Rolf Björklund on syntynyt Helsingissä vuonna 1937. Rofan isä oli kaatunut sodassa, joten elämäntilanteen muutokset olivat vieneet pojan kesäaikojen Pohjanmaalle. Siellä urheilusta tuli osa arkea, jossa pituus, korkeus, kuin seiväshyppykin tulivat tutuiksi. Urheilu oli ottanut Rofasta lähtemättömän otteen. Helsingissä, kotona Annankadun kansakoululla Rofa pääsi rakentamaan kanoottia ja pääsi kavereiden kanssa iltaisin melomaan. Vuonna 1954 alkoivat keskiviikkoisin Canoa-seuran kilpailut. Vuonna 1956 Rofa sai jo tuntumaa kansainväliseen ilmapiiriin Moskovan festivaalikilpailuissa.
Urheilu oli tuolloin hyvin erilaista nykyiseen verrattuna: Kukaan ei oikein ollut selvillä valmennuksesta. Kuitenkin ymmärrettiin pitää harjoituksia soutustadionin altaassa, jossa näki peilin kautta oman melontatyylin, jota sitten hiottiin. Urheilua aikansa sanastossa ei rasittaneet dopingit tms. koska sellaisista ei ymmärretty vielä hönkäsen pöläystä. Siitä huolimatta Rofa huomasi olevansa melonnassa nuorten Suomen mestari. Menestyksen myötä nuorukaisella avautui paikka Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin, joissa voitettiin 4×500 m. hopeaa. Hopeamenestys lisäsi harjoittelun halua. ”Oli se hienoa, kun pääsi ulkomaille kilpailemaan, vaikka pennin vertaa ei mitään ylimääräistä matkoille saatu”.
Melonnasta tuntumaa saanut Rofa oli aistinut vauhdin hyväksi silloin, kun kanootin keula alkoi viheltää. ”Melonnassa on menemisen meininki.” Aina ei sujunut, sillä soutustadionilla Rofa oli hukkua. Nuorukainen oli joutunut kamppailemaan vedessä niin, että olkapää lähti sijoiltaan. Rannalle päästyään kaveri iski olkapään paikoilleen.
Rolf oli sijoittunut vuoden 1960 olympiakarsinnoissa 3. joten sijoitus vei Rooman olympialaisten 4×500 m melontajoukkueeseen. Kisoissa melojia ei päästetty avajaisiin rasittumaan, sillä melontakilpailu oli alkamassa tuota pikaa. Kilpailussa oli 30 joukkuetta. Itse kilpailuun lähtö oli jotenkin epämääräinen. Joku huusi veneestä vain, ”ready – go.” Rofa meloi 3. osuuden. Suomen joukkue eteni keräilyerien kautta välieriin, jossa joukkue jäi 4. Kolme parasta eteni finaaliin ja olympiamitalien jakoon. Kilpailujen jäkeen osallistujille ei annettu enempää aikaa kisojen seuraamiseen, sillä rahapulasssa heidät pantiin paluulennolle Suomeen. Vähäisistä päivistä huolimatta kisatunnelmasta ja maku olivat ikimuistoisia.
Melontajoukkueessa toimi varamiehenä Kaj Leidenius, joka oli myös joukkueeen huoltaja. Lohjalaisittain Leidenius tiedetään sidoksistaan Vaanilan kartanoon. Leideniuksella oli 1950-luvulla useampia melonnan Suomen mestaruuksia. Lisäksi hän oli toiminut pitkään myös kanoottiseura Canoan puheenjohtajana. Rooman jälkeen melonta jatkui. ”Vuonna 1963, SM-kisoihin ajettaessa auto meni ojaan, joten myöhästyimme lähdöstä”. Kilpailun kärki oli jo kilometrin edellä. Lähdimme tavoittelemaan eroa kiinni. Viimeisellä suoralla päästiin ohi ja voitettiin Suomen mestaruus. (nelikko melonta)
Lohjalla oli avattu vuonna 1966 konttorikoneliike, jonka hoitajana Björkis aloitti tutustumisensa lohjaiseen minifutikseen, tennikseen golfiin ym. ihmisiin. Kilpailuvietti on säilynyt edelleen vuonna 1937 syntyneellä Rofalla.
Teksti Eino Alhola