”väärää” puolta katua. Olin varma, että nyt paukkuu päin vastaan tulijaa. Sitten vasta mä hoksasin vasemmanpuoleisen liikenteen.
Poikien lentäen tehdystä matkasta selviydyttyään, heillä oli tuliaisina sylyllinen Sirius-merkkisiä mailoja. Ne olivat kunnon mailoja, eikä mitään halkoja, joten Louhi lunasti ne.
Tammikuussa 1961, Louhi pelasi TUL:n mestaruussarjaa. Lehtijutun tehnyt toimittaja oli pitänyt luonnollisena Louhen häviämistä Forssan Alulle, koska se oli edellisvuonna ollut TUL:n hopeajoukkue. Kotijoukkuetta vahvisti kaksi ketjua: A. Huldén, T. Sahlström, A. Kallio, R. Holm, P. Johansson (Joutlahti), K.Vikström. Puolustajina R. Grahn, U. Huldén, V. Helander ja A. Viherkanto. Maalia vartioi ”Kinema” Lindqvist. Pelissä oli yksi tuomari, joka kuitenkin onnistui. Vauhtipelin lumoama rouva Alli Järvinen lahjoitti pelin päätteeksi Louhen parhaalle pelaajalle, Topi Sahlströmille päänsuojuksen. Niin, kuinka Louhen kävi? Hävisi.
Lohjalaistenniksen konkarit olivat edenneet oman turnaukseensa marraskuussa 1972. Kilpailun voittajaksi oli selviytynyt nuoruusvuosien pallovirtuoosi Toivo Sahlström, joka oli ymmärtänyt pitää itsensä kunnossa ”kaiken ikää”. Loppuottelussa Mahoganyn K. Pelkonen oli joutunut tunnustamaan Topin paremmaksi. Topi oli tullut voittajaksi Tirkkosen ? kanssa myös nelipelissä.
(Lohj. ka. Urh. Lta.k.7.1.1930 1§, Umk. 18.12.1931, LU 24.1.1932, 8.2.1948, LH s.92, Topi Sahlström 2011, Paavo Hietanen 2012, LPOT, LU 20.10.1950, Louhi jk.16.2.1955 19§, LoU toim.kert. 1955, Louhi jk.4.3.1957 19§, Topi Sahlström, Urho Huldén 2012, Erik Tallqvist 2014)LU 12.1.1961,LU 12.12.1972)