1950-luvun alussa Lämsän Kallen poikien arkilapsuus oli ikäluokan kanssa varttumista Nummentien ja Moisionkadun risteyksessä. Kalle piti ruumisarkkuliikettä kyseisessä kulmassa. Siinä ei ollut mitään kummallista. Sen sijaa kummastusta aiheutti Mettisen Alpo, joka oli Lämsän Eeron ja Olavin velipuoli. Sukuselvityksistä eivät kummastelijat tulleet hullua hurskaammaksi, kun joku selitti Kallen olevan Eeron ja Olavin isä, mutta Alpolle isäpuoli.
Urheilijoiden painijoilla oli menestystä Helsinki-Uusimaa piiri- ottelussa keväällä 1952. Kaikki neljä kilpailijaa voittivat sarjansa. Mettisen Alpon 45 sekunnin selätys oli kisojen nopein.
Seuraavana vuoden kevät antoi Alpolle nuorten SM-kilpailuissa neljännen sijan sarjassa 62 kg. Hänellä oli tuolloin ikää 17-vuotta. Lehtien otsikoihin Alpo kipusi selättäessään Ruotsin olympiapainijan Janakkalan painikilpailuissa
Vuoden 1955 tammikuussa, lehdet hehkuttivat Urheilijoiden Kurjenojaa: Arvo on kehittynyt maajoukkuetasolle… Helsingin Paini Miesten juhlapainien Messuhallissa tasoa kohotti seitsemän olympiapainijaamme. Arvo ei kuvia kumarrellut niputettuaan alle 62 kg. sarjassa vastustajansa. Norja- maaotteluun valitun Kotkan Ahokkaan kohtalona oli noutaa palkintopöydästä jämiä. Mettisen Alpo oli paininut upeasti, vaikka ei palkinnoille selvinnytkään. Pronssi-Honkalan kanssa painiessa Alpo oli joutunut vaikeaan siltaan, mutta tuhatlukuisen yleisön riemuksi Lohjan poika selviytyi. Kilpailujen päätteeksi, painikuninkaamme Väinö Kokkisella oli ilo ojentaa Alpolle komea maljakko.
Alpo oli odottanut menestyksen kynnyksellä saavansa Kalle- isäpuolelta arvostusta toiminnalleen. Sitä ei vanhalta painimieheltä irronnut, Alpo oli omien sanojensa mukaan sisuuntunut ja päätti ukolle näyttää, että katsotaan. – Vielä sä näät, kun mä tuun. Josko Kalle suhtautui asiaan tarkoituksella, jotta poika… niin?
Alpoa hiersi lehtikirjoitukset, joissa hänet oli toistuvasti nimetty alpomiettiseksi. Suivaantunut oli tuumaillut: katsotaan, viälä mä näytän jonain päivänä, että lehdet oppivat kirjoittamaan nimen, Mettinen. (Antti Mettinen 2011).
Alpon kehitys jatkui. Painiliitto oli nostanut hänet ranking-listallaan sarjansa seitsemänneksi.
Harjulan paineissa marraskuussa 1957, Alpon kerrottiin edustavan Nokian Urheilijoita. Lehden lukija oletti kyseessä olleen painovirheestä. Vaan ei, sillä painin sisäpiiri tiesi Alpolla tulleen tyttöystävän kanssa ryppy rakkauteen. Nuorukainen oli ottanut herneen nenäänsä ja lähtenyt sukulaisiin miettimään syntyjä syviä. Mietiskelevä oli ruvennut liputtamaan Nokiaa, jossa hän harjoitteli lujaa.
Lohjan kisoissa Alpo paini kauniisti ja avoimesti vuonna 1958. Kehitys oli vienyt miestä eteenpäin. Lohjalla ymmärrettiin pojan niskaa hiertävän Nokian edustusasu; ei ollut tullut sinuiksi. Alpo oli vilkuillut Lohjan suuntaan sillä silmällä, sillä kaveri, Suckmanin Aarokin oli kehittynyt ihan silmissä.
Suomen mestari: Alpo oli lopettanut märehtimästä Nokiaa kesken vuotta 1958; kunto hirmuinen – rasvaprosentti leipä- Leviä alhaisempi. Ja niin Levin-keveä kotiutui entistä nälkäisempänä, sillä paino tullut 62 kilosta 57 kilon sarjaan. Laihtunut keskittyi ja meni Riihimäelle, jossa voitti vapaapainin Suomenmestaruuden. Mestaruus oli palkinto hänelle itselleen, mutta myös koko paikkakunnan urheiluelämälle. Alpon menestykseen ei oikein olleet luottaneet kuin hän itse. Terveen järjen tekniikasta oli ollut apua.
Suomen mestari meni mitaleineen tervehtimään isäpuoli Kallea, ja katso, ehtoopuolen painimies liikuttui kyvyttömän sanattomaksi. Kuvassa Alpo Mettinen tulevaisuudenhakuisine ilmeineen 1950-luvun alussa. Kuva Rauni Auvinen albumi
Jotakuinkin näillä main Alpo oli loukannut olkapäänsä ja hakeutui lohjalaistohtori Skurnikin hoitoon. Tohtori oli kaivellut papereita esiin ja ruvennut lukemaan ”Alpon” sairaskertomusta ja tokaisi, – Housut pois. Alpo oli ihmettelevää riisuutujaa, että housutkinko? Ennen kuin hän ehti sepalusta avata, Hermanni aloitti saarnaamisen.
– Tällaisia tippureita hankitaan ja sitten tullaan seuran laskuun hakemaan hoitoa. Alpo ymmärsi tohtorin erehtyneen jonkun holtittoman papereihin.
Tampereella järjestettiin huhtikuussa 1959 karsinta maaottelupaikasta Mettisen ja Peipolan välillä. Alpo hävisi.
SM-kisat Lohjalla: Urheilijat saivat vuoron järjestää neljän sarjan vapaapainin SM-kilpailut yhteiskoululla (Pohjolanmäen koulu) vuonna 1959. Kilpailijoiden esittelyssä osallistujat marssitettiin yleisön eteen Falckin Jalon hanuroidessa ”Ankkurit ylös” (Jalo oli lohjalaisviihteen jalostuneimpia soittajia). Juhlasali oli keskittyvää urheilujuhlaa, jossa Jalo seisautti soitannan viimeinen painijan asetuttua ryhdikkäänä painimaton reunalle.
Lohja arvioi Alpon uusivan mestaruuden, josta alkaa keskittymisen Rooman olympialaisiin. Vaan ei… Vierailijat Lapua / Nurmo akselilta olivat tylynä ja sysäsivät Alpon pronssille. SM-painien aikaan nyk. Mahoganyn tontin kulmalla oli Lohja-Kotkan sauna, jossa kiuaskivet sihisivät kilpailijoiden puristaessa viimeisiä hikipisaroita saadakseen painon sallitun rajoille. Ruokahalu oli kasvanut, mutta lohtua ei tuonut, vaikka Hakulisen Sakari sai neljännen sijan ja kunniapalkinnon, kisojen toiseksi parhaana lohjalaisena.
Urheilijoissa oli painijoiden kanssa tullut ongelmia syksyllä 1960, jota seura yritti pehmentää antamalla vasta-avioituneille Kurjenojalle ja Mettiselle häälahjoina ½ tusinaa veitsiä ja haarukoita. Lisäksi Alpolle maksettiin jälkikäteen kuluneelta kauden valmennustehtävistä 3000 mk:n korvaus kuukaudelta.
Painijoiden taival Urheilijoiden riveissä päättyi marraskuussa 1960, niskalenkkien perustaessa Lohjan Voimailijat.
Lohjan kilpailuissa, Sohlbergin Esan niskalenkin nopeutta ei voinut kuin ihmetellä. Hän oli saanut loppuottelussa vastaansa Mettisen Alpon. Kilpailujen jälkeinen LU selitti, että Esa oli ottelun alussa selättää Mettisen, mutta silta ja maton reuna pelastivat ex-mestarin. Lehti valehteli, sillä Alpo oli niin selällään kuin vain ikinä voi olla, mutta tuomareilla ei ollut kanttia tuomita Esaa voittajaksi. Ottelu jatkui, eikä selättäjä saanut uutta mahdollisuutta, joten Alpon käsi kohotettiin voiton merkiksi. Matolta poistuvan Alpon kasvoilta heijastui häpeä: epäoikeudenmukaisuuden voitto kirvelsi enemmän kuin reilu tappio olisi tehnyt. Alpo oli lähtenyt otteluun ylimieleisenä, joten oppirahojen maksamisen paikka olisi ollut oikein.
Vain paria kuukautta myöhemmin, Voimailijat järjestivät vapaapainin SM– kisat Lohjalla, Mettinen esitti kovaa kuntoa voittamalla hopeaa. Taisto Leijamaa onnistui ja tuli kolmanneksi.
Urheilijat – Judo: Painin piirinmestaruuskilpailuissa ei ollut tapahtunut kummoisempia talvella 1964, sillä lohjalaiset olivat tapansa mukaan voittajia. Mutta hei! painijat olivat siirtyneet takaisin Lohjan Urheilijoihin. Mitä oli tapahtunut Voimailijoissa?
Urheilijoiden pöytäkirja kertoi Alpo Mettisen tiedustelleen LoU:n johdolta: mitäs tei tykkäätte, jos painijat hyppää takaisin Urheilijoihin? Heidät toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi.
Judo oli lisätty olympiakisojen ohjelmaan vuonna 1964 Tokion kisojen tapahtumat lisäsi judoa kohtaan mielenkiintoa myös Lohjalla. Voimailijoiden Alpo Mettinen oli saanut vakuutettua Lohjan Urheilijat panostamaan judoon.
Näin Alpo oli ryhtynyt Raimo Virtasen kanssa judoon Helsingissä niin paljon, että nämä antoivat näytteen taidoistaan Urheilijoiden joulujuhlissa. Seurana Ur
heilijat kiinnostuivat ja investoivat tatamiin (judomattoon). Tästä alkoi judon nousu LoU:n menestyslajiksi.
Lokakuussa järjestettiin lohjalaisjudon ensimmäiset kilpailut, Osallistujia oli 16. Turun SM-kisoissa Virtanen voitti mustan vyön judokan ipponilla. Toisessa ottelussa hänet tuomittiin häviäjäksi, ”koska lohjalainen on vapaapainija”.
Alpo oli myös niputtanut mustan vyön judokan, mikä tuntui ihan loukkaukselta itämaista liikuntakulttuuria kohtaan. Toisessa ottelussa Alpolta pyyhkäistiin jalat alta, ½- pist ? ja kohta Alpo tarttui vastustajaa jalkoihin. Tästä tempusta hän joutui suihkuun miettimään, mikä ero on judolla ja vapaapainilla. Alpo oli keskellä itämainen judon ja länsimainen painin dilemmaa.
Virtanen läksi Björnhageniin, jossa jäi neljänneksi. Lehdistö oli arvioinut LoU:n Virtasen olleen lähellä voittaa koko kilpailut. Raimo osallistui syyskuussa maaottelukarsintoihin, mutta jäi kolmanneksi.
Judo-uran jälkeen Alpo ryhtyi valmentamaan lohjalaispainin nuorempaa polvea. Vuoden 1967 piirikisoissa Alpo veresteli vanhoja taitojaan, vaikka menestysvuosien solakkuus oli tukevoitunut sarjaan 78 kg. Hän kohtasi kilpailuissa ensimmäisen kerran Arvo Kurjenojan ja voitti.
Huhtikuussa 1991 painijat olivat ahertaneet talkoilla yli 1000:n tuntia ja kunnostaneet ”kauppalan” vanhan varikon tilat painisaliksi. Mettisen Alpo totesi LU:ssa huutolaispojan elämän jääneen taakse.
(LU 25.4.1952, 2.4.1953, 26.1.1955, LoU toim.kert. 1956, LU 5.11.1957, Taisto Leijamaa, LU 11.11.1958, LoU toim.kert 1958, Antti Mettinen 2012, LU 10.11.1959, Kuva Eino Alhola LoU 22.10.1960, LU 12.1.1961, 7.3,14.3. 1961, Taisto Leijamaa, Esa Sohlberg 2012, Eino Alhola, LoU jk.17.2.1964 9§, Raimo Virtanen 2013, LoU 17.2 8§, toim.kert.1964, LoU 27.7.1965 6§,LoU toim.kert 1965,LU 21.1.1967, LU 17.4.1991)