Ennev vanhaa Lohjal (9)

Koulun juhlavuosi. Lohjan yhteiskoulun rakennus täytti tänä vuonna 90 vuotta. Talon vihkiäiset pidettiin 25.3.1917. – Juhlavuoden kunniaksi olisi paikallaan palauttaa rakennukselle sen perinteikäs nimi: Vanha yhteiskoulu.

Lohjan Kouluaukio (nyk. Keskusaukio) runsaat seitsemän vuosikymmentä sitten. Vasemmalla pilkottaa Emil Auvisen kauppatalo, jossa aikaisemmin oli kauppiaana Blomqvist.

Keskellä on nelikerroksinen Lohjanlinna alkuperäisessä asussaan, punatiilisenä. Talo rakennettiin 1929, jolloin siihen muutti Suurlohjankadulta Lohjan Kirjakauppa, alakertaan, keskelle taloa. Kulmassa olevan oven yläpuolella on kilpi, jossa lukee Kirjakauppa. Sen yläpuolella on matkustajakodin kilpi. Kolmannen kerroksen mustassa kilvessä on teksti Lohjan Vakuutuskonttori, suomeksi ja ruotsiksi. Ylin kilpi kertoo, että talossa toimii Lohjan Asianajotoimisto. Suomessa 1919-32 voimassa olleen kieltolain päätyttyä Lohjanlinnassa avattiin Alkoholiliikkeen myymälä Karstuntien puoleisella sivustalla. Talossa ei ollut hissejä, vain rappukäytävät

A ja B. Yritysten lisäksi Lohjan- linnassa oli myös asuntoja, joiden keittiöissä oli puilla lämpiävät liedet; siksi katolla on useita savupiippuja.

Kouluaukio toimi linja-autojen asemapaikkana vielä 1930-luvulla, jolloin se siirrettiin torin itäkulmaan. Kuvassa ruskea valtion linja-auto.

Oikealla on Lohjan yhteiskoulun 1917 valmistunut rakennus, joka on nyt siis 90-vuotias, kuten Suomen Tasavaltakin. Talon on suunnitellut arkkitehti Albert Leidenius. Se on rakennettu hirsistä ja siihen asennettiin heti alkuun keskuslämmitys, jossa käytettiin koksia tai halkoja. Taloa laajennettiin 1925 neljä luokkahuonetta käsittävällä kaksikerroksisella lisäosalla. Koulun vasemmanpuoleinen portti oli arkikäytössä, oikeanpuoleisessa portissa oli ylioppilaslyyra ja sitä käytettiin vain harvoin, juhlatilaisuuksissa. Siitä päästiin suoraan koulun eteishalliin johtavalle ovelle.

Uuden koulutalon valmistuessa siinä toimivat I, II ja III luokka, ja niissä oli yhteensä 39 oppilasta. Heistä asui Lohjalla 25, Vihdissä 6, Nummella 4, Sammatissa 2 sekä Siuntiossa ja Pyhäjärvellä kummassakin 1 oppilas. – Koulun kolmannen luokan viikkotuntimäärät jakaantuivat seuraavasti: uskonto 2, venäjä 5, suomi 2, ruotsi 2, saksa 4, historia 3, maantiede 2, luonnonhistoria 2, matematiikka 4, piirustus ja muovailu 2, voimistelu 3. Työaika koulussa oli maanantaista lauantaihin kello 9 – 14.30.

Pentti Eertamo 15.11.2007

Vieritä ylös