Lipasti Leo

Leo Lipasti oli lohjalaisliikunnan esimerkki ja kannustaja. Kuva Arvo Seppänen.

Leo oli syntynyt vuonna 1912 Seinäjoella opettajaperheen kahdeksantena lapsena. Koulunkäynnin aloitus ei säikäyttänyt poikaa, vaikka matkaa oli viisi km. Koulumatkojen juokseminen ratapölkkyjä pitkin teki Leosta liikuntainnostuneen nuoren. Leon uravalinta osui Rauman opettajaseminaariin, josta hän valmistui vuonna 1936. Opetustyö alkoi Paraisilla silloin kun Eurooppa kävi levottomaksi. Vielä ennen isoa riitaa, Leo teki kaverinsa kanssa halki Suomen pyöräilyn, Petsamoon.

Näin Leo oli paljastanut varhaisimmat vaiheensa ja jatkoi: Parin opettajavuoden jälkeen alkoi sota. Tehtävät rintamalla vaikuttivat siihen, mikä hänestä tuli – vaikeuksiin joutuneiden nuorten kasvattaja ja opettaja. Leo kohosi kapteeniksi, jolloin hänet siirrettiin joukko-osastoon, jota kutsuttiin ”rosvorykmentiksi”, hänen tehtävänimike oli urheilu ja valistusupseeri. Em. ”rykmentti” koostui rangaistustaan rintamalla sovittavista rikollisista. Lipastin tehtävä vaati luonnetta ja oikeaa asennetta, joka kantoi hedelmää, sillä sotilaat mieltyivät Leon tapoihin. Hänelle saattoi puhua kuin kaverille esimiesasemasta huolimatta.

Petroskoissa, asemasodan suvantovaiheessa, Leon teki mieli kyläilemään. Matkaa oli kertynyt hiihtäen ja huoltoauton kyydissä yli 100 km. Paluumatka järjestyi auton lavalla hytisyttävän kovassa pakkasessa. Leo paleltui ja sairastui keuhkokuumeeseen, jota hän poti pitkään sairaalassa.

Sodan jälkeen Leo ajautui kasvatustehtäviin koulukoteihin, sillä hänen rosvorykmentissä hankitulla kokemuksella oli iso merkitys kouluvaikeuksien kanssa painivien poikien kanssa.    Kouluhallitus oli tehnyt ratkaisun, jossa väliaikaiset opettajat jätettiin ikään kuin lehdellä soittelemaan.

Leo oli aloittanut Ryttylän poikakodissa vuonna 1954. Työ jatkui eläkkeelle jäämisen jälkeen vielä 15 vuotta sijaisena ja kasvatusneuvolan yksityisopettajana. Lipastin opetusmetodit olivat ihmetyttäneet jopa sosiaaliministeriötä, sillä hän osasi kuunnella herkällä korvalla, jonka pohjalta hän laati opetusohjelmat, huomioiden poikien mielipiteet. Leo huomioi pienet onnistumiset antaen arvostusta ja huomasi liikunnalla olevan ratkaiseva merkitys poikien kasvatuksessa. Leo kehotti poikia tekemään kippiä rekkitangolla, jotka vastentahtoisuuttaan tokaisivat vetämään itse, jos pystyy. Leo oli heittänyt kuin malliksi muutaman jättiläisen. Esimerkillä oli iso vaikutus. Leon ennätys oli 36 jättiläistä yhtä soittoa.

Poikakodin siirtyminen Lohjan Outamoon 1950-60-lukujen vaihteessa, oli unohtumaton, sillä siirtyminen oli tehty hiihtäen. Leo oli suunnitellut reitin etappeineen. Matkaa oli seitsemän peninkulmaa, jossa leirinuotio teltassa nukkumisineen kasvatti poikajoukon yhteishenkeä. Lohjalaisilla urheiluihmisillä ei tietenkään ollut käsitystä siitä, minkälainen mies lohjalaismaisemiin oli hiihdellyt. Kuitenkin jo lokakuussa 1965 Leo alkoi tulla esiin hänen toimiessa ratamestarina Outamossa Lohjan Urheilijoiden jäsentenvälisten suunnistuskilpailujen yhteydessä. Mies tiedettiin suunnistukseen perehtyneeksi, joten hän piti marraskuussa 1969 asiasta Urheilijoille neuvontatilaisuuden. (LU 29.10.1965, 20.11.1969)

 Valmennuksen ilosanomaa levittäessään Leo oli ottanut ravinto-opin aiheeksi. ”Tavalliselle kuntoilijalle riittää monipuolinen ruoka, josta sokeri ja valkoinen leipä tulee jättää vähemmälle. Runsaasti liikuntaa harrastava kuluttaa energiaa runsaasti, joten hävikki tulee korvata vitamiineilla ja hivenaineilla. Lisäravinteet tulevat tarpeellisiksi vasta huippu-urheilussa”.  ajankohtaan, jossa ”läskisoosin ja mämmin maan kansa” oli välinpitämätön salaateista ja porkkanoista, kunnes Pohjois-karjala projekti oli vuonna 1972 pannut ihmiset miettimään mitä suuhunsa laittavat.    (LU 14.2.1974, http://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Karjala-projekti)

Leon jäätyä eläkkeelle vuonna 1975, hän suuntasi tarmonsa lohjalaisliikunnan kehittämiseen. Ensin perustettiin Lohjan Seudun Latu, jossa hän oli Pj. 14 vuotta.

Maaliskuussa 1976 lohjalaiskuntoilun 63-vuotias teräsvaari Leo Lipasti totesi lohjalaisten kuntoilevan yhtä lailla muiden suomalaisten tavoin. Leo tiesi, mistä puhuu, sillä hän huolehtii 11 erilaisen liikuntaporukan viikoittaisesta kunnosta. Lohjalla järjestettiin erilaisia liikuntatapahtumia ihan kiitettävästi. Ihanteellisen harjun lisäksi meillä on uimahalli ja salit kuntoilijoiden iloksi.

Hiidenkiertäjät olivat saaneet Leosta aktiivisen toimijan (perustajajäsen), joka lisäsi innostusta urheiluu ja terveyteen suuntautuneissa seuroissa ja yhdistyksissä. Leolle mieluisimpina lajeina, monen muun ohella, olivat hiihto ja suunnistus.  (http://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Karjala-projekti, LU 19.3.1976)

 Ettei olisi käynyt yksitoikkoiseksi, Leo ryhtyi lasten hiihdon opettajien kouluttajaksi talvella 1978. ”Hiihto oli yhtäkkiä Pop, mihin antoi oman kimmokkeensa suomalaisnaisten menestys Lahden MM-kilpailuissa.” (LU 3.3.1978)

Jumppaveteraanit-seura oli laajentanut toimintaansa, joten se vuokrasi Gunnarlasta vuonna 1978 (nyk. St Laurents) majan, joka oli kesälläkin vilkkaassa käytössä. Maja oli tullut tutuksi kuntohiihtäjien taukopaikkana. Lisäksi majan tuntumaan oli rakennettu lentopallokenttä.

Leo (67 v.) osallistui lokakuussa 1979 LU:n katuhaastatteluun, jossa peräänkuulutettiin sateisten säiden vaikutusta liikuntaharrastukseen. Leon arjessa säällä ei ollut merkitystä, koska hän jumppaa enimmäkseen sisällä, ”kuusi tuntia viikossa Ristin koululla, Metsäliiton paperissa, ja Uimahallilla. On sitten vielä Työväenopiston ryhmät ja Veteraanijumppaajat. Se on semmoinen poppoo, joka on perustettu ilman minkäänlaista seuraa. Ikä ei merkkaa mitään, totesi tuleva liikuntaneuvos.”    Jumppaveteraanit muuttivat sittemmin nimensä Jumppa-Jusseiksi.

Louhen järjestäessä urheiluloman (15-20.2.1982) aikana kaupunkilaisille toimintaa hiihtomajalla, kustansi kaupungin Urheilulautakunta osallistujille 100 uintilippua. Lisäksi ohjelmaan kuului mm. hiihtäjien lähtö Kisakallioon aamuisin klo 8.30- 8.45. Ohjaajina toimivat Leo Lipasti ja Pekka Luoma…  (Lohj. ka.Urh.Lta.k 2.2.1982 8§)

Hiidenkiertäjien suunnistusleirit Suittilan koululla pari kertaa vuodessa, olivat merkittävä tekijä seuran edettyä suomalaisurheilun menestyjiin. Yhtenä vetovastuun kantajista oli hiihdon ja suunnistuksen A-valmentaja Leo Lipasti. Kuva 1974.

Elokuussa 1982 Lipastin täyttäessä 70 vuotta, hän kehotti innostamaan lapsia liikunnan kautta pois ikävistä asioista  tähdentäen liikunnan leikinomaisuutta ja monipuolisuutta, ilman pakon tunnetta. Vasta myöhemmin tulee mukaan erikoituminen urheilulajeihin. Tekniikan (kordinaatio) kehittyminen tapahtuu parhaiten 8-10-vuotiaina, jolloin tulisi opettaa oikeat suoritustavat – leikin varjolla. Ongelmana Lipasti oli huomannut, että valmennuksessa keskitytään liiaksi lahjakkuuksien ohjaaminen, jolloin muut jäävät huomiotta.

  

Aikuisten kuntoilun hän arvioi välttämättömäksi, jota tulee harjoittaa kunnon edellyttämällä tavalla, ilman vouhotusta, stressiä vähentävästi. (LU 12.8.1982)

Lohjalla juostiin Kunniakierrosta vuonna 1984, tarkoituksena tukea mahdollisimman kattavasti urheilua. Leo Lipasti oli saanut tekemilleen kierroksille lähes 100 tukijaa. (LU 1.5.1984)

Vuonna 1994 LU:n haastattelussa Reino Väre kertoi osuvasti, ikään kuin väliaikatietona. ”Tämä on kansanterveystyötä, jos mikä.”  Kyse oli Jumppa-Jusseja virittävästä toiminnasta, joka ei ollut 20 vuoden aikana jättänyt yhtään harjoituskertaa väliin. (LU 22.9.1994) Ennen vuosituhannen vaihdetta ryhdyttiin lohjalaisliikuttaja ”LL:lle” hakemaan liikuntaneuvoksen arvonimeä. Perusteluina olivat mm: liikunnan edistäminen Lohjan seudulla, oli malli, joka huomioitiin valtakunnallisesti liikuntaohjelmia laadittaessa. Lipasti ideoi ja toteutti lukemattomia kuntoliikuntatapahtumia. Hän korosti liikunnan merkitystä ihmisen fyysiseen, henkiseen ja sosiaaliseen terveyteen eri kuntoilutilaisuuksissa. 

Gunnarlan majan valmistuminen oli ”Leon elämän diplomityö.”  Mies oli esimerkki, joka ponnisteli henkisesti, kuin myös ruumiillisesti. Hirsirakennuksen valmiiksi saattamiseen liittyi monenmoista kaunopuheisuutta, jopa kerjäämistä. Leon ominaisuuksiin kuului rehellisyys, sanansa pitäminen ja sitkeys maustettuna huumorilla.

Jumppa-Jussien toimintaan osallistuvien innostuksensa säilyttänyt joukko osoittaa ehkä parhaiten sen, miten Leo onnistui markkinoimaan liikunnan tärkeyttä kaiken ikäisille ihmisille.

Vuonna 2002 Leo Lipasti täytti 90-vuotta. Hänet palkittiin Lohjalainen Liikuttaja-palkinnolla, että  Väinö Karojärven muistorahasto-stipendillä. (LU 8.11.2002)

Leo Lipasti oli liikunnan elävä esimerkki. Asiantuntijan elämäntaival jatkui vuoteen 2005 päättyen hiihtolenkkiin Gunnarlan majan maisemissa 92-vuoden ikäisenä.

Teksti Eino Alhola

 

 

 

Vieritä ylös