Urheilijoiden A-juniorit olivat pelanneet talvella 1951 Virkkalan Kiriä vastaan jääpalloa ja voittanet vauhdikkaan ottelun 4-3. ”Vaikka Kiriltä puuttui molemmat laitahyökkääjät, muut pelasivat yritteliäästi erikoisesti Klaus Ikonen. Klasun ominaisuuksiin kuului ilmeisen rennot ranteet pallon hallitsemiseen. Olihan hänellä ihan mairitteleva arvonimi, ”Virkkalan Timoska” (Tauno Timoska oli ajankohdan maineikas maajoukkuepelaaja). Voitosta huolimatta LoU:n pojat olivat aivan jäässä, ainoastaan vp. (vasen puolustaja) Aarre Olli oli entisensä. ”Kirin valmentaja Laibertin peleihin eläytyminen oli niin sydäntä tykyttävää, että hän joutui turvautumaan erätauoilla kampfert-tippoihin, koska pelkäsi että sydän pakahtuu jännityksestä. Virkby Startin yleisurheilijat olivat vuonna 1952 oivaltaneet sulkapalloilun erinomaiseksi talviharjoitusmuodoksi. Niemen Topilla oli kaverinsa kanssa kova motivaatio, koska joulupäivänäkin mentiin ja otettiin kunnon peli. Menestyksen halussa lajiharjoittelussa keskityttiin syöttöihin, jossa tähdättiin kentän takakulmassa olevaan ämpäriin. Joku Startin nokkamiehistä oli käynyt Tanskassa ja raahannut tuliaisina neljä sulkapallomailaa. Ikosen Klasu ymmärrettiin kelpo pallon käsittelijäksi, joten hän sai yhden mailoista. Ai, sitä mielihyvän tunnetta, minkä arvostusta saanut koki. Asiassa oli jotain ihan kummallista, kaveri oli tajunnut Klasun mailan arvoiseksi, mutta ei huolinut poikaa tenniskentälle. Lajin parissa oi edetty vuoteen 1957. Start oli sijoittunut Liiton A-sarjassa neljänneksi. Startin sarjamestari Klaus Ikosen vastuulla oli seuran valmennus.
Klasu teki musikaalisen manoveerinsä lokakuussa 1954, kun Lohjan Urheilijoiden Jalkapallojaosto mainosti tulevan lauantain Harjulan tanssi-iltaa. ”Soitosta huolehti All-star orkesteri, jossa oli vahva lohjalainen edustus. Klasulle kitaraa soittava rytmitys oli sykettä, joka sujui kuin jää-, tai sulkapallon pelaaminenkin. Marraskuussa 1974, pelattiin Lahdessa Suomen Keilailuliiton jäsenliittojen kilpailut, johon osallistui 54 joukkuetta. Lohjalaiset sijoittuivat kisassa kolmanneksi. Joukkueessa keilasivat, Jorma Laitinen, Klaus Ikonen, Timo Takalo, ja Martti Toivonen.
Syksyllä 1975 Klasu oli 40-vuotiaaana elämänsä vedossa. Hän voitti TV – finaalin Suomen karsinnan Tampereella. Syyskuun Ilta-sanomat kertoi, ”Lohjalaisen putkiasentaja Klaus Ikosen kyläsuunnitelmiin tuli muutoksia. Kyröskosken visiitti vaihtui Manilan matkaan. Niin, se oli matka amatöörikeilaajien maailman Cupiin. Edelliskesän SM-kisojen kuutoselle menestys ei ollut yllätys, koska isojen kisojen Klasulla oli kuulemma rautaiset hermot. Totta, sillä karsinnoissa oli ollut n. 7000 Manilaan haikailevaa.
Voi olla ettei Ikonen voittaessaan vielä tajunnut, kuinka isosta jutusta oli kysymys, mutta kun hänen edustusasunhihaan ommeltiin leijonavaakuna saattoi Kaukoidän lähettiläs mennä hiukan hiljaiseksi katsos, kun aika harvalle lohjalaiselle on tullut tilaisuutta ommella leijonaa hihaan ja lähteä sen kanssa edustamaan Suomea Filippiineille.
Manilassa Klasu pääsi hyvään vireeseen ja heitti yhdellä kierroksella Malesialaisen kumppanin kanssa kisojen parhaan yhden kierroksen tuloksen 277. Sitten häneltä varastettiin hotellin avaimet ja isojen kisojen konseptit menivät sekaisin. ”Kait se semmoinen harmittaa ketä tahansa.” Lopputuloksissa hän putosi 11. Manilan matkan ikimuistoisiin hetkiin lukeutui neitonen, joka tuli ja kysyi englanniksi.– Tulisiko juttelemaan Klasu juttelemaan neitosen isoäidin kanssa. Klasu ihmetteli: mistä oikein on kysymys? Mummu oli tullut ja liikuttunut kyyneliin. Hän oli asunut Australiassa pitkään, eikä ollut kuullut vuosiin puhuttavan suomea. Manilassa lomaileva isoäiti oli nähnyt lehtijutun suomalaiskeilaajasta, joten nostalgiassa hän kaipasi kotimaista kommunikointia
Teksti Eino Alhola