Väinö on syntynyt v.1929 Paltamossa. Tokion olympialaisten edellä vuonna 1964, USA:n presidentti Johnson oli selvittänyt Yhdysvaltojen lähettävän Syncom III tietoliikennesatelliitin avaruuteen, jotta Tokion kisat olisivat nähtävissä USA:ssa Kanadassa ja Euroopassa. Satelliitin välittämää ohjelmaa oli tarjolla 15 tuntia. Asian huono puoli oli se, ettei kuvaa ja ääntä kyetty välittämään yhtäaikaisesti.
Lokakuussa, kisojen edettyä ohjelman mukaisesti, tultiin Tokion sotilasampumaradalle. ”Vapaapistoolikilpailuunsa keskittyi jämäkän hiljainen suomalainen rajaylikersantti Väinö Markkanen. Hän oli kuin muissa maailmoissa piittaamatta ympärillään pyörivästä hälinästä. Immolan mies keskittyi yksin itseensä ja aseeseensa, taas kerran, kuten monasti aikaisemminkin, mutta nyt kovemmassa paikassa kuin koskaan. Hän oli asennoitunut 560 tulokseen; sillä pääsee pistesijoille. Sää ei ollut ongelma, vaan pilvinen ja tyyni.” Kilpailu oli edennyt ja Väinö oli yskinyt 10 ensimmäistä laukausta; tulostaulu kertoi tarkkuudeksi 90 pistettä. Ei kehumista, mutta mies oli levollinen. Ja niin levollisuus tarkensi sarjat 96-96-94. Hän ei tiennyt USA:n Greenin olevan kolme pistettä jäljessä. Japanin ja Perun ampujilla oli 94 pisteen sarjat.
”Sitten tapahtui jotain ennakoimatonta; keisari Hirohito saapui katsomoon – Väinön onneksi, joka ei korvaansa lotkauttanut keisarillisuuksille, mutta nuoren japanilaisen ote romahti sarjoihin 89-89, pois kultakamppailusta, niin myös Perun mies. Jostain syystä venäläisetkin harhautuivat täysosumista. Asiaansa keskittynyt Markkanen ei tiennyt tilannetta, vaan ampui omaan tahtiinsa. Toiseksi viimeinen sarja antoi Väinölle 93, johon oli myös Green yltänyt. Lähes kolme tuntia kestänyt ammunta alkoi painaa; osumat olivat tiukassa. Aika juoksi, suomalaiset vilkuilivat tulostauluja ja kellotaulujaan vuorotellen, vain pari minuuttia armon aikaa ja Väinö kohotti ja laukaisi viimeisensä – Väinön poskilihas oli nytkähtänyt kahdeksikon harmista. Pistoolivalmentaja P. Näätänen laski tulokseksi 91. Harmittelu muuttui iloksi, sillä ”tulos tiesi kultaa”. Väsyneen Väinön kasvot sulivat ujoon hymyyn ja Suomi heräsi riemuisaan uutiseen.
Vuosikymmenien päästä Väinö kertaili urheilu-uransa kohokohtaa. Hänellä oli ennen Tokiota kokemuksia vain joistain kansainvälisistä kilpailuista, vaikka hän oli ampunut SE:n 562. Itse ratkaisevasta finaalista hän totesi. ”Ei kannata huolehtia muiden ammunnasta, kun omassakin on tekemistä. Olin ampujana hidas, siksi lopetin osuuteni usein ihan viimeisenä. Se johtui tavasta harjoitella.” Kun hänen kerrottiin voittaneen kultaa, ei uroteko miestä juurikaan hetkauttanut, koska hän oli ottanut voitot kuin tappiotkin rauhallisesti. Niin on helpompi olla. Ammunta vaatii hyviä hermoja ja tasaista mielenlaatua. Keskittymisen Väinö arvioi vahvuudekseen. Ensimmäisen kympin jälkeen ei pidä ajatella lopputuloksia, vaan latautua seuraavaan. Viimeinen kuti on aina vaikea. Ammunnan harjoittelu vaatii kanttia, että jaksaa seistä yhdessä nurkassa kerrallaan neljä tuntia, herpaantumatta. Tokiossa ammuttiin 50 m. matkalta tauluun, jossa kympin halkaisija oli viisi senttiä. Aikaa ampumiseen annettiin 3,5 tuntia. Olympiakulta ei Väinön elämää hetkauttanut paitsi – no, Imatran kaupunki lahjoitti kultakellon.
Väinö jatkoi ammuntaa ja voitti EM-joukkuepronssia vuonna 1969 vapaapistoolissa. MM-pronssin hän voitti isopistoolin joukkuekilpailuissa vuonna 1974. Hänellä on 21 Suomen mestaruutta ammunnassa. Markkanen palkittiin vuonna 2000 Pro-urheilija palkinnolla. (Väinö Markkanen wikipedia)
Lohjan kaupungin Liikuntalautakunnassa oli esitetty (3.2.1981) vuoden 1980 parhaaksi urheilijaksi Väinö Markkasta, joka oli voittanut ko. vuonna Suomenmestaruuden ja kolme joukkuemestaruutta ammunnassa. Lautakunta päätti ehdottaa Vuoden Urheilijaksi Alpo Kinnusta.
(Urheilu Ammunta Suomessa s.110, LU 25.11.2014)