Virkkalassa oli 1930-luvulla runsaasti kauppaliikkeitä

Joulukuussa 1924 avattiin Osuusliike Keon uudisrakennuksessa Virkkalassa, nykyisen Tietolantien varrella komea ja ajanmukainen myymälä, jossa oli 60 neliön sekatavaraosasto sekä 30 neliötä käsittävä leipäosasto ja seuraavan vuoden huhtikuussa tilava ravintola, toisessa kerroksessa. Kiinteistö tuli maksamaan 650 000 mk. Ensimmäisen vuoden liikevaihto oli myymälän osalta alun kolmatta miljoonaa markkaa eli vain noin 700 000 mk pienempi kuin liikkeen Lohjankylässä sijaitsevan päätoimipaikan myynti.- Kuvassa Virkkalan myymälä todennäköisesti ensimmäisenä toimintavuotenaan. Vasemmalta myymälänhoitaja Onni Jylhä sekä myyjät Karin Hulden, Lyyli Lindstedt, Koskinen ja Mary Remander. – Karin Hulden ja hänen sisarensa Ruth toimivat myöhemmin vuosikymmeniä Keon ruokatavaramyymälöiden hoitajina Lohjan kauppalassa ja heidän veljensä Alvar liikkeen päämyymälän hoitajana sekä myymäläin tarkastajana. Myöhemmin Hulden oli liikkeen hallintoneuvoston puheenjohtajana 1970-luvulle asti. – Mary Bäckman o.s. Remander valittiin joitakin vuosia myöhemmin Virkkalan myymälän hoitajaksi. Hänen jälkeensä myymälänhoitajina ovat toimineet mm. Oiva Lamminaho, Toivo Wessberg, Unto Laakso, Kalervo Laaksonen ja Yrjö Virtanen.- Keon Virkkalan myymälä aloitti toimintansa Virkkalan keskustaan rakennetussa uudessa Tietola-kiinteistössä 1.9.1965.

Virkkalassa oli 1930-luvulla ja vielä sotien jälkeenkin runsaasti kauppaliikkeitä, joten kylän keskusta antoikin pikkukaupunkimaisen vaikutelman. Siihen aikaan virkkalalaiset tekivät ostoksensa oman kylän kaupoista, mitä edesauttoi luonnollisesti sekin, että matka kauppalaan ja muihin liikepaikkoihin oli tehtävä linja-autolla tai polkupyörällä, sillä omaa autoa ei ollut kuin noin joka sadanI nella henkilöllä koko maassa.

Vietin kouluikäisenä varmaankin suurimman osan loma-ajoistani isovanhempieni luona Virkkalan Suninhaassa. Siellä tunsin aina viihtyväni erinomaisesti.

Virkkalassa tulivat tutuiksi myös eräät kaupat, joissa kävin pienempänä yhdessä mummoni kanssa ja myöhemmin yksinkin hänen asioillaan.

Lähimpänä Suninhakaa oli Kyllösen siirtomaatavarakauppa, jossa myytiin mm. viljatuotteita, kahvia, tupakkaa ja makeisia, mutta ei lihaa eikä maitoa. Kauppa toimi asuintalon näköisessä puutalossa, samalla paikalla, jossa myöhemmin oli Hallaskarin jalkinemyymälä.

Kauppias Kyllönen oli silloin ennen sotia jo vanha mies, jolla oli pitkä, valkoinen parta. Taisin käydä joskus kaupassa ostamassa mummolle jauhoja ja isoisälle Saimaa- ja Työmies-tupakkaa. Ainakin kerran sain ostaa itsellenikin suklaalevyn, jonka yhteydessä oli nyrkkeilijä Gunnar Bärlundin kuva. Gee Beeksi kutsuttu suomalainen raskaan sarjan nyrkkeilijä oli monen pojan esikuva ja sankari. Kyllösen kaupan erikoisuus oli se, että siellä oli myynnissä myös ruumisarkkuja, joissa kauppiaan sanottiin säilyttävän myytäviä leipiä niiden kuivumisen vähentämiseksi.

 Nykyisen Kisakujan ja Virkkalantien kulmassa, talossa, joka edelleen on olemassa, oli Valtter Kasviaron lyhyttavarakauppa. Sieltä mummoni osti minulle loppuunkuluneiden tilalle joitakin tuotteita, uimahousut, housunkannattimet ym.

Talo oli alkuun melko pieni, mutta se on vähitellen laajennettu nykyiseen muotoonsa. – Kisakujan paikalla oli vielä sotien jälkeenkin vain polku. Sitä myöten pääsi Suninhakaan kävellen ja sitä pojat käyttivät suksi- ja kelkkamäkenä, sitä kutsuttiin Apteekinmäeksi.

Apteekki sijaitsi Kasviaron naapuritontilla ja sekin taitekattotalo on vielä olemassa, asuintalona.

Joskus kävimme apteekissa ostoksillakin, kun sattui olemaan rahaa vaikkapa 50 penniä. Sillä sai pienen ”truutin” salmiakkipastilleja, jotka olivat pieniä, vinoneliön muotoisia, mustia ja erittäin väkeviä, joten pienellä rahalla sai nauttia kauan makuelämyksiä.

Mummokin osti niitä toisinaan yskänlääkkeeksi, mutta antoi niille uuden nimen: pahanhenken leikkoset. Vaikka apteekki oli Virkkalan keskustassa, se kuului kuitenkin Siuntioon, josta työntyi kapea kiila Virkkalantielle asti. Siihen perustui apteekin saama toimilupa, sillä samassa maalaiskunnassa sai olla vain yksi apteekki. Nykyään em. Siuntion kiila kuuluu jo Lohjaan.

Virkkalantien ja Asemakujan risteyksessä oli Valtter Åkerin pieni talo, jossa hänellä oli lihakauppa ja myös viisihenkisen perheen asunto.

Kauppa tuntui käyvän hyvin, ja asiakastila oli ajoittain tupaten täynnä ostajia, vaikka sekä kauppias että rouva Åker palvelivat sen kuin ehtivät. Tontin kulmassa oli lisäksi kioski, jossa kävin joskus istuskelemassa ja imeskelemässä ostamaani kermapuikkoa. Se maksoi muistamani mukaan vain 25 penniä eli ”piikin” eikä kulunut nopeasti loppuun.

Jäätelö olisi kyllä ollut vielä mieluisampaa nautittavaa, mutta se oli hintansa takia melkein ulottumattomissa. Pienin ”jäätelötruutti” maksoi 50 penniä, isompi markan ja suurin, laatikonmallinen 2 markkaa. Joskus taisi tulla vesi kielelle, kun katsoi jonkun isomman pojan suuren jäätelöannoksen syömistä. Åkerin kioskilla toimi myyjänä kauppiaan lisäksi myös hänen vanhin tyttärensä, tuleva rouva Puomila.

Åkerin talon rajanaapurina Virkkalantien varrella oli kelloseppä Törrösen jyrkkäkattoinen talo, jossa hänellä oli kellosepänliike sekä asunto. Sotien jälkeen hänen poikansa Kaj piti talossa kello- ja kultaliikettä.

Vuosina 1902-09 talossa toimi Lohjan ensimmäinen osuuskauppa, nimeltään Lohjan Osuusliike, Virkkala r.l. Sen jälkeen talossa oli Nikolai Kotirannan vaatealan myymälä. Talo on äskettäin kunnostettu, kuten Åkerin talokin.

Pentti Eertamo 2014

Vieritä ylös