Lohjan Louhi 1901-1990

Valistusfilosofit painottivat 1700-luvulla ihmisen henkisen ja ruumiillisen ykseyden ihanteellisuutta ja 1800-luvulla liikunnan tärkeydestä alettiin kirjoittaa ohjeita, joita voidaan pitää urheilun harjoittamisen järjestelmällisinä oppikirjoina. Näihin tutustuivat ensiksi yläluokkien edustajat, jotka yliopistoissa saivat opetusta miekkailun, voimistelun ja tanssin harjoittamisessa.

Voimistelu ja karkaisevat kylmät pyyhkeet voimistivat lihaksistoa ja verenkiertoa suuren kasvattajan Pestalozzin ohjelmissa. Saksalainen F. L. Jahn painotti hyvän kunnon merkitystä isänmaata puolustettaessa. Urheilun ensimmäinen poliittinen, ainakin yhteiskuntapoliittinen itu oli puhjennut?

Monet tutkijat liittävät urheilun järjestelmällisen ja säännön mukaisen harjoittamisen nimenomaan porvarilliseen yhteiskuntatoimintaan: isänmaan etu oli nimenomaisesti keskiluokan ja ylhäisön aatemaailman sisältönä. Opettajat, kauppiaat, käsityöläisyrittäjät, upseerit ja hengenmiehet syttyivät yliopistoissa ja ruhtinashoveissa kehitettyihin kansallisiin toiveisiin ja sen myötä poliittisiin vaatimuksiin. Työläisluokkien apaattiseksi katsotusta ajatusmaailmasta ei kannattanut odottaa suvaitsevaa yhteiskunnallista myötäelämistä.

On ymmärrettävää, että viime vuosisadan keskivaiheilla Saksassa ja Itävallassa virinnyt työväenliikkeen hahmottuminen sai yhdeksi osa-alueeksi työväenluokan orastavan urheilutoiminnan. Sen yhteiskunnallisten tavoitteiden laatijoina oli johtavia ajattelijoita, joista kaikki eivät arvostaneet ruumiinkulttuuria yksilön terveydenhoidon kannalta, vaan poliittisen työväenliikkeen vahvistamisena. Työväestön urheiluharrastuksille annettiin kiistämätön poliittinen leima.

Jo ennen nykyaikaisen olympia-aatteen kirkasotsaisen urheiluihanteen toteutumista urheilu oli siis politisoitunut. Sosialistiset ajattelijat näkivät porvarillisen urheilun toimivan kansallisten tavoitteiden työkaluna. Siksi oli täysin luonnollista, että työväenurheilu sitoutui sosialistisen työväenliikkeen tavoitteisiin.

Vuosikymmenien aikana teroittunut ihanne urheilusta itseisarvona, helleenisenä idealismina vailla poliittista tahrakuormitusta, on ollut monen peitsenheiluttajan pontimena. Jos urheilun on oltava irti politiikasta – tai jos urheilu on yhteiskuntapolitiikkaa, miksi ”kansakunnan urheilu” ei riitä yhteisenä ”politiikkana”? Miksi ei ole erikseen opettajien tai kauppiaiden urheilutoimintaa näiden ryhmittymien takana?

Luokkaurheilusta väitteleminen oli vielä sotien jälkeisen urheilupolven kiivasta mittelöintiä. Siihen osallistuivat urheilujohtajat, eivät kovastikaan itse urheilijat. Vuosisatamme viimeisenä vuosikymmenenä tästä aiheesta ei saa väittelyä ilman vauhdinottoa.

Sosialistisen liikuntakulttuurin syntyvuosina, 1870-1880-luvulla, työväestölle levitettiin tietoa voimistelun merkityksestä kunnon kohottajana. Olkoonkin, että tiedon levittäjien joukossa oli ruumiinkulttuurista piittaamattomia poliittisia toimitsijoita, sanoma oli järkevä ja oikeutettu: työmiehen ainoa omaisuus oli oman työvoiman myynti kapitalistisilla markkinoilla. Siksi oli tähdellistä, että tätä myyntivalttia karaistiin ja pidettiin kunnossa. Laajoissakin työväenurheilun katsauksissa jää usein korostamatta, että työnantajakin, ”riistäjä”, oli innokkaasti samaa mieltä. Meillä oman huomionsa ansaitsee Turussa tupakkatehtailija Fr. Rettigin 1873 perustama työväenseura, jossa oli kuoro, soittokunta ja voimistelukerho. Työväen urheiluharrastusten niin satunnaiset kuin järjestelmällisetkin urheiluharrastukset toteutuivat aluksi wrightiläisen työväenliikkeen patruunahenkisessä huolenpidossa. Tässä toiminnassa voidaan nähdä tiettyä ”puulaakihengen” alkuitua.

Urheiluaatteen puolesta ovat puhuneet monet merkkihenkilöt: luokkapoliitikko Karl Kautsky Keski-Euroopassa, suomalaisuusmies Leo Mechelin, lääkäri Elias Lönnrot, urheilufilosofi Ivar Wilskman, Suomen voimistelun isä Viktor Heikel, kirjailija Sakari Topelius, joka vilpittömänä idealistina halusi työmiehen pois kapakasta. Hän ehdotti muun muassa, että Kaisaniemen kentälle pystytettäisiin öljyllä liukastettu tanko, jonka päässä olisi ruokapaketti. Työmiehen kiipeäminen kannustaisi voimasuorituksiin ja tarjoaisi samalla huvitusta yleisölle!

Näin noina hyvinä aikoina, jolloin rahastonhoitaja ilmoittaa itse tarkistaneensa sekä hyväksyneensä tekemänsä tiliviennit.

Vuonna 1869 perustettu Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistys – vuodesta 1885 Helsingin Kirjanpainajain Yhdistys – julkaisi Kirjapaino -nimistä lehteä. Sen maaliskuussa 1885 ilmestyneessä numerossa saatiin lukea suomalaisen työväestön omaehtoisen urheilutarpeen ensimmäinen propagoiva artikkeli, joka alkoi näin:

”Terveys on elämän korkein hyvyys. Se, joka omistaa hyvän terveyden, on onnellisempi kuin se, jolla on suuret rikkaudet. Sen tähden se on suuresta arvosta, etenkin työmiehelle, jolla ei ole muuta pääomaa kuin työkykynsä, että pitää huolta ruumiinsa terveydestä. Tämä tapahtuu parhaiten raittiissa ilmassa oleskelemisella ja ruumiinliikunnoilla.”

Ajatus on ehkä saatu sosialistisen työväenliikkeen keski-eurooppalaisista manifesteista. Sanansaattajana on voinut olla Viktor Damm, suomalaisen työläisurheilun tien viitoittaja.

Kun Lohjankylään perustettiin työväenyhdistys 1905, se alkoi ajan radikalismin mukaisesti vaatia urheiluseuran liittymistä yhdistyksen alaosastoksi. Mainittakoon, että muutamat käsityöläiset olivat jo 1899 perustaneet Lohjankylään Työväenyhdistyksen, joka toimi ruotsalaisen Työväenliiton sääntöjen pohjalla. Uudenmaan läänin kuvernöörin ja senaatin kieltäydyttyä vahvistamasta yhdistyksen sääntöjä, se jouduttiin lakkauttamaan vähin äänin.

Yhdistyksen toiminta ei ollut erityisen tuloksekasta, koska Työväenarkistossa ei ole muuta mainintaa kuin, että se on perustettu 1899. Näin voidaan katsoa vain olettamukseksi Pentti Lahden tieto, että Lohjankylän Työväenyhdistyksessä olisi ollut jo ennen vuosisadan vaihdetta säännöllinen voimisteluseura. (Lahti: Suomen työväen urheiluliikkeen historia, I osa, konekirjoitussivu 87). Kamariherra Linderin 1906 valmistunut selluloosatehdas oli lisännyt teollisuusväestön lukumäärää.

1901

Suittilassa kesäänsä viettävä ylioppilas Richard Stigell esitteli polkupyöräänsä kelloseppäoppilas Hjalmar Walleniukselle ja Wäinö Hillnerille, lyseolaiselle. Ajankuluksi heitettiin pöllinpäätä, diskusta, ja välillä vedettiin ”leukoja” tikapuilla.

Ylioppilas Stigell oli tutustunut – saamme uskoa – Ivar Wilskmanin liikuntaohjelmiin ja seurannut ylioppilasvoimistelijoiden harjoituksia. Ehkäpä sirkuksen lihaksiaan pullistelevat ammattipainijat ja huimaavat taitovoimistelijat innoittivat nuorukaista keräämään ikätovereita urheiluharrastuksen pariin.

Jo 1890-luvulla nykyisen urheilukentän paikalle raivattu tila Uudenmaan pataljoonan reservikomppanialle tarjosi mahdollisuuden seurata vääpeli Frans Petterssonin johtamia ”äksiisejä” ja tankovoimisteluharjoituksia.

Nahkuri Rikhard Hillner, työnjohtaja Juhani Ahlgren, kirvesmies Johan Hellman, nuorukainen Otto Peisa ja eläinvälskärin poika Axel Grönroth, muutamia mainitaksemme, lähtivät innostuneesti urheiluseuran perustavaan kokoukseen heinäkuun 9. päivänä 1901.

Mikäli aikalaisten muistiinpanoissa ei ole virhettä, ensimmäinen yhteisharjoitus pidettiin paria päivää aikaisemmin, ehkäpä tunnustelemaan seuran perustamisedellytyksiä.

”Urheilu ja Woimistelu Seuran Louhen” yleisissä päätöksissä on jo perustamisvuonna 1901 elokuun 26.:n päivän ”harjoittelukokouksessa” tehty merkintä: ”Seuraan uuden jäsenen vaali tapahtuu siten, että 2/3 seuran jäsentä täytyy hyväksyä ennen kuin saa seuraan yhtyä”. Ehto tuntuu R. V. Stigellin laatimalta, koska helsinkiläisseurojenkin säännöissä tuonkaltainen liittymisperuste oli tavanomainen. Saman miehen ehdottama lienee toukokuun 4. päivänä 1902 annettu ankara päätös, jonka mukaan jäsenmaksu on 50 penniä henkilöltä. Edelleen mainitaan, että ”joka jäsen, joka on pois harjoituksista 3 kertaa perätysten ilman laillista estettä, katsotaan hän kuuluvaksi pois seurasta.”

Seuran perustamiskokouksessa oli läsnä kaksikymmentäkaksi henkilöä. Jäsenluettelo muuttui melkoisesti vuonna 1906, kun W. Hillnerin muistiinpanojen mukaan ”seuratark. varten jäseniksi ruvenneitten sosialistien äänillä väkinäisesti yhdistettiin Lohjan Työväenyhdistykseen.” Urheilu oli Lohjallakin saatettu junttauksen avulla työväenliikkeen poliittiseksi oheisvoimaksi.

Vuonna 1906 Louhi päättikin liittyä työväenyhdistyksen alaosastoksi. W. Hillnerin mielestä päätös oli junttauspolitiikan tulosta, jossa urheilun puolueettomuutta loukattiin. Louhen kalusto ”ynnä Wäinö E. Hillnerin Louhen nimelle Lohjan Säästöpankkiin tallettama vesiajotukkien kokoamisella kerätty rakennusrahastoalku (288 mk) lienee ollutkin syynä ’pakkoluovutukseen ja tuli nämä Lohjan työväenyhdistyksen omaisuudeksi. Äänestyksessä oli 8 vastaan ja 11 myötä tehtyyn yhtymisehdotukseen.”

Osa louhelaisia perusti W. Hillnerin johdolla uuden seuran, jonka nimeksi valittiin Sampo. Seura lähti toimimaan virkeästi. Sille sävellettiin oma marssikin, mutta Sammon ”taonta” sammui kuitenkin muutamassa vuodessa.

Vuonna 1910 Lohjan Louhi järjesti helmikuun 27. päivänä pokaalihiihdot 10 kilometrin matkalla. ”Lähtö Vassin luota Virkkalaan 5 kilometriä ja sieltä takaisin.” Tulokset: 1) Lindström 55,14, 2) Vikblom 55,16, 3) Ikonen 56,07

Tuomarina toimi I. Sippola. Kansakoulunopettaja Ilmari Sippola oli 1906 paikkakunnalle muuttanut innokas ja monitoiminen mies, jonka uupumattomuudesta monet paikkakunnan riennot saivat tukea. Paitsi kasvattajaa ja raittiusmiestä hän oli innokas urheilun harrastaja, kotiseututyön tukija, nuorisoseuratoiminnan suosija, Lohjan Säästöpankin toimitusjohtaja, Yhteiskoulun perustaja, kunnallismies ja näytelmätaiteen ymmärtäjä sekä kirkkovaltuutettu.

Myös toisen tunnetun louhelaisen nimi esiintyy tulosluetteloissa ensimmäisen kerran. Pitkänniemen nokasta Lies saaren ympäri suoritetun harjoitushiihdon tuloksista ilmenee, että kilpailun ulkopuolella hiihti 9:nnen sijan Lauri Talling – Viestihiihdot paikkakunnan ruotsinkielisen seuran Idrottskretsin kanssa olivat talven jännitystapahtumia, vaikka Louhi kolmena vuonna saikin tyytyä hopeatilaan.

Vuonna 1909 innostuttiin potkupalloiluun, mutta laji ei saanut vastakaikua.

Painijoiden ja hiihtäjien tasosuhdetta oli vaikea verrata naapuripitäjien harrastajien tai Helsingin kykyjen kanssa. Yleisurheilusta voimme poimia muutamia viitteellisiä tuloksia.

Kalle Nyqvist ravasi kympin 40,29 häviten helsinkiläisille 3–4 minuuttia. L. Tallingin 5. ottelun sarja: pituus 497 – keihäs 38,25 – 200 metriä 26,5 – kiekko 25,35 – 1 500 metriä 4.46,7. V. Nicklén työnsi kuulaa 10,19. L. Talling leiskautti syksymmällä pituutta 521 ja keihäskin kaarsi yli 41 metriä. Viestikvartetti kuljetti kapulaa ajassa 52,8. Mainittakoon, että SM-kilpailuissa 400 metriä voitettiin ajalla 52,0.

Vuoden 1917 dramaattinen merkintä L. Tallingin kertomus- ja tilivihkossa: ”Välineet pois, Ryssät tulevat.” Ilmari Sippola oli saanut kuulla venäläisten joukko-osastojen aikovan majoittua työväentalolle. Painimatto oli saatava piiloon. L. Talling kuljetti kalliin ”molskin” palokunnantalon ullakolle.

1918 louhelaiset ahkeroivat urheilukentällä tositoimin. Tulossatoa:

100 m: L. Laaksonen 12,6, Hj. Kivi 12,9, I. Väre 13,2, B. Fagerström 13,2, R. Zweygberg 13,3, N. Fagerström 13,6, 1. Sippola 14,0. 200 m: V. Laaksonen 25,9, I. Väre 26,9, N. Fagerström 26,9, R. Zweygberg 27,2. 400 m: V. Laaksonen 58,3, L. Talling 58,7, I. Väre 61,8, B. Fagerström 61,9, N. Fagerström 62,0, I. Sippola 62,8. 800 m: L. Talling 2.15,7, N. Fagerström 2.17,9, 1. Väre 2.20,8, V. Laaksonen 2.22,5. 1 500 m: N. Fagerström 4.54,0, B. Fagerström 4.57,0, I. Väre 5.02,0. 5 000 m: I. Väre 19.55, A. Virtanen 19.58, N. Fagerström 19.58. Kuula: Hj. Kivi 11,58 (piirinennätys), L. Talling 8,87, I. Väre 8,48. Kiekko: Hj. Kivi 32,70, I. Väre 27,07, B. Fagerström 26,07. Keihäs: L. Talling 41,84, N. Fagerström 40,19, Hj. Kivi 39,45. Pituus: V. Laaksonen 499, R. Zweygberg 489, I. Väre 485. Korkeus: N. Fagerström 143, R. Zweygberg 143, I. Väre 143, I. Sippola 143. Kolmiloikka: I. Väre 10,70, L. Talling 10,56, Hj. Kivi 10,50, B. Fagerström 10,10. Seiväs: N. Fagerström 240, R. Zweygberg 240, Hj. Kivi 240.

Kansalaissodan masentavat mainingit oli määrätty meidänkin kansan kestettäväksi. Urheiluseuroissakin vaihdettiin kiekko ja keihäs kivääriin. Tuskalliset tulokset tunnemme. Urheilukin oli tienhaarassa.

Työläisurheilun tie oli viitoitettu: 26.1.19191 kokoontui Koiton taloon Helsinkiin 56:n seuran valtuutetut, jotka edustivat lähes 8 000 jä- sentä. Työväen Urheiluliitto oli perustettu innostuneen ja tulevaisuuteen luottavan yksimielisyyden merkeissä.

1920-LUKU PAININ NOUSUSUHDANNE, OMA LIPPU JA ANKARA MORAALIN VALVONTA VÄRITTIVÄT SEURAN TOIMINTAA

Lohjan Louhi oli nyt TUL:n alainen seura, 120:llä jäsenellään Uudenmaan piirin suurin. Nestori Ketola oli muuttanut Poriin ja hankki kolmentoista metrin hypyllään kolmiloikan liittomestaruuden uudelle seuralleen.

TUL:n yleisurheilutulokset olivat vaatimattomia esimerkiksi 1915, sillä 11,5 sekunnin mies oli liiton lukko pikamatkalla. Neljännesmailerit viipyivät päälle 52 sekunnin ja 1 500 metrin matkalla aikaa kului 4.17,0. Pituuden paras noteeraus oli 648 ja korkeudessa 170 merkitsi listaykkösen titteliä. Kuulantyöntäjät jäivät 13 metrin alle ja keihästä saatiin kolme askelta yli viidenkymmenen metrin.

Nyqvist oli talvisin menevä, latumies kun samaan aikaan painijat osoittivat rivakkaa päättävyyttä vuokraamalla Vermaan huonekalukaupan liiterin, jonne sijoitettiin heinillä täytettyjä säkkejä. Keino tunnettiin jo ennen kansalaiskahinoita.

Varolan isäntä Juho Seppälä perusti Lohjansaareen painipisteen – porvarillisen tai puolueettoman- ja näin saatiin seurojen välistä kisakosketusta. Heikki Ikonen, Arttur Lang ja Kustaa Kavonius touhusivat voimillaan, mutta Oskari Lindrothin taitoihin kuului monia heittoja ja vippauksia. Lindroth edustikin 1920-luvulla valtakunnan parhaimmistoa.

Tähtipainijat Otto Lasanen ja Onni Pellinen nostattivat Lohjan painimainetta, jota tukemaan kehittyi Lasse Lundholm, raskaan sarjaan hakoniska. Muutamaa numeroa pienempi Eino Vendelin oli kasvamassa arvostettavaksi kamppailijaksi. t Vuoden 1923 vappukulkueessa nähtiin ensimmäisen kerran Lohjan Louhen oma lippu. Lippua suunnitelleeseen komiteaan kuuluivat O. Lindroth, Martta Lindholm, Bertta Sorsa, Rauha Ketola ja Tyyne Lindholm.

Urheilu on kurinalaista harrastusta, silloin kun päämäärät ovat korkealla. Tehtaan hiihtoihin luvatta osallistuneet joutuivat nuhteluun ja päihtyneenä esiintymisestä saattoi seurata erottaminen.

Kulttuurin ja voimailun ykseys ei aina ollut rikkeetöntä, koska Työväen Näyttämölle esitettiin toivomus ”ettei häiritsisi voimisteluharjoituksia.”

Louhen nimimiehiä oli R. Zweygberg, jonka kymmenottelusarja oli tasainen: 12,4 (100 metriä) – 602 (pituus) – 10,44 (kuula) – 159 (korkeus) – 60,5 (400 metriä) – 17,5 (matalat aidat) – 28,55 (kiekko) – 260 (seiväs) – 43,28 (keihäs) – 5.42,0 (1 500 metriä).

Entinen moniottelija, urheilumaisteri Tuomas ”Rietu” Karhu ei enää Louheen liityttyään ottanut urheilua vakavasti.

Seuraottelussa Pinjaisten Uraa vastaan kohdataan nimi Alvar Huldén, joka sittemmin oli louhelaisen urheiluhengen ruumiillistuma vuosikymmenien ajan. Huldén juoksi satasen 12,4, työnsi kuulaa 10,84 ja livautti kiekon kolmeenkymmeneen metriin. – Syksyllä 1923 seuraan liittyi TUL:n mestari

ja ennätysmies A. Nordström, kolmen metrin seiväshyppääjä, joka 40 metrin kaarillaan oli liiton kunnioitettu kiekonheittäjä.

Zweygbergin kolmiloikkatulos 13,00 oli oivallinen, toki vielä pari metriä liian lyhyt maaottelutehtäviin. E. Paasi pomppi 13,27 ja seuran puheenjohtaja A. Nordström teki kiekonheiton TUL:n ennätysnumeroiksi 42,36. Tulos kesti kauan.

Vuonna 1926 Paasi loikkasi 13,45 ja Emil Kärkkäinen riensi 400 metriä 53,8.

Louhen historiikkia laadittaessa on suurena apuna ollut valistuneen maalarimestari L. Tallingin vihko. Silloin kun Talling ei ole muistiinpanoja laatinut, kertomukseen tulee aukkoja. TUL:n vuosikirja kertoo 1927 E. Paaden hypänneen 13,88 – mikä oli liiton paras tulos kyseisenä kautena.

Seuran puheenjohtaja Kosti Ranta tarjosi murhemielin läksiäisaterian paikkakunnalta muuttavalle Paadelle. Menetys!

Länsi-Uusimaa ei ottanut Louhen materiaalia sivuilleen – tai sitten seura ei halunnut sitä antaa – ja kun Työväen Urheilukalenterikin lakkasi ilmestymästä, urheilun tulostiedotus oli tukossa.

Kärkkäinen juoksi ja otteli piirinennätyksiä ja Martta Nicklen ohjasi naisten liikuntaharjoituksia.

1930-LUKU TULEHTUNEITA TUNNELMIA

Yhteiskunnalliset näkemyserot kehittyivät tulehtuneiksi tilanteiksi. Urheilu joutui tunnustamaan poliittisuutensa. Pöytäkirjaotteita: ”Päätettiin ottaa osaa kunnallisvaaleihin omalla listalla.” ”Päätettiin, että Louhi korvaa seitsemänneltä osalta Sos.dem. puolueen vaaliagitatsioonikulut kunnallisvaaleissa.

Harmintunteet leimahtelivat monilla tahoilla, kun lohjalainen teollisuus kyseli urheilijoita ”tehdasseuroihin,” jollaisia olivat Lohjan Faneeritehtaan Urheilijat, Lohjan Kotkat ja Lohjan Kalkkipojat. Eelis Sahlström, Armas Ahtila ja Paavo Saaristo saivat muiden ohella kuulla kunniansa, kun he olivat Faneeritehtaiden Urheilijoiden ja myöhemmin Lohjan Urheilijoiden iskuvoimana muutaman vuoden.

Lohjan Louhi oli kuitenkin vahvan seuran maineessa ja kun se liittyi TUL:n Länsi-Uudenmaan ”piirikuntaan”, niin piirin kotipaikaksi hyväksyttiin Lohja. Seuran edustajat miehittivät monia hallintoelimiä.

Vuoden 1930 lopulla toteutui työväestön suunnitelma, oman lehden perustaminen. Uusmaan Kunnallislehti oli toki nimenä kömmähdys. Kuka sanoo esimerkiksi Uusmaan piiriennätys?

Yleisurheilun parhaita olivat moniottelijat T. Sederholm ja P. Saaristo. Edellinen kipaisi 110 metrin matalat aidat 16.5 Saariston vedellessä ratakierroksen 54 sekunnin tuntumaan.

Tiimellys jatkui kentällä, mutta myös toimistossa. Vakaumus ennen kaikkea ja muutamia urheilijoita nuhdeltiin siitä, että he olivat ”puulaakijoukkueissaan” ottaneet osaa kauppalan halkijuoksuun, jonka voitti suojeluskunnan joukkue Eino Karrakoski ankkurinaan.

Luokkatunteen korostaminen sai joskus ponnisteistakin makua. Huhtikuun kokouksen pöytäkirjasta:

”Keskusteltiin ns. ’Louhen Sarvesta’. Mainittu kiertopalkinto on voitettu joskus ammunnassa omaksi. Aikanaan yritettiin sitä myydä ja poistettiin kaiverrukset.

Tehtiin ehdotus, että sarvi alistettaisiin uudestaan kilpailtavaksi, jossain nykyajan TUL:n urheilulajissa, joka olisi seuralle edullinen. Näin voitaisiin se saada omaksemme tosi urheilulajissa, kuin sen nykyinen omistus on työläisurheilijan silmillä katsoen epäinhimillisellä tavalla voitettu”.

Tässä ”epäinhimillisessä” lajissa Suomi on sittemmin voittanut monia olympiamitaleja ja maailmanmestaruuksia.

Mielten ankeutta korostaa seuraava pöytäkirjaote, jossa nuhdellaan Lohjan Yhteiskoulun Louhen joukkuetta vastaan haastaneen Lauri Nurmen toimenpidettä ”…Koska asia on syvästi periaatteellinen kysymys, on johtokunta sitä mieltä, että tällainen vapaaehtoinen yhteistoiminta ei ole tosi työläisurheilijoille kunniaksi.

Johtokunta ei ole antanut ko. ottelulle siunaustaan, vaan kieltää jyrkästi kaikenlaisen vapaaehtoisen kanssakäymisen Lapualaisjärjestöjen kanssa, joita ovat oppikoulutkin…”

Seuran jälkikasvu näytti tyydyttävältä, sillä pojat suorittivat TUL:n eriasteisia urheilumerkkejä. Kykyjä olivat Väinö Ihantola, Oiva Lindén, Arvi Saaristo, Reino Nordberg, Väinö ja Reino Degerstedt (sittemmin Karojärvi), Erkki Nyqvist, Kauko Lusenius, Unto Laakso ja Arvo Salin. Joukkoon kuului myös Antti Lindén, sittemmin ihailtu operettisankari.

Vuoden 1932 paras louhelaisurheilija oli Paavo Saaristo, joka teki kymmenottelussa uuden piiriennätyksen 751,9 pistettä. Sarja oli 12,1 (100 metriä) – 622 (pituus) – 11,38 (kuula) – 160 (korkeus) – 54,1 (400 metriä) – 17,0 (110 metrin aidat) – 33,27 (kiekko) – 310 (seiväs) – 44,21 (keihäs) ja 4.42,2 (1500 metriä).

Sosialistisen Urheiluinternationaalin tilastossa Saaristo oli kolmantena.

Tauno Sederholm oli 400 metrin aiturina 59 sekunnin mies ja nuori pituushyppääjä Eesli Sahlström sekä 13 metrin kuulakanuuna Asser Berg kuuluivat seuransa sankarihahmoihin, jotka toivat piirinmestaruuksia tukkukaupalla.

Maija Pettersson vetäisi naisten 1,25 kilon kiekkoa 27,65 ja näin Louhen tyttö oli 1933 internationaalin listaykkönen maailmassa.

Sahlströmin ja P. Saariston liityttyä Fanerin Urheilijoihin ja T. Sederholmin muutettua Hämeenlinnaan, Lohjan Louhen iskukyky kalpeni pahasti. Pohjan Sport, Karjaan Ura ja Karkkilan Sisu olivat seuraotteluissa niskan päällä.

Vuoden 1934 lopulla Lohjan Louhella oli 13 piirin yleisurheiluennätystä: 400 metriä Kärkkäinen 53,8 – 800 metriä A. Saaristo 2.04,0 – korkeushyppy Y. Koponen 175 – kolmiloikka Y. Koponen 13,36 – kiekko Nordström 42,36 – kymmenottelu P. Saaristo 751, 39 pistettä – vauhditon korkeus Kärkkäinen 143 – vauhditon kolmiloikka Paasi 928 – 4×1 500 metriä 18.13,8.

Naisten sarjoissa: pituushyppy Maire Sohlberg 483 – kiekko Maija Pettersson 27,65 – 4×100 metriä 57,3.

Saaristo viiletti 800 metriä 2.00,8 mutta piirin ulkopuolella juostuna tulosta ei luettu piirin ennätykseksi.

Vuonna 1936 Nummelta Louheen muuttanut Ville Saarinen juoksi peninkulman alle 33 minuutin ja puolikkaan ajassa 15.35.

Lohjan Louhi oli kuitenkin vahvan seuran maineessa ja kun se liittyi TUL:n Länsi-Uudenmaan ”piirikuntaan”, niin piirin kotipaikaksi hyväksyttiin Lohja. Seuran edustajat miehittivät monia hallintoelimiä.

Vuoden 1930 lopulla toteutui työväestön suunnitelma, oman lehden perustaminen. Uusmaan Kunnallislehti oli toki nimenä kömmähdys. Kuka sanoo esimerkiksi Uusmaan piiriennätys?

Yleisurheilun parhaita olivat moniottelijat T. Sederholm ja P. Saaristo. Edellinen kipaisi 110 metrin matalat aidat 16.5 Saariston vedellessä ratakierroksen 54 sekunnin tuntumaan.

Tiimellys jatkui kentällä, mutta myös toimistossa. Vakaumus ennen kaikkea ja muutamia urheilijoita nuhdeltiin siitä, että he olivat ”puulaakijoukkueissaan” ottaneet osaa kauppalan halkijuoksuun, jonka voitti suojeluskunnan joukkue Eino Karrakoski ankkurinaan.

Luokkatunteen korostaminen sai joskus ponnisteistakin makua. Huhtikuun kokouksen pöytäkirjasta:

”Keskusteltiin ns. ’Louhen Sarvesta’. Mainittu kiertopalkinto on voitettu joskus ammunnassa omaksi. Aikanaan yritettiin sitä myydä ja poistettiin kaiverrukset.

Tehtiin ehdotus, että sarvi alistettaisiin uudestaan kilpailtavaksi, jossain nykyajan TUL:n urheilulajissa, joka olisi seuralle edullinen. Näin voitaisiin se saada omaksemme tosi urheilulajissa, kuin sen nykyinen omistus on työläisurheilijan silmillä katsoen epäinhimillisellä tavalla voitettu”.

Tässä ”epäinhimillisessä” lajissa Suomi on sittemmin voittanut monia olympiamitaleja ja maailmanmestaruuksia.

Mielten ankeutta korostaa seuraava pöytäkirjaote, jossa nuhdellaan Lohjan Yhteiskoulun Louhen joukkuetta vastaan haastaneen Lauri Nurmen toimenpidettä ”…Koska asia on syvästi periaatteellinen kysymys, on johtokunta sitä mieltä, että tällainen vapaaehtoinen yhteistoiminta ei ole tosi työläisurheilijoille kunniaksi.

Johtokunta ei ole antanut ko. ottelulle siunaustaan, vaan kieltää jyrkästi kaikenlaisen vapaaehtoisen kanssakäymisen Lapualaisjärjestöjen kanssa, joita ovat oppikoulutkin…”

Seuran jälkikasvu näytti tyydyttävältä, sillä pojat suorittivat TUL:n eriasteisia urheilumerkkejä. Kykyjä olivat Väinö Ihantola, Oiva Lindén, Arvi Saaristo, Reino Nordberg, Väinö ja Reino Degerstedt (sittemmin Karojärvi), Erkki Nyqvist, Kauko Lusenius, Unto Laakso ja Arvo Salin. Joukkoon kuului myös Antti Lindén, sittemmin ihailtu operettisankari.

Vuoden 1932 paras louhelaisurheilija oli Paavo Saaristo, joka teki kymmenottelussa uuden piiriennätyksen 751,9 pistettä. Sarja oli 12,1 (100 metriä) – 622 (pituus) – 11,38 (kuula) – 160 (korkeus) – 54,1 (400 metriä) – 17,0 (110 metrin aidat) – 33,27 (kiekko) – 310 (seiväs) – 44,21 (keihäs) ja 4.42,2 (1 500 metriä).

Sosialistisen Urheiluinternationaalin tilastossa Saaristo oli kolmantena.

Tauno Sederholm oli 400 metrin aiturina 59 sekunnin mies ja nuori pituushyppääjä Eelis Sahlström sekä 13 metrin kuulakanuuna Asser Berg kuuluivat seuransa sankarihahmoihin, jotka toivat piirinmestaruuksia tukkukaupalla.

Maija Pettersson vetäisi naisten 1,25 kilon kiekkoa 27,65 ja näin Louhen tyttö oli 1933 internationaalin listaykkönen maailmassa.

Sahlströmin ja P. Saariston liityttyä Fanerin Urheilijoihin ja T. Sederholmin muutettua Hämeenlinnaan, Lohjan Louhen iskukyky kalpeni pahasti. Pohjan Sport, Karjaan Ura ja Karkkilan Sisu olivat seuraotteluissa niskan päällä.

Vuoden 1934 lopulla Lohjan Louhella oli 13 piirin yleisurheiluennätystä: 400 metriä Kärkkäinen 53,8 – 800 metriä A. Saaristo 2.04,0 – korkeushyppy Y. Koponen 175 – kolmiloikka Y. Koponen 13,36 – kiekko Nordström 42,36 – kymmenottelu P. Saaristo 751, 39 pistettä – vauhditon korkeus Kärkkäinen 143 – vauhditon kolmiloikka Paasi 928 – 4X1 500 metriä 18.13,8.

Naisten sarjoissa: pituushyppy Maire Sohlberg 483 – kiekko Maija Pettersson 27,65 – | 4×100 metriä 57,3.

Saaristo viiletti 800 metriä 2.00,8 mutta piirin ulkopuolella juostuna tulosta ei luettu piirin ennätykseksi.

Vuonna 1936 Nummelta Louheen muuttanut Ville Saarinen juoksi peninkulman alle 33 minuutin ja puolikkaan ajassa 15.35.

Paavo Eertamoon kiinnitettiin huomiota, poikanen Kauko Lusenius oli todella lahjakas, Erkki Nyqvist oli oikealla tiellä, vaikka ei voinutkaan mitään Vihdin lahjakkaalle sprintteri U. Luodolle.

Piirinmestaruuskilpailut menivät seuran kannalta vaisusti. Kunnallislehti kirjoitti: ”E. Nyqvistin taantuminen 800 metrillä on luvattoman suuri, sillä miehelle on tullut pituutta ja ikää lisää.”

Eihän iloinen Nyqvist toki ollut puolimailerin tyyppiä!

Saarinen valittiin 1938 Pariisiin Humanité -lehden murtomaakilpailuihin. Snamenskin veljesten kaksoisvoitto oli selvä ja louhelainen iloitsi kuudennesta sijastaan.

| V. Saarinen juoksi 3 000 metriä 8.57,3 ja 5000 metriä 15.14, mutta näillä tuloksilla oltiin Suomessa vasta kymmenen parhaan kynnyksellä.

1930-luvulla taistelu piirin Toveri-maljasta oli ankara. Tapio Rautavaaran Oulunkylän Tähti vei palkinnon 1937 lopullisesti omakseen ja uuteen palkintoon otti ensimmäisen kiinnityksen Karkkilan Sisu.

Nyt olisi tarvittu Fanerin Urheilijoihin siirtyneitä A. Ahtilaa, E. Sahlströmia ja P. Saaristoa. Heitä olisi tarvittu katuviesteissäkin, sillä Ahtila ja Sahlström pystyivät satasella 11,7– 11,8 aikoihin ja neljännesmaililla 53,5 tuntumaan.

Pieni huomautus: edellä mainitut taistelijat olivat ”puulaakiseurojen” fuusiossa tulleet Lohjan Urheilijoiden alaisiksi. Harri Eljangon toimesta perustettiin Lohjan Urheilijat keväällä 1938.

Tilastojen perusteella Lohjan Louhi oli edelleen piirin vahvin yleisurheiluseura, tukimiehinään V. Saarinen, R. Nordberg, K. Lusenius, Unto Laakso, P. Eertamo, A. Berg, V. Vuorinen ja E. Nyqvist.

Naisten parhaisiin kuuluivat Eeva Karhu ja Ilmi Ranta. V. Vuorinen ja J. Ekström ahersivat seuransa liiton toiseksi parhaaksi poikaurheilupäivillä.

Lohjan Louhi oli vuonna 1938 liiton yhdeksänneksi paras yleisurheiluseura.

Vuosikymmen lähestyi loppuaan. Masentava maaottelu oli edessä. Edustuspaikkoja riitti kaikille, urheilijanuoret asetettiin eturiviin.

Tulosurheilun, kuten yleisurheilun ja painonnoston sentit, sekunnit ja kilot antavat lähes ehdottoman vertailupohjan mitattaessa urheilijoiden tasoa piirin, liiton tai valtakunnan tilastoissa.

Nyrkkeilijät, painijat tai voimistelijat ovat vaikeammin luokiteltavissa. Heidän lahjakkuutensa mitataan ”uran” mukana: menestykset tuomarien edessä monissa kilpailuissa kertovat millainen mies oikeastaan on.

Molskilla Lauri Lundholm oli liittonsa parhaita ja Ruben Hulden piirissä kunnioitettu nimi, kuten M. Nieminen ja E. Ekströmkin. Vuonna 1932 Lundholm saavutti kansainvälisen voiton Eestin liittojuhlissa. Piirinmestariksi häntä ”tituleerattiin” miltei joka vuosi ja 1934 TUL:n vuosikirja esitteli kunnioittavin maininnoin lohjalaisen karhun, joka 1936 hävisi Helsingin Toverien nimekkäälle R. Larichille 15-vuotisjuhlapaineissaan. Seuraavana vuonna Lundholm ähisi ratkaisemattoman heimoveli Hans Knastikin kanssa ankarassa liitto-ottelussa Eestiä vastaan.

Nyrkkeilykehien sisukkaita puurtajia olivat E. Öst, V. Selin ja U. Nurmi, joka 1934 kuoli sydänkohtaukseen kesken ottelunsa Hangossa.

Pyöräilyharrastuksen alkuunpanijoihin kuului Eino Blomqvist, mutta valtakunnallisestikin merkitseväksi tekijäksi kehittyi Elis Backman, joka 1937 polki itsensä Antverpenin työväen olympialaisiin. Elis Backman oli myös piirin huippuihin lukeutuva hiihtäjä adjutantteitaan V. ja O. Lamminaho. Luistelupropagandan eturivissä kiisivät Kannerin ja Puron veljekset. Lohjalaiset urheilu- ja järjestöelämän kansallisestikin huomattava hahmo oli Lauri Nurmi, joka 1937 siirtyi TUL-lehteen. Miehen ääni tuli sittemmin tutuksi radiostakin.

Lohjan Louhen tasokkaan naisvoimistelun sieluna oli vuosikaudet Laura Selin, jonka luontainen koreografin silmä tuotti ihailtavaa tulosta. Louhettarien ryhmä oli kysytty ohjelma partiopaikkakunnan ulkopuolellakin.

Huvittava maininta pöytäkirjassa: K. Sederholm valittiin painikilpailujen parittajaksi.

Oma seuralehti ilmestyi yhtenä numerona ja Tahko Pihkalan kirottu keksintö pitkäpallo eli pesäpallo sai muutaman ystävän ympärilleen.

1940-LUKU

RINTAMALTA HIILIMURSKALLE SUKUPOLVEN VAIHTUESSA

Välirauhan jälkeisenä kesänä Louhen pikakvartetti P. Eertamo, R. Nordberg, A. Berg ja E. Nyqvist kuljetti kapulan uuteen seuran ennätykseen 47,3. Puolentoista vuosikymmentä myöhemmin Voitto Hellstén selvitti yksinään saman matkan nopeammin.

4×400 metrin viestissä P. Saaristo, joka oli palannut takaisin Louheen, L. Laine, A. Berg ja E. Nyqvist toivat piirinmestaruuden ajalla 3.45,0. Kierroksen keskivauhdiksi tuli vähän alle 56 sekuntia. Miespolvea myöhemmin Englannin ja Afrikan mailerit olisivat jääneet tästä vauhdista muutaman askeleen.

Lohjan Louhen tukija ja veteraaniurheilija N. Ketola oli lahjoittanut seuran jäsenten kilpailtavaksi pokaalin, joka edellytti kuuden vapaavalintaisen lajin pistesaaliin keräämistä siten, että ottelussa tuli olla vähintään yksi juoksu-, hyppy- ja heittolaji. R. Nordberg ja A. Berg ottivat ensimmäiset kiinnitykset.

Poikapäivien palkintokorokkeille nousivat vuorotellen O. Nurmi, P. Nurmi, U Tallqvist, U. Salo, U. Huldén, P. Salin ja U. Laakso, sitten O. Laakso, P. Hänninen, K. Raunio ja E. Olsson. Jälkikasvu oli luotettavan tuntuista.

Sundholmin keihäänkaaret lupasivat hyvää. Unto Laakso loikki rennosti yli 13 metrin ja kuului liiton parhaimmistoon.

Louhen mielet ”siellä jossakin” olivat tyytyväisiä seuran jälkikasvuun. Kotirintamallakin meni hyvin!

Eeva Karhu työnsi 4,0 kilon rautapalloa 10,05 ja Toini Marttelin sekä Ilmi Forsström olivat niin ikään piirin parhaimmistoa pikamatkalla ja hypyissä. Vuonna 1944 oli moni louhelainen saanut nimensä Pro patria -tauluun.

Vuonna 1945, ensimmäisenä rauhan vuonna, Louhen urheilijat täyttivät piirin kalenterin räväkällä tavalla.

4×100 metriä 45,7 (A. Lindberg, A. Ahtela, E. Nyqvist ja Unto Laakso). Uusi piirinennätys.

4×400 metriä 3.39,7 (E. Olsson, A. Saaristo, U. Salo ja E. Nyqvist). Uusi piirinennätys.

4×1 500 metriä 17.38,6 (R. Väre, L. Laine, E. Laine ja K. Lusenius). Uusi piirinennätys.

Yksitoikkoista, mutta kuvaavaa. Lohjalainen juoksijakoulu oli nopeasti kohentunut sodan ankeista olosuhteista.

Vuonna 1946 Helsingin halkijuoksussa Lohjan viestinviejät yllättivät neljännellä sijallaan. Samana vuonna Lohjan Louhi sai järjestää TUL:n B-mestaruuskilpailut. Vaikka mestaruuksia ei tullut, Unto Laakso, U. Salo, K. Lusenius ja R. Väre olivat mitaleilla, Väreen 800 metrin ennätyksen ollessa nyt 2.00,8. L. Sundholmin vakiokaari oli 57 metriä, edellä Pauli Vesterinen ja Soini Nikkinen, myöhemmin 83 metrin maailmanennätysheittäjä.

|R. Heinonen työnsi 5,4 kilon kuulaa 14,17 ja ”niisti” kiekossa Carolus Lindroosin, tulevan maaottelumiehen.

Ekströmin ja Kankaanmäen veljekset alkoivat vaatia edustustehtäviä seuran edustusjoukkueessa.

Lohjan Louhen sihteeri P. Eertamo kirjoitti lennokkaan vuosikertomuksen seuran puheenjohtajalle L. Lundholmille.

Vuonna 1947 rakennettiin kummikuntaystävyyttä Ruotsin Lidingön kanssa. Tutustuminen sodasta säästyneen maan olosuhteisiin herätti monia ajatuksia. Ystävyysottelu päättyi tasan.

Marjonevan vauhti parani lupaavasti ja R. Väre liiton pronssimiehenä viipyi kahdella kierroksella 1.58,2 – uusi piirinennätys.

Vuonna 1948 Louhi ja Lohjan Urheilijat järjestivät yhteisvastuisesti maastojuoksun Ote SM-kilpailut. Viljo Heino voitti pidemmän matkan, mutta 5,9 kilometrillä K. Lusenius oli neljäs, edellään legendaarinen Taisto Mäki.

Koska Luseniuksen kestävyys alkoi olla kunnioitettavaa tasoa ja kun 400 metrin aidatkin meni 58 sekuntiin, Väinö Karojärvi alkoi suunnitella uusia kuvioita. Olympiakarsintojen 3 000 metrin estejuoksussa tuli kolmas sija parikymmentä sekuntia odotettua heikommalla tuloksella. Vatsatauti oli murtanut olympiaehdokkaan matkanteon.

Veljessarjan uusin tulokas Toivo Laakso edistyi hyppääjänä Unto-veljen ohi. ”Sumppi” Sundholm voitti Lidingö-ottelun uudella ennätyksellään 60,55. J. Ekström rikkoi 13 metrin kuularajan. Urho Hulden hävisi 10 senttiä salolaiselle sprintterille, jonka nimi oli Voitto Hellstén.

Pentti Hänninen, šakin 17-vuotias ihmelapsi loikki lähes harjoittelemattomana 13,11. Lahjakkuus.

Lusenius kehittyi kansainvälisen vastuun kantajaksi estejuoksussa, jossa Kalevan Kisojen hopea lähti ajalla 9.36,2. Lusenius valittiin maaotteluun Ranskaa vastaan.

Uudet nimet E. Viitanen ja U. Mattsson näyttivät hyvin lupaavilta. A. Nicklén tutustui korkeushyppyyn ja ensimmäinen yritys oli heti 170. O. Nurmi runnoi voimillaan aidatun kierroksen 58,8:aan.

Louhen edustusjoukkue oli nopeasti nuortunut 1940-luvun lopulla.

Väinö Degerstedt, sittemmin Karojärvi, ”Väppe”, touhusi kaikkialla: ui, hiihti, luisteli, kolisutti painoja, pyrähteli katuviesteissä ja organisoi jääpallojoukkueen. Urheilijan ihannekuva!

Nyrkkeiluharjoituksissakin oli vilkasta. Şodassa haavoittunut Ville Puolakka ohjasi seuratovereitaan, joista O. Fagerström alkoi nousta kohti valtakunnallista kärkeä. P. Silén, Rosenbergin veljekset, A. Heinänen sekä K. Johansson hallitsivat piirin kehätapahtumia.

Hiihtäjä Elis Backman otti kolmannen voittonsa Lohjanjärven ympäriajossa.

Yllätys: veteraani L. Lundholm hävisi piirinmestaruuden seuraan muuttaneelle K. Lämsälle. Kevään uusintaottelussa Lämsän oli katseltava työväentalon kattonauloja kymmenen minuutin kuluttua.

Suunnistustakin harrastettiin: P. Ylivuori ja E. Nyqvist olivat tarkimmat ”luonnonystävät.”

Jääpallojoukkueen ailahtelevissa otteissa V. Karojärven älykäs pelinohjaus, U. Huldenin voimalyönnit ja E. Lindholmin näppäryys tarjosivat yleisölle nautittavia hetkiä.

Työväentalon kellariin oli hankittu painonnostovälineet. Kaikkitietävä V. Karojärvi pohdiskeli kyykky- ja saksitempauksen eroja ja etuja sekä 67-kiloinen J. Ekström ihmetteli itselleen piirinmestaruuden: punnerrus 67,5 kiloa, tempaus samoin ja työnti 87,5 kiloa, yhteensä 222,5 kiloa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin idän jättiläiset kohottivat saman yhdellä kerralla.

”Jakke” Ekström pulskistui 82-kiloiseksi ja tulokset paranivat: 87,5 – 92,5 ja 115 kiloa merkitsivät 300 kilon yhteistuloksen lähenemistä. Ja tästä eteenpäin! Vuonna 1949 uusia liiton ennätyksiä, yhteistulos 325 kiloon, sitten numerosarja 100 – 100 – 130 kiloa tuotti TUL:n ennätykseksi 330 kiloa.

Karojärvi ja P. Hietanen kehittyivät viikottain.

Vuosikymmenen lopulla seuran jäsenmäärä ylitti seitsemänsadan rajan.

Vuosi 1950 oli seuran 50-vuotisjuhlaa.

Ekström otti juhlan kunniaksi painonnoston Suomen mestaruuden nousevan tähden Kai Oudan nenän edestä.

Jääpalloilijat leikittelivät itselleen piirinmestaruuden murskaluvuin.

Zweygberg hyppäsi piiriottelussa Valto Oleniuksen vanavedessä seivästä 360 ja paransi ennätystään yhdellä kertaa 40 senttiä. Jääpallojoukkueen laitahyökkääjän tehtävä kohensi kuntoa.

Nicklén hyppi 180 sentin riman yli ja P. Hänninen venytteli 13,77. V. Wallianderin kuula putosi 13 metrin viivalle, T. Laakso aitoi 16,2 ja A. Nicklén nosti rimaa sentin viikossa.

Myöhäissyksyllä kvartetti H. Zweygberg, G. Laakso, T. Laakso ja U. Hulden vaihtoi mallikkaasti 45,6 – mikä oli liiton parhaita tuloksia.

Vakuutusyhtiö Turvan malja kuului piirin parhaalle seuraalle, tietenkin Lohjan Louhelle.

Tervetuloa 50-vuotisjuhliin, Työväen Yhdistyksen-Palokunnan soittokunta kutsuu juhlamarssin sävelin ja nurkkapaikalta on mieluisaa seurata vanhojen veteraanien kokoontumista. Monet miellyttävät muistojen hetket ovat edeltäneet tätä uljasta päivää. Keväällä täytti Lohjan Louhen syntysanojen laatija ja ensimmäinen puheenjohtaja, professori R. W. Stigell 70 vuotta. Opetusministeriö oli myöntänyt Suomen urheilun hopeisen ansiomerkin Alvar Huldénille. Muutama päivä sitten käytiin puristamassa Louhen puheenjohtajan L. Lundholmin kättä. Hän ennätti täyttää viisikymmentä ennen seuran juhlallisuuksia.

Lauri Lundholm toivottaa tervetulleeksi ja Paavo Saaristo, henkisilläkin areenoilla kypsynyt mies lausuu runon. Viehkeiden tanssiesitysten jälkeen Alvar Huldén hahmottaa lohjalaisen työläisurheilun menestyksekkäitä vaiheita ja kutsuu seuran kunniajäseniksi K. Hellmanin ja W. Hillnerin, perustajaveteraanit. Hillnerin lähettämä tervehdys saa lämpimät suosionosoitukset.

Seuran johtokunta kutsuu kunniapuheenjohtajikseen Alvar Huldénin ja Lauri Lundholmin.

Lauri Nurmi, sanataituri ja ”aitolouhelainen” tiivistää tunnot juhlapuheessaan, jota kuunnellessa jokainen tuntee olevansa suuren päämäärän osarakentaja – louhelaisen miehen ja naisen käsissä työläisurheilun lippu on liehunut uljaasti ja uraa osoittaen! ”Käy eespäin väki voimakas!”

Vuoden 1951 alusta alkujaan karjaalainen R. Holmberg, Lontoon olympialaisten pitkän viestin kuljettaja, siirtyi Lohjan Urheilijoista Louheen. Samalla korjaantuivat piirinennätyksetkin, ensimmäisenä 400 metriä aikaan 49,6 – sitten 49,0 – joka oli uusi TUL:n ennätys.

Yleisurheilun arvokilpailuja silmällä pitäen urheilukentän hiilimurskaa levennettiin yhden radan verran ja arkkitehti ylioppilas  Vuorisen ehdotus 600 hengen katsomosta hyväksyttiin. Kotiyleisön oli nyt mukavampi kannustaa omiaan.

Mattsson, pitkä ruotsalaismallinen keskimatkanjuoksija oli löytänyt keinon maitohappojen torjumiseksi ja 3 000 metriä soljui aikaan 8.49,4.

Laakso, G. Laakso, U. Huldén ja R. Holmberg veivät kapulaa uuteen pe-aikaan 45,2. Tämän rungon lisäksi V. Walliander, P. Kankaanmäki, U. Salo, T. Marjoneva, O. Nurmi ja E. Virtanen ottivat tehtäväkseen ”hätäillä” 10x 100 metrin lukemat uuteen piirinennätykseen 1.54,0. Merkitsee muuten 11,4 juoksijaa kohden.

Uran, Sportin ja Louhen välisessä kilvassa kiertopalkinto ”katkesi” Lohjan työväentalolle.

Pesäpalloilijat pysyivät yhteistoiminnan ansiosta Suomen-sarjassa, mainio saavutus. Piirin sarjassa tuli B-mestaruus.

Yleisurheilun tilastoissa R. Holmbergin sarja 11,1 – 22,4 ja 49,0 edusti hyvää suomalaista tasoa. T. Laakso voitti Ketolan maljan.

TUL:n sisäinen kiehunta saavutti höyryyntymispisteensä kommunistien yllättävän musertavassa vaalitappiossa. Sisäisestä supinasta kantautui ulkopuolelle huhuja, joista voitiin arvella jotakin erikoista olevan tulossa. Politiikan kaikkialle tunkeutuva käry sekoittui harjoitussalien hien ja linimentin miehekkääseen ilmapiiriin.

Kun piirinmestaruusviesteissä Hyvinkäällä R. Nakari, Raimo Raita, T. Laakso ja L. Ketola kiisivät uuteen piirinennätykseen 44,3, voitiin todeta, että Louhen kvartetti kuului maamme kymmenen ”hätäisimmän” joukkoon.

Ketolasta tuli liiton nuorten mestari 200 metrillä ajalla 22,6. Hetkeä myöhemmin syntyi 100 metrin tulos 10,8. P. Hultman, 16 sekunnin yhä kehittyvä aituri, leiskautti pituutta 688 ja L. Sundholmin keihäs repi ruohoa 67 metrin paremmalta puolelta.

Lohjan Louhi oli 1955 TUL:n toiseksi vahvin seura tilastopisteiden kertomana.

Yhteistoimintanäkymät herättivät monen-> laisia mielteitä. Sisäministeri Väinö Leskinen, TUL:n entinen puheenjohtaja, saapui Lohjan Työväentalolle selvittämään kantaansa, joka oli valtakunnanliitolle myönteinen. Hänen mukaansa valtakunnalliseen liittoon suostumalla TUL ei menetä itsenäisyyttään, mutta liiton edustusurheilijoille mahdollistetaan kehittävä osanotto kansainvälisiin kilpailuihin.

Alvar Huldén vastusti näkemystä ja katsoi – ymmärrettävän tunnepohjaisesti – TUL:n menettävän itsenäisyytensä porvarillisten urheiluseurojen sanellessa ehtojaan.

Nämä katsomusten eroavuudet johtivat ennen pitkää ankaraan iskuun, jossa ei voinut olla paljastumatta myös sisäisten valtariitojen muuan heräte, politiikka.

Vuonna 1955 tehdyn sopimuksen mukaan TUL:n seurat saattoivat liittyä valtakunnallisiin erikoisliittoihin.

Louhen jääpalloilijat lähtivät Suomen Palloliiton karnevaaleihin ja maalivahti poimi joka kymmenes minuutti punaisen narukerän maalin uumenista. Louhen pirteä huutosakki eli Alvar Hulden hiljeni arvokkaasti.

Reijo Virtanen kehittyi neljännesmaililla ja R. Saaristo samanmittaisella aitamatkalla. R. Nakari yllätti Suomen B-mestaruuskisoissa 200 metrin mestaruudellaan. Aika 22,8.

Olympiavuosi 1952. Kauko Lusenius nousee maailman huipulle estekarsintojen huikealla tuloksella 9.01,0. Maailmanennätysmiehet ovat nyt kymmenen askeleen päässä. Onko tämä totta?

Olympialaisten tärkeänä päivänä Lohjan oma poika astui stadionin tiilimurskalle. Alkueriin valmistuvalle Luseniukselle 50 000 katselijan läsnäolo oli outo elämys. Vatsaa kuristi, hermostunut hälinä ja kiehunta ympärillä aiheutti oudon, veltostuttavan tunteen.

Tuossa on nyt Neuvostoliiton Kasantsev, maailmanennätysmies ja tuleva kultamitalimies – onkohan noista jenkeistä vaaraa – tuolla on sentään Rinteenpään Olavi, hyvä kun joku tuttu. Neljä vuotta sitten vatsahermot pettivät paljon pienemmän yleisön edessä ja karsintakilpailuissa. Edustuspuku päältä, nyt lähdetään – outoja tyyppejä ympärillä, mustia viiksiä, lukutoukan silmälaseja, pitkiä purukumipoikia ja – matkaan! Tönimistä, nykimistä, kärkijoukkoon vain, eihän muillakaan sen kummempia tilastotuloksia ole. Vauhti on hyvä, mutta ei tämä yhtä kotoista ole kuin Karkkilassa tai Karjaalla. Kolmas kierros – vesieste, tönimistä, kuka helkkarin murjaani tuossa kiilaa – onko tuo saksmanni joka nykäisee… Puolimatka samaa vauhtia kuin karsinnoissakin, kestävätköhän rahkeet – outoa on, ei ole Karojärven Väppe huutamassa väliaikoja – ei tässä metelissä mitään kuulekaan -outo kangistus vatsassa – nyt alkaa jaloissa painaa, neljäs, viides mies vyöryy ohi – ensimmäinen epätoivon läikähdys sielussa – voi kun tuo aitakin tuntuu raskaalta. Toinen, pitempi läikähdys – nyt on jo seitsemän miestä ohittanut, kaksi jo toivottoman kaukana – tuntuu kuin alavartalo puutuisi – en jaksa, en jaksa, miksi ei tänään luonnistu, tänään… Vastuu alkaa väistyä, yhdentekevä tunne – jälleen vesieste. Taistelija on väsynyt, aika puolisen minuuttia heikompi kuin karsinnoissa. Nämä tunnelmat on kokenut joskus jokainen juoksija, Ashenfelterkin, USA:n poika, joka murskasi Kasantsevin kultaunelmat, Rinteenpääkin, joka toi neljännen sijan.

Piirin tasolla Louhella oli kuulamörssäreitä tulvan lailla: J. Eloranta, M. Aitta, U. Huldén, V. Walliander ja T. Telén myllersivät 13-14 metrin maastoa, Aitta Peräti 14,25. Sama mies heitti kiekon 44 metrin paremmalle puolelle.

Ketola alkoi nousunsa valtakunnan eturiviin. A. Nicklén kieri 186 sentin riman yli T. Laakson aitoessa 16,2 ja 57,9. L. Sundholm sai keihäänsä 63 metrin tuntumaan.

Vikström, R. Saaristo – Paavo-isän aituripoika – R. Nakari ja R. Raita nostivat seuran pelottavaan tehoon katuviesteissäkin.

Seuran syyskisoissa Louhi uhkaili 18-20vuotiaiden Suomen viestiennätystä hienolla ajallaan 44,4. Miehistöön kuuluivat S. Virtanen, Rainer Raita, R. Nakari ja L. Ketola. Jokaisen osuudeksi tuli siis 11,1. Ketolan on täytynyt selvittää ankkuritaipaleensa ajassa 10,410,5.

Lisää hyvää: Raimo Raita syöksyi kaarteeseen, takasuoralla R. Nakari kiihdytti hyvin, ”vanha” T. Laakso tunsi kaarteensa ja 10,7 kuntoon päässyt L. Ketola tuli myrskynä. Aika 43,8! Eli 10,95 miestä kohti, laske itse!

Liiton sisäiset riidat kärjistyivät. TUL:n liittotoimikunta erotti liitosta Helsingin Tarmon, joka oli ollut kaavailemassa Urheilun Tuki ry.:tä. Louhi, jonka hallitus ei katsonut voivansa antaa lupausta olla liittymättä uuteen organisaatioon, sai hätkähdyttävän kilpailukiellon. Saman kohtalon kokivat Turun Toverit, Seinäjoen Sisu, Kuusankosken Puhti, Tainiokosken Tähti ja Porin Pyrintö.

Vuodelta 1957 kuivahko tilasto SUL:n piirinmestaruuskilpailuista.

4x 400 metriä, mestari Lohjan Louhi 3.26,4 – uusi piirinennätys (R. Nakari, R. Saaristo, E. Virtanen ja P. Järvenpää).

Hopeaa Lohjan Louhi II (A. Pohjola, T. Vikström, T. Laakso ja S. Virtanen).

Pronssia Lohjan Louhi III (Raimo Raita, Rainer Raita, K. Tietäväinen ja V. Teräväinen). Sillä lailla!

Vuonna 1958 louhelaisjuoksijoiden iskuvoima esittäytyi riemukkaasti SM-viesteissä.

Raimo Raita, Reijo Virtanen, Pauli Järvenpää ja Lasse Ketola tulivat viidenneksi komealla tuloksella 43,5. Pitemmässä viestissä Erkki Virtanen astui R. Raidan tilalle ja taistelu alkoi. Lohjalaisen joukkuesuorituksen kirkkain hetki päättyi P. Järvenpään heittäytyessä maaliin neljäntenä kellojen osoittaessa 3.22,4. Uusi Louhen ja piirinennätys merkitsi 50,6 sekunnin keskiaikaa juoksijaa kohden.

Vuosikymmenen lopulla seuran uusiksi ennätyksiksi kirjattiin Erkki Virtasen 400 metrin aidat 56,4, Ismo Pohjolan moukari 48,12 ja Toivo Laakson kymmenottelu 4 758 pistettä.

Joukkueurheilun henkiseen taustaan voidaan suhtautua monella lailla, mutta parhaimmillaan tällä alueella toteutuvat muskettisoturien tunnus: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Lohjan Louhessa, kuten muuallakin, rennot monipuolisuusmiehet osallistuivat niin kesä- kuin talvilajeihinkin. Joukkueurheilun parissa saa paljon, voi myös antaa persoonallisuutensa parhaita puolia yhteisen hengen tiivistämiseksi.

Jääpalloilijat tekivät pikakäynnin TUL:n mestaruussarjassa, joka opetti paljon ja armottomasti. Piirinmestaruus sentään tuli ylivoimaiseen tahtiin. Joukkueen runkopelaajat: M. Aitta, E. Stenman, R. Malmgren, P. Hietanen, V. Karojärvi, K. Johansson, H. Zweygberg, R. Ekholm, U. Huldén, T. Sahlström, V. Fagerholm, O. Nurmi, R. Olin, V. Walliander, O. Savolainen ja Arno Huldén.

Louhen luja pesäpallokaarti operoi laajalla rintamalla. Piirin A-sarjassa tuli mestaruus ja B-sarjassa hopeaa. Yhteistoiminnan Suomensarjassa kukistettiin mm. Järvenpää sekä LMV:n kakkosjoukkue sekä iskettiin tasapeli 9-9 kuulun RPL:n kanssa. Lisäksi TUL:n mestaruussarjassa raadettiin täysin rinnoin. O. Kavén ja P. Hietanen kuuluivat parhaimmistoon. Hietanen, joka oli pelannut Itä-Länsi -ottelun siepparina, valittiin TUL:n liittojoukkueen lukkariksi.

Jalkapalloa tunnuttiin oudoksuvan ja Lohjan Urheilijat kurittikin peräti 7–0.

Tämä vuonna 1954.

Lohjalaisen pesäpalloilun suuri tappiollinen voitonhetki oli Paavo Hietasen siirtyminen Puna-Mustien lukkariksi. Tappio ja voitto Lohjan palloilulle.

Joukkuepelien mielenkiinto lisääntyi, kun jääkiekkoilu alkoi tulla tutuksi. Kovien miesten armoton peli.

Melko nopeasti löydettiin jonkinlaisen langan alkupää ja Forssan alku sekä Turun Teräs kukistettiin niukasti. Turun Pyrkivää opetettiin olan takaa, mutta Turun Veikot aiheutti kariutumisen luvuin 5-7 taisteltaessa pääsystä TUL:n mestaruutta koskevaan loppuotteluun. Länsilohkon hopeatila innosti ja ”Zeta” Zweygbergillä, Arno Huldénilla, P. Tuomikoskella sekä R. Malmgrenilla oli syytä jatkaa entistä lujemmin.

Vaihteleva menestys maakunta- ja piirisarjassa antoi aihetta uutteraan harjoitteluun.

Jääpalloilijat tunsivat varmasti kiekkoilijoiden verottavan iskukykyään. Kuitenkin SPL:n Länsi-Uudenmaan piirinmestaruus heltisi 2–1-voitolla Karjaan BK:sta. Samoin B ja C-juniorit voittivat mestaruuden. Häviö Lidingössä suoritetussa ystävyysottelussa numeroin 2–6 ei murehdittanut, sillä nousu Suomensarjaan oli tiedossa.

Kori- ja jalkapallotoiminta olivat lamassa, mutta suunnistajat iloitsivat menestyksistään, metsien helmassa. T. Sarasto, V. Strandberg,

Karojärvi ja A. Ahtila onnistuivat tasaisimmin.

Närhi ja V. Niinikivi painivat piirinmestaruudet ja K. Meskanen loisti muiden muassa liittojuhlien painonnostolavalla. Hänen sarjansa oli tuttua 110 – 110 – 135 kiloa, eli 355 kiloa.

1960-LUKU

Uusi vuosikymmen, uudet tilanteet, uudet riidat. Maaliskuussa Työväen Urheiluseurojen Keskusliitto – monien taktikointien ja liikehtelyjen uusi orgaani – syytti Työväen Urheiluliittoa poliittisesta painostuksesta, jonka seurauksena oli vain yksi ratkaisu: eroaminen. Vastarannan miehet V. ja R. Karojärvi, B. Heinonen, R. Malmgren, A. Abrahamsson ja R. Virtanen erotettiin Louhesta. Nämä puuhasivat uutta seuraa, Lohjan Kisa-Veikkoja.

Seuran yleisurheilu oli noussut juoksupainotteisesti. Ketola, Hultman, Raimo Raita,

Tietäväinen, P.-E. Mattsson, Gustafsson, | Vikström, Saaristo, S. ja E. Virtanen, G. Laakso, T. Laakso, Nakari ja muut edustivat etuvartiota, josta valittiin kapulankuljettajia katujuoksuihin, liiton ja piirin kisoihin. Mitalia ja pistesijaa tuli kuin nauhalta. Nuori A. Kallio oli poikkeuksellisen lahjakas, sillä 100 metriä kulki luonnonlahjoilla 11,5 ja kierros harjoittelemattomanakin 52,0.

Lohjan Louhi sai 60-vuotispäiviensä kunniaksi järjestää liiton mestaruuskilpailut. R. Ketola otti omansa – 10,8 ja 22,0.

Antti Lehtinen keihästi 67 metriä ja Ritva Lehtinen alkoi nousta liiton listoille samoin keihäänheittäjänä.

Seuran juhlassa jaettiin tunnustusta mitaleina ja sanoina:

”Tämän päivän juhlintamme sankari on merkittävällä tavalla piirtänyt nimensä maamme urheilun historiaan. Se on suorittanut toimisarallaan työn, jolle annetaan arvo eri kansalaispiireissä. Mikä tahansa keskusjärjestö voi oikeutetusti olla ylpeä sellaisesta perusjärjestöstä kuin juhliva seura. TUL, jonka toiminnallisiin piirteisiin ja vahvoihin seuroihin Lohjan Louhi kuuluu, tuntee merkkipäivän viettäjässä kohtalotoverin sekä vaikeuksien että voittojen vuosilta. Niin kauan kuin meillä on Lohjan Louhen kaltaisia vahvoja ja tehokkaasti toimivia sekä työläisperiaatteelle uskollisia seuroja, ei meitä voida lannistaa. Juhlivan seuran 60 toiminnan vuotta osoittavat, että TUL ja sen seurat haluavat sekä kykenevät säilyttämään itsenäisyytensä.”

Vuonna 1961 TUL:n mestaruuskilpailuissa Lasse Ketola, Toivo Laakso, Auno Kallio ja Tapani Vikström ottivat pikaviestin kultamitalit ajalla 44,5.

Tarkastellaan suoritusta. Miesten yhteinen aika lähtötelineeltä aloitettuna oli noin 45,3 – joten lentävän lähdön etu oli vain 0,8 sekuntia, eli kolmelle miehelle noin 0,3 sekuntia. Hiotut joukkueet hyötyvät lentävällä osuudellaan noin 0,6-0,7 sekuntia miestä kohden, joten vaihtotekniikka ja kaarrekallistus eivät olleet parhaasta päästä.

Pitkän viestin mestaruusaika oli 3.29,2. Kun ajattelemme, että Auno Kallio viipyi 400 metrillä vielä 52,3 ja E. Virtasen ennätys oli 52,6 sekä T. Vikström ei ollut alittanut 53 sekuntia, Ketola on suorittanut osuutensa 50 sekunnin tuntumassa.

Laakso ja I. Pohjola moukaroivat vuorovoitoin, jälkimmäinen pääsi lähemmäksi 50 metrin rajaa. P. Hultman kehittyi kilpailu kilpailulta.

Ketola vetäytyi radalta. Päätös oli tappio, varsinkin kun A. Kallion nousu jatkui ja seuraan muuttanut T. Vahala teki juoksusarjan 11,1–23,1 ja 49,9. Kaiken lisäksi 800 metriä sujui uudessa piirinennätysajassa 1.56,4. Ketolan mukanaolo olisi mahdollistanut 4×400 metrin viestissä ajan 3.20, jolla Kalevan kisojen finaalipaikka olisi ollut mahdollinen.

Ketola tuii takaisin kiidättämään Louhen värejä, mutta nyt T. Vahala muutti Raumalle. Louhen pikaviestijoukkue oli liiton parhaita, sillä A. Kallio kiisi 200 metriä 22,0 ja ratakie ksen 49,0. Luonnonlahjakkuutta riitti.

P.S  aika 3 000 metrillä 8.52,4.

1970-LUKU

ARI SALIN, ATLEETTEJA SEKÄ NUORISOKASVATUSTA

YLEISURHEILU

Seuran uusi kymmenluku alkaa komeasti, edellisten vuosien työn täyttymyksenä. Lohjan Louhen kirkkain tähti on Ari Salin, lahjakkuus, joka määrätietoisin ponnisteluin on epäonnistumisetkin kokeneena nousemassa Moisionpellolta maailman kovimmille kilpa arenoille. Ari Salinin saavutuksista saisi kirjan. Tilastonikkari saattaisi tukahduttaa luontevan lukurytmin.

Huippu-urheilija on ihailun polttopisteessä, monesti kiusallisen paineen puristuksessa. Joka on itse urheillut kilpailumielessä, osaa eläytyä ainakin osittain huipputähden henkiseen latautumisen peruslinjoihin.

Tässä yhteydessä mestarimiehen uran kehitys kuvataan lakonisesti numeroiden valossa.

Vuonna 1970 alkukesästä Budapestissa syntyivät aitatulokset 14,2 ja 51,1. Islannissa Eurooppa Cupin kahinoissa saavutukset olivat 14,1 ja 50,9. Vauhtikestävyyden tehostaminen, tuo kipukynnyksen siirtämisen ankara prosessi näyttäytyi Helsingin Olympiastadionin uutena ennätyksenä: 50,5.

Tšekkoslovakiaa vastaan käydyssä maaottelussa rento rytmitys ja oikea vauhdinjako piirsivät tietotoimistojen uutissähkeisiin riemukkaat numerot 13,8 ja 49,9. Louhelainen oli maailman valioiden seurassa tarkoin tarkkailtava kamppailija.

Ratakierros kulki ajassa 47,3 – joten aitojen aiheuttama ”haitta” oli alle kolmen sekunnin luokkaa; tekniikka ja askeltamisen vaihde olivat siis valiotasoa. Kahdensadan metrin aidat – keinotekoinen laji aiturille – livautettiin 23,6 sekuntiin.

Suomen, TUL:n ja piirinmestaruuksia kertyi luontevassa suhteessa.

KEILAILU (1970)

Uuden uimahallin ja sen yhteydessä olevan keilahallin valmistuttua seuraan perustettiin keilailujaos, jonka vetäjäksi tuli A. Heinänen. Itsenäisyyspäivänä järjestettiin kansalliset Haarikka -kilpailut. Näistä tuli perinteinen tapahtuma, jonka osanottajamäärä kasvoi yli kahdensadan. Pertti Lehto ja Martti Toivonen olivat seuran eturivistöä. Toivonen saavutti 1972 SM-pronssia B-sarjassa.

Rahoitusta tuettiin Asvallassa ja Immulan työväentalossa järjestetyillä tanssiaisilla.

Paikallisiin Sarjamyllyotteluihin seura osallistui kahden joukkueen voimalla.

Vuonna 1974 seuran edustusketju pelasi valtakunnan nelossarjassa. Taisto ja Martti Toivonen, Timo Takalo, Pertti Lehto ja Jaakko Tuomi sijoittui seitsemänneksi Tornados Team Tournament -kilvassa kukistamalla mm. Ruotsin mestarijoukkueen. Keijo Loskin nousi nopeasti seuran kärkimiehistöön. M. Toivonen sai ensimmäisenä lohjalaisena suurmestarin tittelin.

Vuonna 1977 seurassa oli 24 rekisteröityä pelaajaa. M. Toivonen osallistui MM-karsintoihin ja K. Loskin saavutti ensimmäisenä lohjalaiskeilaajana täydet 300 pistettä.

Seuraavana vuonna Louhi nousi ykkössarjaan. Börje Östman ja Jarkko Vikström olivat uusia nimiä, joihin huoltaja Tapani Heino oli ylen tyytyväinen?

PÖYTÄTENNIS 1970

Pöytätenniksen harrastus virisi parinkymmenen vuoden tauon jälkeen Lauri Suutarin ja Lauri Sundholmin toimesta. Harjoituspaikaksi saatiin vanha kunnon Harjula, jossa lohjalaisten pingisharrastus oli syttynyt joskus 1940-luvulla.

Sari Lindholm oli seuran ensimmäinen ”arvokas” pelaaja, sillä hän saavutti TUL:n mestaruuskilpailuissa pronssimitalin 12-vuotiaiden sarjassa.

Vuonna 1974 havaittiin innostuksessa laantumista, mutta Sari jatkoi pronssikauttaan liiton mestaruuksista kisailtaessa.

Seuraavana vuonna toiminta lamautui täysin: edes seuran mestaruuskilpailuja ei saatu organisoiduksi. Joukkue lähetettiin Keravalle piirinmestaruuskisoihin, mutta huoltajien sähläilyjen takia osallistumisesta ei tullut mitään. Pannaanko mailat piiloon? No, L. Sundholm ja L. Suutari toivat mitaleja piirin tasolla konkarisarjoissa.

Vuosikymmenen loppua kohti harrastus laajeni ja piirissä koettiin kohtuullista menestystä.

(1970-LUKU HALLINTO)

Talouden hoito on urheiluseurassa keskeisiä hallintolinjoja. Urheilu-yhtymän kioskituotto on vaihtelevaa, mutta pesämunana kuitenkin. Bingo ja veikkaus tuottavat tasaisesti, ei ratkaisevasti ja kauppias K. Sederholmin avokätisyys on harvinaista tukitoimintaa. Hiidensalmen Pyttykerho merkitsee seurahengelle paljon – ystävien tukitoimissa nähdään myötäelämisen lämpöä.

Vuonna 1971 myönnettiin piirisihteeri G. Laaksolle TUL:n kultainen ansiomerkki; hän oli seitsemäs Louhelainen, joka on ylettynyt tähän tunnustukseen.

Seuran puheenjohtaja Per-Erik Mattsson ja sihteeri Toivo Laakso saattoivat Helsingin EM-kisojen toimitsijoina seurata Juha Väätäisen urotöitä.

Heinänen kuului TUL:n yleisurheilujaostoon ja Louhen puheenjohtaja P.-E. Mattsson hääri samoissa tehtävissä piirin yleisurheilujaostossa, tämä vuonna 1972.

Seuraavana vuonna seuran ylpeys Ari Salin, Münchenin olympiakisojen pitkän viestin kuljettaja, muutti Viipurin Urheilijoihin. Lohjalla olivat mielialat apeat.

Mitäs tuosta, Kisa ja Työ-arpoja myytiin tuhansittain ja jätepaperia kerättiin yhtenäkin vuonna kolme junanvaunullista, mikä tuotti 3 700 markkaa, eli vanhemman lehtorin kuukausipalkan verran. Seuran toimiston vuokraamisestakin saatiin muutama markka.

Vuonna 1975 Louhen lippu teki kunniaa kahden veteraanipainijan paarien ääressä: Oskari Lindroth ja Kalle Lämsä olivat olleet seuran uskollisia uurastajia molskilla.

Toivo Laaksolle myönnettiin TUL:n kultainen ansiomerkki. Kehitys kulkee eteenpäin: seura osti Bedford-merkkisen pakettiauton – palkintojen keräämistä varten?

Vuonna 1971 Maailmankisoissa stadionillamme USA:n mestarimenijä Mann veti louhelaisen Pohjoismaiden ennätykseen 49,6. Euroopanmestaruuskisoissa, Juha Väätäisen ”juhlapidoissa”, koettiin pettymys: kuudes sija ajalla 50,6 kertoi terävimmän kunnon kadonneen. Vuonna 1972 tuli maaotteluvoittoja, tosin Englannin maailmanennätysmies Hemery ehti Suomi-Englanti-Espanja-maaottelussa ennen muita maaliin, mutta uusi Pohjoismaiden ennätys 49,5 oli riemastuttava saavutus.

Olympiakisoissa Salinin tie katkesi jo alkuerissä. Pettymys miehelle itselleen.

Seuraavana vuonna Kalevan kisojen hopeamitali tuli pika-aidoissa ja voitto Ruotsi-maaottelussa aidatulla kierroksella. Uusi piirinennätys syntyi TUL:n mestaruuskilpailujen 200 metrillä, 21,6 – joka palkittiin pronssimitalilla.

Olihan toki muitakin mittelöissä mukana. Nuorten sarjassa Jarmo Sundholm heitti keihästä 71,80 – millä irtosi SM-hopea sekä edustus 20-vuotiaiden EM-kilpaan, josta tuli ”vain” seitsemäs sija.

Uuden polven aiturikulttuuri edustivat Jukka Heinänen, A-poika Torsti Eriksson, joka 300 metrin aidoissa kipaisi liiton ennätystä sivuavan tuloksen 39,9.

Ulla Heino, Merja Salin ja Marja-Liisa Saarinen olivat liiton parhaimmistoa. A-tyttöjen Raija Mattila otti TUL:n mestaruuskilpailuissa kolme kirkkainta mitalia: 100 ja 200 metriä sekä pituus.

Liiton viestikisoissa Lohjan Louhi oli ahne, tapansa mukaan. A-poikien 4×100 metrillä oli voittoaika 45,0 ja vauhdissa R. Sundholm, T. Eriksson, M. Ståhlberg ja T. Lindroos. Pitkässä viestissä oli Sundholmin tilalla J. Heinänen. Kvartetti juoksi SM-viestissä hyvän ajan 3.31,8 – TUL:n ennätyksen, vaikka eivät selvinneet alkueriä pidemmälle.

Hienoa tulossatoa, mutta kuitenkin tuli selkään nuorten seuraottelussa Lohjan Urheilijoilta.

Kalevi Puiston vauhti 200 ja 1 500 metrillä oli A-poikien sarjassa pidättelemätöntä ja Jukka Heinänen ei tiennyt missä lajissa halusi olla piirin paras: 200 metriä, kolmiloikka, aidat tai seiväs, kaikki onnistui.

Kalevi Segerin nimen kohtaa kaikkialla 800 metristä maratooniin. Piirinmestari viihtyi nimenomaisesti maastoissa ja Louhen viestimiehistöjen menestyksissä hän oli iloisesti mukana. Neljän lammen lenkki ja Tynninharjun juoksu samoin kuin Laurin lenkki olivat Segerille mieleen ja veteraani P. Sevon seurasi mukana reippain askelluksin. K. Seger teki syksyllä Eläintarhan radalla kympin piirinennätyksen 32.32,4.

Kyynärän mittaisten ryhmässä Jari Ahlroth, 12-vuotias miniraketti, otti TUL:n mestaruuskilpailuissa hopean 300 metrillä ajalla 46,2. Maaottelumiehemme pinkoivat samassa ajassa sata metriä enemmän. Kiri, kiri!

Kalevi Nysten oli piirin paras kuulantyönnössä ja K. Seger vei 800, 1 500 ja 5 000 metriä.

Kyvyt esiin -kilpailuissa Lohjan Louhi oli piirin paras seura, mutta seuraluokittelussa Rajamäen Kehitys tuli ensimmäiseksi. Missä vika?

Vuonna 1974 seura ei saanut liiton mestaruuksia, mutta nappuloiden joukossa erottui Kai Veiksola, joka TUL:n ikäkausikisoissa otti mestaruudet 60 metrin aitajuoksussa – tulos 10,6 oli liiton uusi ikäkausiennätys – ja 300 metrillä.

Piirinmestarin tittelit kuuluivat Hannu Saarelaiselle kuulassa 14,70 (seuran ennätys), keihästäjä A. Lehtiselle, K. Segerille, kiekonheittäjä S. Hjelmille, aituri Jorma Saariselle ja moukarinheittäjä Veikko Niinikivelle. A-poika Keijo Petäkoski alkoi pistää vauhtia K. Segerille.

Kyvyt esiin -kilpa toi tehopisteitä siinä määrin, että seura nousi TUL:n tilastossa viidenneksi; parannusta tuli yli kaksikymmentä sijaa. Suunta oli oikea! Piirin viestimestaruuksia jaettaessa Louhi jäi miesten sarjoissa vaille kultaa, mutta tytöt ja pojat pitivät mestaruusperinnettä yllä.

Tilanne korjaantui ja esimerkiksi 4×800 ja 4X1 500 metrillä Seger ja Petäkoski kavereineen oli piirissä suvereeneja.

Esa Ranta omistautui kuulantyöntöön ja piirinmestaruus kuului hänelle.

Kai Veiksola, 14-vuotias ottelijalahjakkuus otti Suomen mestaruuden, oikein stadionilla, neliottelussa sarjanaan 80 metrin aidat 11,7 – kiekko (1,0 kg) 43,60 – korkeus 170 ja 300 metriä 40,4. Pistemäärä 3 401 oli uusi ikäkausiennätys.

Vuonna 1977 se toteutui: Veijolaan pystytettiin hiihtomaja. Seuran oma jäsen Risto Wessman suunnitteli tämän 380 neliöisen majan, jonka käytölle oli monia suunnitelmia. Marraskuussa tapahtuneisiin harjannostajaisiin mennessä oli käytetty 2 000 työtuntia, valtaosa talkoosuorituksina.

Vuonna 1978 myytiin toinen seuran asunto-osakkeista, autokin vaihdettiin uudempaan.

Vuosikymmenen lopulla seuran toiminta laajeni, kun nyrkkeilijät innostuivat vaalimaan tätä kovien miesten lajia. Pohjolanmäen koulusta tuli paikkakunnan pugilismin keskipiste.

Louhen kasvatustoimintaan kuului linjoja, jotka eivät säännöllisen kilpatoiminnan alueella piirtyneet edustuslajien eturiviin.

Telinevoimistelu toimi ilman jaostoa Tarja Haarasen huolenpidossa. Harjoituksissa kävi puolisen sataa tyttöä ja puolentoista kymmentä poikaa. Telineiden puuttumisen takia toiminta keskittyi perusharjoitteluun.

Pyöräilyjaosto sekä naisjaosto laativat seuran johdolle toimintakertomuksensa lyhyesti mutta epäsäännöllisesti. Arvokas mukanaolo monipuolisti seuran toimintakuvaa.

Veteraanijaoston tuloksia voimme poimia sekä yleisurheilua että painonnostoa käsittelevistä yhteyksistä.

Kirjaltajien monipuoliset urheiluharjoitukset, joita leimasi myös raittiusaatteen korostaminen, olivat työväen urheilutoiminnan ensimmäisiä järjestelmällisiä aikaansaannoksia. Ei ihme, että kirjaltajat olivat voittoisia useissa soutu- ja purjehduskilpailuissa sekä palokuntataloissa järjestetyissä voimailumittelöissä.

Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen aloitteesta esitettiin ensimmäisen kerran ajatus työläisten ruumiinharjoitusten välttämättömyydestä maamme yleiselle työväenliikkeelle. ”Onko järjestetty voimistelu työmiehelle välttämätön ja jos se myönnetään, miten olisi huoneistot tällaista tarvetta varten saatavana, koska koulujen voimisteluhuoneita työmiesten voimisteluyhdistyksille ei mielellään myönnetä?” Näin kuului kysymys, joka lähetettiin 1 890:lle koko maata käsittävän yleisen työväenkokouksen toimikunnalle keskusteltavaksi.

Työläisurheilua käsiteltäessä voidaan kysyä, onko tarpeellista jaotella urheilua yhteiskunnalliselta pohjalta. Eikö urheilu ole täysin puolueetonta? Eikö urheilun jakaminen yleisurheiluun, painiin, hiihtoon, palloiluun ja niin edelleen olisi luonnollista ja riittävää?

Maamme työväenliike on kaikissa vaiheissaan pyrkinyt saamaan jäseniään monipuolisten harrastusten ja koulutuspäämäärien pariin. Näin liike on saanut tarkoitusperiensä mukaan jakaantuneille aloille henkilöitä, jotka ovat tunteneet asian omaksi ja läheiseksi. Ammatillinen liike on ajanut työväestön palkka- ja työehtokysymyksiä, osuustoiminnallisuus pyrkii kaupallisten kysymysten edistämiseen. Poliittinen liike taistelee valtiollisten ja yhteiskunnallisten olojen eteenpäin viemiseksi ja työväen sivistysliikkeet kohdistavat ponnistelunsa ennen muuta työväenluokan sivistystason kohottamiseen. Kaikki nämä ovat työväestön omaehtoisia liikkeitä, toisin sanoen liikkeellepanevana voimana niissä on työväenluokan oma tahto ja pyrkimys asemansa parantamiseen ja työväestön kehitystä ehkäisevien tekijöiden voittamiseen. Näin toteaa kirjailija Pentti Lahti Suomen Työläisurheilun historiaa käsittelevässä tutkimuksessaan, joka odottaa vielä painatusta.

Edellä mainitut omaehtoisuutta tähdentävät piirteet auttavat ymmärtämään työläisurheilun määritelmää: se ei ole urheilun jaottelua vaan yhteiskunnan erään luokan harrastusaluetta, johon yhteenkuuluvuuden tunne antaa omaa sisältöään.

Tiivis urheilutoiminta nieli varoja, sen saivat todeta seuran rahastonhoitajat, jotka kirjasivat seuraavia vientejä: telefoneraus –,45 mk, voimistelurekin korjaus 4,50 mk, 6 kpl Nisuja kilpailuihin 1,50 mk, 2 naamiota 1,50 mk, 2 Florettia 10 mk, Langiskalle puhd. 1 mk.

Kun tilinpäätöksen aikana ostetaan vielä sekundametri, ei senhetkinen tiliasema tahdo oikein selvitä. Silloin siro käsiala selvittää liitekaneetissa: ”Rahaa oli silloin kassassa Smk 9:91, joka kaikki siis kuuluu R. Hillnerin ulosotettavaksi, koska hän maksoi K. Holopaisen ym. laskut.”

VOIMAILU

Vuonna 1973 H. Saarelainen otti Suomenmestaruuden voimanostossa. Vuoden parhaaksi yhteistulokseksi tuli 807,5 kiloa. Sarja 212,5 – 292,5 – 302,5 kiloa olivat kaikki uusia Suomen ennätyksiä.

Kansainvälisellä päätöksellä painonnostosta poistettiin punnerrus, koska tähän liittyi kovin paljon kikkailua – suorituksen ”rehellisyydestä” tuomarit olivat eri mieltä. Tämä päätös merkitsi ”karhunostajille” tappiota ja toisaalta suosi teknisiä tyyppejä. H. Saarelainen tempaisi 110 kiloisissa 140 kiloa ja työnsi kansainvälisesti maistuvat 205 kiloa. Tämä kertoi atleettimme tyypistä, sillä maailman huipulla tempauksen ja työnnin ero tapaa olla vain 30 kiloa.

Hirvonen rikkoi 300 kilon rajan ja liiton Uudenmaan piirin mestareina juhlivat edellä mainittujen lisäksi M. Ahlstedt ja H. Auvinen pienten miesten sarjassa.

Hirvonen kasvoi Suomenmestariksi 82,5kiloisten kahinoissa tempauksen hopeatuloksella 125 kiloa, työnnön ollessa 165 kiloa, sarjansa paras.

Seppo Hjelm ja Aulis Kauppinen olivat piirin parhaimmistoa 82,5- ja 75,0-kiloisten kahinoissa.

Taso oli maassamme kohtalaisen kova, sillä Louhen atleeteille ei tippunut maaottelupaikkoja, TUL:n mestaruuksia kylläkin.

Jari Hirvonen sai sedästään hyvän valmentajan. Jari tuli julkisuuteen 48,0 kilon poikasarjassa.

Juha Lähteenkorva oli lupaava nimi. Saarelaisen yhteistulos 357,5 kiloa alkoi merkitä nousua mitalimittelöihin valtakunnan parhaiden kanssa.

Vuonna 1977 riitti Suomen mestaruuteen 337,5 kilon summa – mestaruus on silti aina mestaruus. H. Saarelainen pujotti mestaruusplakettinsa takataskuun.

Louhen atleetit voittivat B-sarjan Suomenmestaruuden ja remmiin kuuluivat Hirvoset, Auvinen, Salanto, Hjelm, Aaltonen, Kinnunen ja Saarelainen.

Jari Hirvonen alkoi kehittyä silmissä. Punttisalissa todettiin, että jokainen viikko toi puoli kiloa lisää suorituksiin. Oma paino alkoi sijoittua 67,5 kilon sarjaan. Muut toistivat itseään, A. Hirvonen ikämiehenäkin muisteli muita 300 kilon yhteistuloksellaan. Vanha totuus on, että voima pysyy hallussa helpommin kuin kestävyys tai nopeus. Kysykää ”Atskil.ta”.

Keravalta löydettiin hyvää vastusta, sillä Bodonos-seura lyötiin 4-3. Ja piirinmestaruuskolisteluissa louhelainen lihaksisto korjasi kaikenvärisiä mitaleja kahmalomäärin.

ΗIIHTO

Lohjan seutu on hiihdon osalta ollut yksitoikkoisesti takamaastoa. Kilpailujännitys on kohdistunut pitäjän parhaiden keskinäisiin yhteenottoihin tai piirikohtaisiin viestimittelöihin.

Lohjan maastot ovat ihanteellisia, mutta milloin lohjalainen hiihtäjä on ollut Salpausselän pikamatkalla kahdenkymmenen parhaan joukossa, eli pari minuuttia voittajalle hävinneenä? Milloin ovat Lohjalla mittaa ottaneet Mieto ja Kirvesniemi?

Pelkäämättä lohjalaiset Taisto Riiali, Risto Wessman, Eero Montonen, Antero Lakka ja Pauli Kunttu hakivat pohjakuntoa Vuokatin rinteiltä. | P. Kunttu menestyi Helsingin Poliisivoimailijoiden järjestämissä Eläintarhan hiihdoissa, samoin hän voitti Lohjan ensimmäiset puistohiihdot.

Raija Hollo onnistui naisten sarjoissa tasaisimmin. Seuraottelu Rajamäen Kehitystä vastaan vaati keskittymistä, mutta niinpä kiertopalkinto katkaistiin pian lohjalaisten kaappiin.

TUKE:n hiihtojen järjestäminen toi muutaman markan rahaakin.

Viestikilpailuissa Reijo Lukkarisen meno oli toiveita nostattavaa. Kuitenkin, TUL:n mestaruuskilpailuissa kenelläkään lohjalaisella ei ollut asiaa parinkymmenen parhaan joukkoon.

Vuonna 1976 35-vuotiaat lykkivät viestin kakkoseksi piirinmestaruuskilvassa. Taistelukvartettiin kuuluivat V. Riiali, P. Kunttu, M. Ranta ja A. Hakulinen. Vähäluminen talvi harmitti talviurheilun ystäviä.

Kai Veiksola, yleisurheilun moniottelija, oli 14-vuotiaiden tehopakkaus, joka osallistui Hopeasompakilpailuihinkin.

Piirin tasolla kamppailtiin 50 kilometrinkin paremmuudesta. Mestariksi tuli E. Moilanen ja vuosi oli 1977.

Vuoden 1978 yhteenvedossa seuran sihteeri Toivo Laakso toteaa, että hiihdossa ei ole päästy suuriin voittoihin, mutta monet viestijoukkueet menestyvät piirin alueella. Pirteä Marjut Lukkarinen voitti Pusulassa pidetyt Hopeasompakilpailut. Seuraavana vuonna, 1979, Marjut oli SM-kilpailujen 14-vuotiaiden sarjassa kahdeskymmenes. Hän oli ikäistensä seurassa ”normaali”.

JÄÄKIEKKO

Joukkueurheilun, eritoten palloilulajien valmentaja on nöyrä ihminen, niin kauan kuin valmennettava remmi pelaa perussarjassa, piirin jossakin nurkassa ja noususta ei nähdä muuta kuin unta.

Joukkueen johtajalta, valmentajalta, yhden miehen ”huutosakilta”, vaaditaan tosiaan ihanteellisuutta, uskoa parempaan huomiseen.

Lohjalainen joukkueurheilu on aaltoliikkeensä huipulla ollut korkeankin sarjamyllyn portailla, eritoten jääpalloilussa.

Lohjan Louhen juniorit telmivät piirisarjassa ja miehet perussarjassa. Taloutta kohennettiin mm. paperinkeräyksellä. Näin saatiin pelaajille uudet asut. Puurtaminen jatkui vuodesta toiseen. Sijoitukset olivat ne ”pakolliset”. Toimitsijapula oli huutava; Matti Saarisen saaminen pelaaja-valmentajaksi nosti toiveita. Myötätuulen vire oli ilmeinen, joskaan ei vielä ratkaiseva.

Vuonna 1975, seuran 75. toimintavuonna ei enää näy mainintoja jääkiekkoilijoista. Lopettivat? Ei edes mainintaa vuosikertomuksessa.

LENTOPALLO

Lentopalloilijat aloittivat vuosikymmenen kansainvälisissä tunnelmissa. Seura järjesti Karnaisten Kisakalliossa Suomen ja Tanskan välisen maaottelun ja ulkomaanmatkat suuntautuivat Tanskan Ollerupiin ja Tukholmaan: voittoja ja tappioita. Perussarjasta noustiin maakuntasarjaan, kolmossarjaksi nimitettyyn. Kiitokset valmentajille Reino Stickille ja Olli Käelle.

Nousu jatkui 1971 kakkoseen, entiseen Suomensarjaan. Ja tappioita tuli…

Ollerupissa nuorten joukkue taisteli toiseksi 64:n joukkueen mukana. Hollannin, Ruotsin ja Norjan joukkueet nujerrettiin, mutta Tanskan Volley Fredrikshaven oli niukasti parempi.

Vuonna 1972 Louhi järjesti maaottelun Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Takuusumma kerättiin Suomen Lentopalloliitolle.

Välillä käytiin kolmossarjassa, mutta taas takaisin. TUL:n aikalisäkilpailun voitto tuli Louhen poikien tilille.

Vuonna 1974 Kontulan Kunnon pikasarjan voitto tuli Louhelle. Mukana olivat Karhulan Veikot ja edellisvuoden mestaruussarjalainen Helsingin Elite.

Ykkösjoukkueeseen kuuluivat Seppä Kääriäinen, Kai Kari, Hannu Koivisto, Reijo ja Jarmo Sundholm, Seppo Hyytiäinen, Hannu Virtanen, Hannu Kaarlela ja Hannu Ståhlberg. Valmentajina toimivat Matti Laakso ja Matti Pajuoja.

Edustusmiehistön lisäksi reservijoukkue menestyi nelossarjassa ja A-pojat kamppailivat Suomen Lentopalloliiton sarjassa.

Asevelvollisuus, muutot ja loukkaantumiset voivat tietyissä kehyksissä vaikuttaa ratkaisevasti joukkueen menestykseen. Tämän johdosta Louhenkin vierailut jatkuivat kolmos- ja kakkossarjan välillä.

Piirissä otettiin välillä kirkkaimmat mitalit, välillä tuli — kuten 1977 – pronssinen tunnustus.

Vuosikymmenen lopulla seura lähetti neljä joukkuetta eriasteisiin sarjoihin. Päämäärät eivät olleet huimaavia, realismi vallitsi valmennusportaassa. Piirin edustusjoukkueisiin valittiin muutamia louhelaisia tukipelaajia. Taistelua jatketaan.

Keilailujaosto piti kunniakkaasti yllä Louhen Haarikka-kilpailua. Myös Iltalohja-kisa kuului ohjelmaan. Menestys kakkossarjassa oli keskinkertainen.

1980-LUKU

PÖYTÄTENNIS

Ei riitä, että kerran viikossa harjoitellaan Tytyrin koulussa. Ilmeisesti ”pingiksen” pelaajat harjoittelevat kotonakin, missä vain, muuten ei menestystä tule edes piirinmestaruuskisoissa. Kimmo Pohjonen kun menestyi niissäkin, Seppo Mäenpään kanssa.

Pöytien hankinta 1983 mahdollisti ainakin sisäisen toiminnan vilkastumisen.

Kaudet vaihtuivat, menestys antoi kuitenkin odottaa. Pöytätennis vaatii tiettyä ilmapiiriä: hyviä harjoitusvastustajia, paljon ottelukokemusta, valmentajan, joka on luokkaa treenattavia etevämpi.

YLEISURHEILU

Historiikin laadinnassa joutuu joskus toistamaan samoja nimiä, ilman että kysymyksessä olisi henkilöpalvontaa.

Kalevi Segerin uskollisuus lajilleen kertoo vakavasta juoksijasta, jolta ehkä on kielletty äärimmäiset lahjat, mutta joka vuodesta toiseen kiertää maastoja ja puurtaa maratonia askeltamisen riemusta. Hän lienee osunut urheilun sisimpään?

Veteraanien taivalluksissa hän on liiton parhaimmistoa ja piirissä monien mitalien menijä. TUL:n maratonmestaruuksissa hän on 35-vuotiaiden mestari ajalla 2.31,25 ja SM maastossa 1983 kympillä neljäs, nyt jo 35 vuotta täytettyään.

B-tyttöjen vauhdissa Marjut Lukkarinen on valtakunnan parhaimmistoa. Jari Ahlroth kiertää 400 metriä 52 sekuntiin ja aidatkin alkavat ”istua” askelrytmiin. Kari Marttelin on hyvä heittäjä. Timo Laakso ja Jukka Aalto ovat liiton mestaruuskilpailuissa pisteillä.

Vuonna 1984 Lamminpäässä juostuissa TUL:n maastomestaruuskilpailuissa Jaana ja Johanna Viramäki sekä Anne Nätynki ottavat 14-vuotiaiden sarjassa joukkuevoiton. He ovat 3x 800 metrin viestissäkin liiton pronssityttöjä.

Vuonna 1985 13-vuotias Janne Lahtinen juoksee ällistyttävän tuloksen 2.42,3 1 000 metrillä. Eivät ole Vasalat, Virenit tai Suhoset olleet lähelläkään näitä lukuja. Pelottava lahjakkuus TUL:n mestaruuskisoissa Johanna Viramäki on paras 16-vuotiaiden sarjassa 800 metrin  taittuessa aikaan 2.24,7.

Janne Lahtinen on suvereeni mestari 300 ja 1 000 metrillä, samoin terhakka Erno Ranta keihään ja kiekon parissa.

Veto-Apukisoissa (SM-kilpa) Janne Lahtinen, 14-vuotias, ravaa kilometrin 2.39,1 ja 2 000 metriä 5.48,3.

Moniottelija Jouni Mikkola kehittyy 20vuotiaiden sarjassa neljäsataa pistettä vuodessa: neljäs sija TUL:n mestaruuskilpailuissa ja pisteitä 5 611.

Neidit Johanna Viramäki ja Marjut Lukkarinen pitävät Lohjan Louhen värejä näkyvillä maastossa ja radalla.

Erno Ranta puurtaa heittäjänä ja odottaa ikäsarjoja, joissa välineiden painot kasvavat.

Vuonna 1987 Janne Lahtinen ottaa Suomen mestaruuden 16-vuotiaiden 4 kilometrillä maastossa ja 800 metrillä syntyy uusi liiton ikäsarjaennätys 1.57,7. Erno Ranta työntää 5,4 kilon kuulaa 13,54 16-vuotisten sarjassa. Seuraavana vuonna, 1987, tuli SM-hopeaa tuloksella 16,09; kiekko lensi 44 metriä. Pojasta tulee vielä kova ”luu”.

Seuraavana vuonna Juoksu-Janne ottaa omansa: 16-vuotiaiden mestaruus SM-maastossa ja paljon muuta, mutta mitä nyt: tulokset ’; radalla eivät parantuneet. Missä vika? Varhaislahjakkaan pojan kehityksen luonnollinen takaisku? Harjoitusvoiman lamaantuminen? Askeltamisen riemua sumentava kyllästyminen? Motiivin väljähtyminen?

Viramäen sisarukset olivat edustusnimiä ja viestijuoksujen luotettavia lenkkejä.

Kari Lukkari heitti kiekkoa 46,70 ja Erno Ranta paransi metrin edellisvuodesta.

Vuosikymmenen loppu alkoi komeasti: Erno Ranta työnsi 18-vuotiaiden sarjassa hallikisoissa 6,2 kilon kuulaa 16,87.

Janne Lahtinen, nyt 18-vuotias, ottaa liiton maastomestaruuden ikäkausisarjassaan.

Kuula-Erno pukkaa täyspainoista 14,46 ja TUL:n mestaruuskisoissa 1,75 kilon kiekkoa 49,34

Kari Lukkari kiskaisi diskuksen 47 metrin yli. Johanna Viramäki hankki kultaisen lätkän liiton mestaruuskilpailuissa 800 metrillä. Ajat eivät tahtoneet kulkea alle 2.20 – miksi?

Voimme huomata, että 1980-luvun Louhen yleisurheilu oli harvojen nuorten harteilla. Urheilun aaltoliike koskettaa kaikkia suuriakin seuroja. Huippu-urheilija on tuote, jonka syttymistä ei voi määrätä. Monet myönteiset taipumukset, itsekuri ja haltioitumisen kyky summautuvat onnellisina hetkinä – silloin on kaikki hyvin.

Ruumiillisesta kunnosta huolehtiminen on kasvatustyötä, jossa urheiluseuralla on tärkeä tehtävä.

Harrastus jatkui alasarjoissa. Jarmo Siponen oli nopein reagoinneissaan.

Vuonna 1987 toiminta oli vilkasta. Jaosto järjesti monia kilpailuja ja Harri Liukkonen sai pronssia piirinmestaruuskisoissa. Piirin C luokassa kärkipäähän lukeutui Jarmo Siponen.

LENTOPALLO

Vuosikymmen alkoi Louhen kohdalla neljän joukkueen voimalla. Miesten joukkue oli kolmossarjan keulapaikoilla, Louhettaret, eli naisjoukkue, nuorten remmi kantoi nimeä Louhikko ja veteraanit äityivät muistelemaan menneitä Ukkolouhi-nimisenä.

Vuonna 1981 lentopallojaosto järjesti seuran 80-vuotisjuhlien merkeissä kansainvälisen turnauksen. Naiset olivat haastaneet tšekkiläisen Bratislavan joukkueen. Kakku oli kamalasti liian iso. Miehet voittivat Porin Pyrinnön ja Kontulan Kunnon.

Edustusjoukkueen rungossa olivat Pekka Hellstén, Olli Pohjola, Jorma Stick, Pertti Haavisto, Juhani Haavisto, Ilmo Siivonen, Juha-Pekka Isotupa, Raimo Marjatsalo ja Pekka Rossi, joka toimi myös valmentajana.

Louhettaralaista sutjakkuutta edustivat Sinikka Sutinen, Sinikka Pakkala, Ritva Lusenius, Tarja ja Kirsi Kekki, Aili Voutilainen, Marja Peltonen, Helena Kajander, Erja Airistola ja Sinikka Liiti. Valmentajan tehtävissä onnistuivat Reijo Aunula ja Tapani Tiainen. Pekka Hellstén kuului myös liittojoukkueeseen, joka vieraili Tallinnassa.

Tällä miehistöllä Louhen lentopallokulttuuria ihailtiin kakkossarjassa, missä pysyminen näytti olevan riittävän kova haaste.

Vuonna 1984 koettiin takaisku, kun tšekkiläisvahvistuksen tulo romuttui. Kansainvälistä kokemusta hankittiin Riikaan suunnatun matkan antina. Nousu ykkössarjaan ilahdutti, mutta vastus oli nyt entistä kovempaa ja tappioita tuli liian kanssa. Naisten taistelu pääsystä kolmossarjaan epäonnistui, mutta uuden sisulatauksen turvin tavoite on selvä. Jaoston puheenjohtajalla Timo Ojalalla ei ollut syytä murheeseen. Mutta yksi ulkomainen vahvistus ja ehkäpä jonkun kotimaisen huipun siirtyminen Louheen – unelmointia.

Ykkössarjasta putoaminen viimeisellä ottelukierroksella ja syksyn sairaustapaukset eivät luvanneet hyvää vuotta 1986 ajatellen.

B-poikien otteet lupasivat hyvää jälkikasvua. Miesten joukkueen kohtalon hetki koitti kesällä. Valmentaja Pekka Rossin lopettamisen myötä joukkue luopui kakkossarjasta. Seuran B-miehistö, ”kakkosketju”, aloitti edustusmiehistönä kolmossarjassa. Entinen edustusjoukkue luovutti sarjapaikan HAIK:lle.

Naisten joukkueet menestyivät kakkos- ja kolmossarjoissa. Naisten kakkosketju voitti TUL:n piirinmestaruuden.

Syksyllä 1988 siirryttiin harjoittelemaan Liikuntahallit OY:n palloilusaliin, Tennariin. Parinsadan harrastajan hoitaminen eri harjoitustiloihin vaati tarkkaa suunnittelua.

Louhen lentopallojaosto pyydettiin Moskovan Dynamon ja Poliisien Palloseuran välisen ottelun järjestäjäksi.

Vanha yleisurheiluseura Lohjan Louhi oli 1980-luvulla ihailtu painonnosto- ja lentopalloseura. Erikoisseurojen edellytykset kasvoivat kaunista satoa kohta 90-vuotiaan emoseuran huolehtivassa otteessa.

Urheiluseuran ja nimenomaan monia lajeja viljelevän seuran taloudenpito on aina pulmallista. Kunnallisen avustuksen lisäksi pitää varoja koota monin keinoin.

Veikkauksen hoitaminen, arpajaiset, käsiohjelmien ilmoitukset, virvokkeiden myynti kisakanttiineissa ja paperinkeräykset kuuluvat talouden tukitoimiin.

Näissä yhteyksissä on mainittava Arvo Niitynpään uhrautuva toiminta, joka merkitsi seuralle hyvin paljon jo esimerkillisen yhteishengen luomisessa.

Vuonna 1981 Louhi siirtyi automaattiseen tietojenkäsittelyyn, mikä helpotti kirjanpitoa ja rahankäytön seuraamista. Taloudellisen toiminnan vakauttamiseksi solmittiin yhteistoimintasopimus seuran ja STS-pankin välillä.

Uusi kokeilu oli päätoimisen toiminnanohjaajan palkkaaminen seuralle. Tointa alkoi hoitaa Sinikka Liiti, joka ryhtyi hahmottelemaan linjoja 1700-jäseniselle seuralle. Työsuhde katkesi seuraavana vuonna koulutyön vaatiessa täyspainoista keskittymistä.

Seuran 80-vuotisjuhlatoimikunnan vetäjänä oli Gunnar Laakso. Juhlallisuuksien puhuja Matti Louekoski painotti Lohjan Louhen merkitystä nuorison kasvatustyössä. Onnittelijoiden hyökyaalto teki merkkipäivästä lämpimän juhlahetken.

Vuosikymmenen keskitienoilla samat miehet olivat ”pörssin” listoilla, K. Höökin Suomenmestaruus, A. Hirvosen maailmanmestaruus 40-vuotiaiden sarjassa ja muiden menestys eri ikäluokkien mittelöissä pitivät seuraa vahvojen luokassa eli seurajoukkueiden mestaruussarjassa.

Stig Wackström oli 17-vuotiaiden sarjassa hopealla SM-kisoissa.

Vuonna 1986 Louhi koki takaiskun, kun J. Hirvonen muutti Keravan Bodonokseen ja Pohjoismaiden voimanoston mestarin ja MMkilpailujen viides, Tiina Karenius Helsinkiin.

Painonnostajien ura on pitkäkestoista: monilla aloilla, esimerkiksi yleisurheilussa, tunnetaan tähdenlentoja tai neljän vuoden, olympiadin, kestäviä huippukausia.

1980-luvun loppupuolella seuran uljas painonnostotaso alkoi riutua. Marko Joensuu, painava poika, oli uusi lupaus. Erno Ranta, Jukka Teinilä ja jaoston vetäjä Seppo Hjelm kuuluivat piirin parhaimmistoon, mutta valtakunnan huipulle tarvittaisiin kolmen vuoden ajan reiluja harppauksia, ei kiloripottelua. Päämääriä täytyy olla, työ, tuska ja hurmioituminen on kohdistettava kylmään rautaan. On tässä onnistuttu ennenkin, miksei 1990-luvullakin?

KEILAILU

Keilailu on mielenkiintoinen laji. Se vie mukaansa, ehkä ei golfin lailla, mutta kuitenkin. Ymmärtämättömät pitävät lajia puoliurheiluna, tuollaisena keskiluokkaisena harrasteena. Vastalauseita kaikuu heti? Keilailu on pitkälti ”tuntumaurheilu”, vaiston ja mielenvirityksen selittämätöntä yhdistelyä. Jonakin päivänä onnistuminen yllättää, huomenna on paljon pielessä.

Vuonna 1981 seuran keilaajat nousivat mestaruussarjaan. Saavutus on hyvä, kun valtakunnan sarjoissa keiloja kaatoi yli 300 joukkuetta.

Martti Toivonen luettiin seuran parhaaksi.

Osallistumiset Tornados- ja Ballmasterturnauksiin kuuluvat kehittyvien keilajoukkueiden päämääriin.

Kun mestaruussarjassa joukkue saavuttaa neljännen sijan, huomion herättäminen luulisi tuovan gloriaa. Jos kysymyksessä olisi jalkapalloilu, Lohjalla olisi 3 000 hengen katsomo. Mutta kun pallossa on reikiä, asiat ovat toisin. Keilailu ei meillä ole yleisölaji. Menestys ei kerää katsojia.

Menestyvän keilailujaoston taloudelliset kysymykset tuottivat pulmia emäseuran kassanhoitajalle.

Putoaminen ykkössarjaan ei miellyttänyt jaoston puheenjohtaja Keijo Loskinia.

Vuosikymmenen puolivälissä jaostossa oli 26 keilaajaa, joista M-luokkaan kuului neljä miestä, parhaimpana Taisto Toivonen.

Lohjan keilaliiton sarjamylly oli perinnetapahtuma, jossa Louhen menestys vaihteli voittojen ja kolmannen tilan välillä.

NYRKKEILY

Parinkymmenen vuoden tauon jälkeen louhelaiset hankkivat hiekkasäkit, päärynäpallot ja pinon hanskoja. Yhteislyseon kellaritiloissa huiskittiin kolmasti viikossa Veikko Sainion ja Kalevi Moision johdolla. Moisio sijoittui hopealle liiton mestaruuskilpailuissa 60-kiloisten sarjassa. Valitettava työtapaturma katkaisi harjoittelun pitkäksi aikaa. Poikasarjoissa oli monta tarkkaiskuista vesaa.

Vuonna 1981 harjoitukset siirrettiin työväentaloon – harjoitustiloista oli puutetta. Piirinmestaruuksista otettiin pari pronssia.

Vuonna 1985 Marjut voitti 20-vuotiaiden latuspurtteja vauhdilla, joka oikeutti hänet nuorten MM-kisoihin Sveitsiin. Kaksikymmentävuotiaiden kympillä tapahtui – sijoitus oli 42. Viestissä kiukun karkaisema louhelainen tuli ensimmäisenä vaihtoon avausosuuden taisteluissa.

Maija Korhonen oli mukava ”seuranainen”: piirinmestaruus naisten kympillä.

Nousu valtakunnan huipulle oli nyt tärkeää Marjutille. SM-kisoissa kuuluminen kymmenen parhaan joukkoon ja piirissä ylivoimainen paremmuus oli jo huomattu. Isäpapan valmennusvastuu kasvoi. Seuraavat lumet näyttäisivät todelliset mahdollisuudet. Oman liitonkin parista löytyi vastusta, sillä 20-vuotiaiden puolella peninkulmalla tuli ”vain” hopeaa. Nuorten MM-kilpailuihin 20-vuotiaiden ladulle ei myönnetty passia.

Vuonna 1987 TUL:n 5 kilometrin mestaria ei vielä noteerattu; paras sijoitus oli kuudes kymmenellä kilometrillä. Matkaa maailman huipulle oli vielä minuutti, sillä Salpausselän vitosella 64. sija oli pettymys. On toki muistettava, että voitelun onnistuminen helposti heitättää sijoitusta pykäläkaupalla. Tutustuminen Ranskan ja Jugoslavian latuihin osoitti, että kansainvälisillä lumilla vauhti on murskaavaa. Marjut oli kaukana kärjestä. Missä vika? Ylikunto? Itseluottamus?

Hyvä on toki tietää, että epäonnistumiset opettavat enemmän kuin helppo menestys. | Antero Iivari, Tero Kulmalainen, Christa Heinonen, Pauli Kunttu, Jouni Aaltonen ja Aimo Hakulinen olivat seuran vauhdikasta väkeä piirin alueella.

Hiihdon viisi valmentajaa ja 140 asianharrastajaa olivat usein koolla. Jäsentenväliset, piirikunnalliset ja kansalliset kilpailut vaativat paljon toimitsijavoimaa.

Lahden MM-kisavuonna 1988, hienon suomalaismenestyksen jälkeen alkoi kesän jälkeen syyskausi. Suomalaisten naisten menestysinflaatio oli painostavaa, mutta lisää vauhtia. Syyskausi alkoi uusin voimin. Davosin Maailman Cupissa kympillä tuli 24. sija. Piirin viestimestaruuksissa Marjut yhdessä Nea Henrikssonin ja Christa Heinosen kanssa toi kultamitalit. Miesten trio Jouni Numminen, Hannu Kunttu ja Alpo Kinnunen tekivät samoin.

PAINONNOSTO

Vuosikymmen alkoi hienosti lihaksikkaissa merkeissä. ”Punttisalin” melskeen keskellä pitkälle päässeet atleetit erottuivat harrastajista, piirin kärkeen kehittyvien kuntoilijoiden keskellä rajuilla vedoillaan, jotka maailman huippuja ajatellen olivat kuitenkin vain puolet, kolmannes siitä, mitä eräiden maiden valtiojohtoiset harjoitteluolosuhteet mahdollistivat.

Perinteistä uutista: A. Hirvonen Suomen mestariksi, samoin 17-vuotiaiden 75-kiloisissa J. Hirvonen. Vankkaa sukua! J. Hirvonen teki kaikkiaan yhdeksän Suomen ennätystä. TUL:n mestaruuksia seura keräsi miten tahtoi.

Kun vuonna 1981 lavoilla syntyi 56 Suomen ennätystä, louhelaisten osaksi tuli 24! Näiden luetteleminen tekisi luettavasta numerotaakan. Markku Höök oli ahnehtimassa uusia painoja, joka kieli hienosta koordinaatiokyvystä. Räjähdys ja rytmitaju olivat kohdallaan.

Louhi oli SM-kisoissa neljänneksi paras seura, nousu lajin mestaruussarjaan oli selviö. Lohjalaisen urheilutoiminnan huikea saavutus! Joukkueessa ärhentelevät Kimmo Salanto, Jouko Jaakola, Kalevi Höök, Jari Hirvonen, Seppo Hjelm, Aatos Hirvonen ja Ari Pollari ansaitsivat muotokuvat harjoitussalin seinälle. Näillä nimillä täyttyvät seuraavatkin vuosikatsaukset.

Tapio Kinnunen tempaisi vuonna 1982 uudet Pohjoismaiden ennätyslukemat sarjassa | 110 kg.

Seuraavana vuonna J. Hirvonen ja Tiina Karenius saivat edustaa maata Euroopan mestaruuskilpailuissa. Tiina otti hopeaa naisten voimanostossa ja Jari oli neljäs nuorten klassisessa painonnostossa.

Seura oli ottanut ohjelmistoon naisten bodybuildingin eli kehonrakennuksen, jota ohjasi Ari Pollari (mielellään). J. Hirvonen oli maamme paras nuorten sarjassa; huippu toipui nopeasti jalkaleikkauksesta. Miesten maaottelussa Puolaa vastaan rautaa nousi 312,5 kiloa, saman verran kuin voittajalla, mutta 200 grammaa painavampana louhelaiselle ”tuomittiin” toinen sija. Miesten Pohjoismaiseen mestaruuteen ladattiin 317,5 kg. Ymmärtävätkö lohjalaiset, millainen mies heillä onkaan keskellään!

Kimmo Salanto, Veikko Uusitalo ja TUL:n voimanostajamestari Tiina Karenius olivat Pohjoismaiden parhaan painonnostajan Jari Hirvosen lupaavia adjutantteja.

Suuri työ oli jäsenistön kortistointi ja jäsenmaksujen perinnän vauhdittaminen.

Louhen vastuu TUL:n Tervettä Menoa -tempauksessa herätti huomiota mm. radion urheilutoimituksessa.

Louhen Maja toimi monien ulkoilutapahtumien keskipisteenä.

Vuonna 1983 valittiin TUL:n liittokokoukseen Seppo Salanto Uudenmaan piirin edustajana.

Liikuntapaikkojen tavoiteohjelmasta seura antoi näkemyksensä, jonka mukaan urheilukentän uusiminen ja Liikuntahallin rakentaminen olivat ensisijaisia investointikohteita.

Olympiavuoden 1984 jälkipuinneissa käsiteltiin piristeiden käyttöä urheilussa. Tarkan valvonnan kehittäminen ja rangaistuksen koventaminen olivat selvästi enemmistön mielipiteiden sisältönä.

Piirin toiminnanjohtaja Gunnar Laakso täytti 60 vuotta, jota juhlittiin mm. Lohjan Louhen kunniajäsenyydellä.

Suruviesti kertoi uskollisen ystävän Arvo Niitynpään poismenosta. Seura muistaa häntä hiljaisena ja auttavaisena toiminnan miehenä, jonka työpanos ei jäänyt huomaamatta urheiluväeltä.

Uusi verryttelypuku, edustusasu, loi ryhtiä rivistöihin.

Seuran sisäiseen tiedotustoimintaan kaivattiin ripeyttä ja tehokkuutta. Paikkakunnan lehdistö on auliisti antanut palstojaan urheilutapahtumille. Lentopalloilijat ja painonnostajat saivat huomiota sekä radiossa että televisiossa.

Koulutustoiminta, usein varoja nielevä kenttä oli alituisen tarkkailun kohteena. Seuran velvollisuus on kouluttaa uusia valmentajia ja toimitsijavoimia.

Vuonna 1986 seuran talous joutui uuteen tilanteeseen, sillä Iltalohjan kanssa solmittu sponsorisopimus purkaantui ja paperinkeräystoiminta jouduttiin lopettamaan kannattamattomana.

Seuran 85-vuotispäivät saivat rohkaisevaa julkisuutta Demarissa ja Turun Sanomissa.

Seuraavana vuonna Matti Saarinen valittiin liittokokouksessa Työväen Urheiluliiton toiseksi varapuheenjohtajaksi.

Lohjan urheiluelämän laajetessa seurat ovt lähentyneet yhteistoimintaan suurten liikuntatapahtumien järjestelyissä. Louhelaiset ovat kantaneet vastuuta Lohjan Laturetken, Lohjan Järvipäivien, Lohjan Kisojen ja Laurin kierroksen onnistumisessa.

Vuoden 1989 lopulla oli todettava, että bingotoiminta aiheutti takaiskun, josta seuralle koitui noin kymmenentuhannen markan kulut. Tämä heijastuu seuran toiminnassa kauaksi eteenpäin.

Johtokunta ja hiihtojaosto ovat neuvotelleet seuran hiihti ajan myymisestä.

HIIHTO

Nyt se tapahtui. Alkusoitoksihan sitä ei voitu tietää: Marjut Lukkarinen voitti Suomen mestaruuden 14-vuotiaiden sarjassa. Kai joku valmentaja pani jotakin merkille. Toisaalta, noita kakaralauman tähdenlentoja on joka toisessa kylässä…

Tässä yhteydessä ”Sompailut” eivät enää hätkähdyttäneet. TUL:n parhaimmistoon kuului Alpo Kinnunen ja 50-vuotiaiden Väinö Järvinen.

Louhen majalla valmennustyötä kiristettiin. Jaoston puheenjohtaja Risto Wessman piti kunnia-asiana, että Tynnyrisauna-hiihdossa Rajamäen Kehitys nujertui taas. A. Kinnunen oli liiton mestaruuskilpailuissa neljäs latujen maratonilla, viidelläkymmenellä.

Vuonna 1983 seuran hiihtojaosto järjesti TUL:n Uudenmaan piirin viestimestaruuskilpailut sekä Lohjanharjun hiihdot. Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa 18-vuotias Marjut Lukkarinen oli viidellä kilometrillä kahdeksas ja voitti viestissä avausosuuden. Samassa ikäluokassa TUL:n mestaruus oli selvä, SM-kilpailussa sijoitus oli kymmenes. TUL:n mestarineidolla oli vielä minuutti eroa Suomen ehdottomaan kärkeen. Suomessa on hiihdon leveyttä, mutta Marjutin potkussa on vielä varaa; katsotaan pari vuotta.

Marian viestissä Louhen edustusjoukkue oli toinen.

Pohjola Cupin yhteispisteissä Marjut Lukkarinen oli paras, SM-laduilla 18-vuotiaiden kyydissä pronssilla.

Kinnusella oli tasainen kiire, siksi mies valittiin TUL:n hiihtojoukkueeseen Leningradin hangille.

1990-LUKU

Vuosisadan viimeiselle vuosikymmenelle, kohti uutta tuhatlukua, Lohjan Louhi lähtitutuin päämäärin. Liiton mestaruuskilpailuissa Karhulassa Erno Ranta ottaa kaikissa heitoissa mitaleja, kuulassa ja kiekossa kirkkaimman. Johanna ja Jaana Viramäki tekaisevat totuttuja numeroita; Jaana alkaa pituushypyssä lähestyä kuuden metrin rajaa, mikä oikeuttaisi kymmenen parhaan joukkoon maassamme.

Janne Lahtinen alittaa 1 500 metrillä neljän minuutin rajan: 3.57,57 ja on 18-vuotiaiden Suomen mestari.

Tästä tilanteesta alkaa nyt verenmakuinen hinautuminen kohti 3.45:n tulosta. Näistä maisemista ruvetaan punnitsemaan, onko askeltaminen ja maitohappojen hallinta sopivin ehkä pitkille matkoille. Pari seuraavaa vuotta näyttävät.

TUL:n viestimestaruuskisoissa Louhen 15vuotiaat tytöt juoksivat SE:n 4×400 metrillä ajalla 4.18,0.

A-pojat Ståhlberg, Sundholm, Eriksson, Lindroos ja Heinänen tehtailivat liiton ennätykset viesteissä: 45,4 ja 3.33,4 olivat ennätystasoa.

A-pojat voittivat Helsingin katujuoksuviestin.

Kovia nuoria, mutta häviö tuli seuraottelussa Lohjan Urheilijoita vastaan.

Tekstin kirjoittaja tuntematon. Tekstin keränyt talteen Jarno Kärkkäinen vuonna 2018. Teksti kasatttu Louhen arkiston papereista. Teksti kerätty yhteen yksittäisistä paperiliuskoista. Virheitä saattaa olla ja lähteitä ei mainita.