Terveystalolla Kake Meskanen oli ikimuistoisen värikäs nostaja 1950-luvun loppupuolella. Hurjan rauta-annoksen käsilleen ojentanut säesti suoritustaan hyytävän karjaisun avustamana. Se ei jäänyt yläkerran neuvolaan kuulematta, koska suorituksen raakuudessa Kake pudotti raudat suorilta käsiltä niin, että talo tärisi. Miehen kasvoilla pintaverisuonet tykyttivät onnellista onnistumista. Kohta yläkerrasta kipitti rappusista alas joku kätilön apulainen. Tämä totesi huolestuneen oloisena – Voi, voi sentään, voisivatko voimamiehet pitää pienempää ääntä, kun yläkerran tarkastuksessa oleva äiti oli saada keskenmenon, kun säikähti kamalan huudon kolinaa. Kauko kävi huomautuksen jälkeen ymmärtäväisen nöyräksi.
Vuonna 1943 syntynyt Aatos, Atski Hirvonen oli tutustunut keväällä 1961 rippi-ikäisen uteliaisuudella Terveystalon terveyttä huokuvaan saliin. Hän osallistui Louhen kilpailuihin sijoittuen 67,5 kg sarjassa 3. yhteistuloksella 207,5 kg.
Talvella 1963, Louhen piirikunnallisissa, Erikssonin Paavo oli Atskille hyvä esimerkki nostettuaan 90 kilon sarjassa sarjan 107,5-100-130 kg. Atski oli 75 kg toinen tuloksilla 75-77,5-102,5 kg.
Atskilla oli asiaan oikea ilme, kunnes alkoi tökkiä, sillä parin vuoden ahertelu toi vain kahden kilon parannuksen. Missä mättää Atski? Tultiin jo huhtikuulle 1964 ja epäilys lisääntyi, onko hän laisinkaan tosissaan? Hirvosen korvissa soi Meskasen Kaken lause: jos ei mies ota tosissaan, paree kun lopettaa. Armeijasta päästyään, Atski katsoi, että on paree ottaa tosissaan.
Nostaminen tiivistyi kolmesta viiteen kertaan harjoitteluksi viikossa. Asian sisäistänyt ihan juoksi harjoituksiin, koska nostamiseen oli tullut tehoa lisäävä ilme. Atski osasi kuulostella kroppaa ja osasi hillitä harjoittelemasta liikaa. Puntin nosto on hyvä mittari, jos treenaa hiukankin liikaa – tulokset heikentyy. Terveystalo oli hyvä paikka, kun sai harjoitella yhtä aikaa judomiesten, kuin painijoidenkin vuoroilla. Puntteja oli salilla sen verran mitä lajissa tarvitaan. Erikssonin Paavo oli verraton opastaja.
Atskin puntti teki lupaavaa nousua, jonka ohessa hän yritti kohentaa taitojaan jääkiekkoilijana. Kohentajan pelireissu suuntautui Louhen matkassa Somerolle helmikuussa 1965. Vierailulle tulleet kulkivat punttisalin kautta pukukoppiin. Lohjalaisten läpi kulkiessa Someron voima ryhtyi vinoilemaan lohjalaisten anemisuutta. Atski astui lavalle ja latasi tankoon sellaisen määrän rautaa, ettei Somero ollut koskaan tohtinut edes yrittää; työnsi tangon suorille käsille. Sitten Hirvonen sanoi, – Että tämmöistä voimattomuutta meillä Lohjalla… Someron silminnäkijöiden katseet olivat sanatonta voimattomuutta.
Atski osallistui Helsingin Jyryn järjestämiin kilpailuihin vuonna 1966 Kulttuuritalolla, jossa 75-kiloisten sarjassa hän repi yhteistuloksen 327,5 kg. Nyt jo nyökyteltiin: pojassa voi olla ainesta.
Atski onnistui syksyllä 1967 ja nosti sarjassa alle 75 kg. yhteistuloksen 342,5 kg. (102- 105-135 kg). Tulos kertoi Atskin lähestyvän kelpo kansallista tasoa nostajana. Erikssonin Paavo oli nostanut alle 90 kg sarjassa 355 kg. ja Lindbergin Kaitsu oikoi kätensä 195 kilon yhteistaakan alla 60-kiloisten sarjassa.
Suomen B – mestaruuskisojen edellä vuonna 1969 Atski Hirvonen oli pitänyt kahden viikon harjoitustauon kipeän selän takia. Hän lähti silti Lohtajalle ja otti varusteet mukaan; punnituksen jälkeen hän lämmitteli ja fiilinki tuntui mahtavalta. Hän päätti osallistua, ja teki yhdeksän nostoa. Joka kerta syntyi oma ennätys. Yhteistulos parani 17,5 kiloa hyvän fiiliksen takia. Useita vuosia jatkuva treeni oli jumiuttanut kropan. Kahden viikon huili irrotti jäykistyneet lihakset. Tauko teki tosi hyvää. (Aatos Hirvonen 2012) TUL:n piirikisat oli järjestetty marraskuussa 1969
Hän voitti Suomen B-mestaruuden, sarjassa 82,5 kg. Tuolloin punnerrus oli vielä kolmantena nostomuotona mukana. Se poistui käytöstä v.1972.
Tiukan lajiin sitoutuneisuuden ohessa Atski osasi irrottautua ainakin joskus itse asiasta. Kumppanien uho pani hänet tekemään parastaan Cooperin testissä. Atskin kilpailupaino oli tuolloin 85 kg. Yläperäsen Teukka ja Lahtisen Keitsu olivat täynnä epäuskoa, kun Aaltosen Jorma oli varma, että Aatos suoriutuu 3000 m:stä 12 minuuttissa. Epäilevät innostuivat raivoisasta peräänantamattomuudesta niin, että kannustuksellaan suorastaan pakottivat Atskin perille.
On näitä vetoja lohjalaisittain ollut muitakin, kuten Erkki Lindman, joka juoksi kohtuullisesta vedosta 50-ikäisenä 400 m. alle 60 sek. Jos sitä vertaa Atskin juoksemaan Cooperin 3000 m. on ihan makuasia, kumpikin olivat aivan hurjia sarjoissaan.
Toisen yhteyden väittelyn aihe oli ollut Aaltosen Jorman ja Atskin joutuessa osoittamaan Leppäsen Heikille, että kumpainenkin työntää miesten kuulaa 12 m.
Leppäsen asiantuntemus oli tiukkaa periksi antamattomuutta: ei onnistu. Pojat ajattelivat panna kunniansa likoon ja aloittivat julman kuulaharjoittelun jo ennen lumien sulamisia.
Kun kuula oli jäätyä sormiin, niin teräspalloa lämmitettiin kuumavesikraanan alla ja tuloksen tavoittelu jatkui. Tuloksen tekoon oli annettu aikaa juhannusaattoon. Välikokeiden tuloksena, Leppänen ei hyväksynyt Atskin työntöjä, vaikka kuula näytti pudonneen viivan paremmalle puolelle. Sisuuntunut Hirvonen pani kaikkensa peliin ja työnsi selkeästi yli viivan. Heikki ei antanut periksi, vaan vaati sääntöjen mukaista punnitusta. Tumio: kuula oli neljä gr. alipainoinen. Seuraavaksi Leppänen keksi, että kuula olisi työntynyt lievästi alamäkeen.
Pojat alkoivat käymään jo hiukan kierroksilla, kun ei meinaa mikään kelvata ja aattokin jo lähestyi. Finaalipäivän aurinko nousi, jos se nyt yleensä oli laskenutkaan. Kisa oli viety urheilukentän viralliseen kilpailurinkiin. Tunnelma oli korkealla kun Atski sai taas yrittää. Aaltonen oli suoriutunut rajasta jo ajat sitten. Kuula tömähti säädetyn rajan tuolla puolen, eikä Heikki keksinyt enää mitään, millä suorituksen olisi voinut hylätä. Näin hän otti ja suoritti vedosta oman osuutensa kävelemällä Sammattiin. No, ei se niin paha ollut, siellä oli sauna lämpiämässä.
Atski arvioi nostamistaan ja totesi: työntö oli mieluisin ja paras, tempaus vaikein. Louhelaisen tuloksellisin aika oli vuodet 1974 – 80. Aatos edusti Louhea koko uransa. Atskille maksettiin matka-, tai bensarahat, luonnollisesti. Päivärahoja? ei tullut mieleenkään. Omilla rahoilla syötiin. Vaatimatonta.
Suomen Mestari
Atski voitti Joensuussa Suomen mestaruuden vuonna 1974 sarjassa 82,5 kg. yhteistuloksella 290 kg. Se oli tiukka kisa, jossa Los Angelesin kisojen tuleva olympiapronssi Pekka Niemi hävisi Atskille. Atskia oli harmittanut, kun ei päässyt oikein fiilinkiin, koska kilpailijoiden paljoudesta johtuen joutui odottelemaan omaa vuoroa. Mestari kertoi nostavansa painoja 4-5 kertaa viikossa pari tuntia kerralla. Välipäiviin kuuluu myös lenkkeilyä. Hän haharjoittelee omin päin, ilman valmentajaa.
Kisat eivät aina sujuneet, sillä Atski jäi joskus myös ilman tulosta; peli oli kovaa, oli otettava riskejä SM- mitalien oltua kyseessä. Motto: se joko onnistuu, tai sitten ei. Menestyäkseen nostajana täytyisi olla rahaa. Varusteisiin ei paljon mene, mutta täytyy syödä hyvin ja sekin maksaa. Kun lihaa ei ollut varaa syödä, oli syötävä proteiinipillereitä. Onneksi Pops-kauppias oli urheilumies ja tuki myymällä lihat tukkuhintaan. Punttimiehen täytyi syödä hyvin – ravitsevaa sponsorointia.
Oma harjoittelun hän arvioi maltilliseksi, en ole ollut kertaakaan pois töistä jonkun rempan takia. Ei loukkaantumisia. Harjoitella voi kovin ja tehokkaasti loukkaantumatta.
Sain harjoitella arvotetussa seurassa, kuten Tuokon Markku, Leppäsen Heikki, Salannon Seppo. Sellainen porukka lisäsi fiilinkiä. Urheiluvuoden lopulla Louhi palkitsi Atskin Hiiden Kiululla. Atskin hyvä vire jatkui vuoden 1976 puolella, sillä maaliskuun SM-kisoista hän kumarsi pronssia.
Seuraavana vuonna Louhi kamppaili seurajoukkueiden B – sarjan suomalaisessa kärjessä 7–miehisin joukkuein. Ei ollut hävettävää, sillä kisaan osallistui 94 joukkuetta. Joukkueessa nostivat: Jari Hirvonen 56 kg, Heikki Auvinen 67,5 kg, Seppo Heiskanen 75 kg, Seppo Hjelm 82,5 kg, Seppo Salanto 90 kg (Salanto oli siirtynyt Louheen) Aatos Hirvonen 100 kg, Hannu Saarelainen 110 kg.
Atskin veljenpoika, Jari Hirvonen ilmestyi 14-vuotiaana otsikoihin hänen tempaistua Porissa SE-lukemat 83,5 kg. alle 17-v. sarjassa. Ikänsä puolesta Jari saa nostaa ko. sarjassa vielä kolme vuotta.
Louhen painonnostajat olivat lähellä E-liikettä marraskuussa 1978, joten heille järjestyi luontevasti Centrumista E-kirjaimilla hihaa koristavat verryttelypuvut.
Seppo Hjelm alkoi tehdä tulemistaan kevättalvella 1979. Hän nosti alle 90 kg sarjassa 125 ja 160 kg.
Jari Hirvonen teki huhtikuussa 1979, alle 17-vuotiaiden SE:n tempauksessa 102,5 kg. Hän oli vasta 15-ikäinen.
Toukokuussa Jari voitti Lappeenrannassa SM-kultaa alle 17-vuotiaiden sarjassa alle 67,5 kg. Hän tempaisi 100 kg ja ja työnsi 110 kg. voittaen sarjansa ylivoimaisesti.
Jari tempaisi kesäkuussa SE:n 102,5 kg.
Louhen miellyttävä suhtautuminen painonnostoon näkyi nuorten nostajien edistymisenä. Poikien valmennuksesta vastasivat Seppo Salanto ja Juhani Kinnunen.
Syyskuussa 1979, Atski nosti 35-vuotiaiden sarjassa SE:n 295,5 kg. (127,5-165 kg) sarjassa 82,5 kg.
Lokakuussa Louhen Juha Lähteenkorva nosti sarjassa alle 100 kg. yhteistuloksen 227,5 kg. ja voitti TUL:n mestaruuden Jari Hirvonen oli toinen tuloksella 215 kg.
Helmikuussa 1980 Seppo Hjelm voitti TUL:n mestaruuden sarjassa alle 90 kg. Tempaus 120 kg ja työntö 170 kg. Jari voitti alle 17 v-sarjan mestaruuden. 105-120 kg tuloksilla.
Painonnoston SM-kisoissa Aatos Hirvonen voitti maaliskuussa 1980, Lauttakylässä Suomen Mestaruuden sarjassa alle 82,5 kg. Tempaus 127,5 kg, I. Työntö 170 kg. II. Yhteistulos 297,5 kg. I.
Pari viikkoa myöhemmin Atski tempaisi 132,5 kg ja työnsi 172,5 kg.= TUL:n ennätys. Jarin yhteistulos 240 kg, ylitti 5 kg:lla SE:n. (Louhi jk.15.2.1960, 12§, Louhi 3.1.1962 11§, LU 15.4.1961 19.2.1963, 11.2.1965, 24.10.1967, 8.11.1969, 9.4, 31.12.1974, 11.3.1976, 17.11.1977,10.11.1978, 13.3.1979, 6.9, 11.10.1979, 28.2.1980, 1.3.1980, 18.3.1981, 6.4.1982, 14.11.1982, 4.10.1983, 13.12.1983)
Teksti. Eino Alhola