Elokuussa 1994, Katriina Saarinen oli voittanut Helsingissä nelipelin Suomen mestaruuden Petra Thorenin kanssa.
Katarina Saarisen vahva ote jatkui kesällä 1995 hänen voittaessa Linda Janssonin kanssa 4-pelin SM-hopeaa. Marraskuussa Katarinan eväät olivat riittäneet Tukholman 10 000 dollarin turnauksessa välieriin asti.
Lohjalaistenniksen naiset, Katarina Saarinen, Tina Söderström ja Johanna Pesola voittivat talvella 1996 SM-liigamestaruuden.
Talvella 1997 pelatussa naisten SM-liigassa Pelitoverien kolmikko jäi pronssille. Sisähallin SM-kisoissa Johanna Pesola voitti nelipelissä pronssia, kuten myös Katriina Saarinen sekanelinpelissä.
Talvella 2000, Katriina Saarinen oli voittanut tenniksen SM-liigassa kultaa seuransa Tampereen Tennisseuran nimissä. Lohjalaisen salibandyn lähettiläät Katriina Saarinen, Jenni Nikkanen ja Anne Suomalainen pelasivat SM-kullasta Tampereen Classic- joukkueessa. Vaikka Katrina teki Hat trickin, joukkueen oli nöyrtyminen hopeaan. Näin Katrina oli voittanut itselleen jo 5. SM-mitalin lajissa. Hänellä oli kultaa vuodelta 2003.
Seuraavan vuonna Horman Hiiden kasvatti ylitti 1. naispelaajana Suomessa 200 maalin rajan. Saavutus, johon ei edes moni mies ole Suomessa pystynyt. Katriina on Classic-joukkueensa kapteeni, jota myös maajoukkueen pelit kiinnostavat.
Vuoden 2008 keväällä tehtiin tilinpäätöstä kuluneesta pelikaudesta. Se palkitsi Katriinan SM-liigan parhaana pelaajana. Hän oli voittanut myös sarjan pistepörssin. Katriinan kotoisaa oloa lisäsi se, että saman seuran, Horman Hiiden kasvatti, Anne Suomalainen oli samassa yhteydessä palkittu pudotuspelien tehokkaimpana pelaajana.
(LU 5.8.1994, 2.8 ja 6.11. 1995, 5.2.1996, 7.2, 17.3.1997, 2.2.2000, 10.4.2006) 20.1.2007, LU 26.5.2008)
Teksti. Eino Alhola