Renvall Osmo

Heinäkuussa 1947 Ossi Renvall oli tehnyt kansanhuollon tarkastuskierrosta Lohjalla. Urheilumies oli kohdannut takavuosien kilpakumppaninsa Eino Kuisman, joka ehdotti kiekkomiehelle muuttamista Lohjalle. Kohta tarkastaja oli asettunut perheineen Harjulaan vahtimestariksi.

   Talvella 1951, Lohjan Urheilijoiden nuoriso-osaston pj. Ossi Renvall oli painottanut, ”seuratoiminnassa ei ole tärkeintä kilpailut, vaan tärkeintä on varhaisnuorison osalta kasvatustoiminta säännöllisine kerhoiltoineen ja vaihtelevine ohjelmineen. Nuorisoa silmällä pitäen, on pyrittävä kasvattamaan fyysillisesti voimakkaita ja henkisesti valveutuneita kansalaisia.” Kerhoilloissa oli opetusfilmejä urheilusta ja raittiiden elämäntapojen merkityksestä. Lisäksi käytiin läpi urheilun suurmiesten elämänkertoja. Ohjelmaan kuului voimistelua nyrkkeilyä ym. esityksiä. Osallistujille tarjoiltiin pientä suuhun pantavaa. Tilaisuudet olivat tarkoitettu yli kahdeksanvuotiaille tytöille ja pojille.

Ollisaaren leiri ja Mopedi, urheilun uhka:

Kesällä 1954, Ollisaari oli valmistunut seurojen käyttöön. Lohjan urheilijat järjestivät Ossi Renvallin johdolla kolmipäiväisen leirin seuran nuorille. Leirin ruokahuollosta vastasi Ossin vaimo. Bruno Bongi toimi apulaisohjaajana. Kauppias Sere oli kauppalassa mainostanut vuoden 1958 puolella Husqvarna mopedia, ”Ei ajokorttia, rekisterimaksua, vakuutusta”. Korttia tai ei mutta elämää helpottava pörinä koettiin uhkana, sillä LU:n kolumnisti Kiekon kiikari

 

Kesällä 1950, Urheilijoiden Ossi Renvall oli heittänyt piiriennätykseen 43,42 m. LoU-historiikki paljastaa mielenkiintoisen kuvan, jossa Renvallin käsi irrottautuu kiekosta huom. urheilukentällä maalin tuntumassa olevalta kuulan työntöringistä. Heittopaikka oli ongelmallinen, joten kuuluttaja joutui varoittamaa yleisöä, koska Renvall oli vasenkätisen tekniikkavirheensä kanssa paiskannut kiekon katsomoon. (LU 14.7.1950, Paavo Henriksson)
Ollisaarileiri vuonna 1954, joista tulee esiin mm. Matti Meling, Eino Alhola, Sakari Saarto, Tapio, ”Matta”, Rauli, Ossi ja rouva Renvall, Tapio Leppäkoski, Frank Hellsten, Matti Ylönen, Jussi Nysten, Hasse… Aulis Olli, Paul Pakalen, Kari Vikström, Bruno Bongi, Railo Kuva LoU arkisto

(Ossi Renvall) oli huolissaan vuonna 1959: urheilukentältä puuttuu entinen melske. Onko syy motorisoitu yhteiskunta, jossa pojat päristelee mopedilla. Kentällä on alle 13-vuotiaita sangen lupaavasti, mutta bensan haju harventaa rivejä uhkaavasti. Ajatella, se oli vasta äsken, kun Länskäri julkaisi ensimmäisen Mopeedimainoksen ja nyt bensan haju huumaa nuorison urheilukentiltä. Eikä siinä kaikki, Kohta tuli televisio, joka istutti puoleen kansaa töllöttävään ajanvietteseen. Seuraavan vuoden tilasto kertoi Suomen maanteillä päristelevän jo 100 000 mopeedia.

   Renvall oli LoU-sihteerinä myös tiukan paikan edessä, mistä esim. syksyltä 1960. Urheilijoiden johtokunta ei hyväksynyt Riihimäen Paavo Oinaalaa kilpailujen ylituomariksi, joten Painijaosto ilmoitti. ”Ellei Oinaala kelpaa, on paini Lohjan Urheilijoissa loppu.”  Renvall ehdotti kilpailujen peruuttamista. Tähän ei Painijaosto suostunut. Näin syntyi Lohjan Voimailijat.

   Osmo Renvallin 18 vuoden pesti Urheilijoiden sihteerinä päättyi vuonna 1972 Maila Vilppula ottaessa sihteerin tehtävät.

 Ossi Renvall oli tehnyt Lappeenrannassa vuonna 1982 kuulantyönnön ME:n 13,05 sarjassa 70-74-v. Joulukuussa 1987. LU tiesi kertoa Renvallin tehneen kiekossa ja moukarissa maailmanennätykset 75-v. sarjassa. Mutta miten ihmeessä talvella? No, katsos, kilvoittelun kyltymättömyydessä ryhmä oli matkustanut Australian kesään. Ryhmä oli palautunut kotimaisemiin tammikuussa avartavan urheilun maailmanympärys-matkaltaan.

Hyvinkäällä Lohjan Urheilijoiden Osmo Renvall heitti kesällä 75-vuotiaiden sarjassa kiekonheiton maailmanennätyksen 39,40. Kuukautta myöhemmin Renvall teki kuulassa ME:n tuloksella 11,96. Kiekossa hän paransi ennätyksensä 41,12. Moukarissa hän teki ME:n tuloksella 40,68. 

(LU 30.1.1951, LU 7.7.1959) LoU jk.21.10.1960). LoU 16.3.1972 1§) LU 14.9.1982)LU12.12.1987,   15.1.1988, Tapio Renvall 2013

Vieritä ylös