Kirkniemen asema

Yksi Etelä-Lohjan historiallisista rakennuksista on Kirkniemen asema Kukkumäen alueella. Se lienee tuotu Venäjältä ja pystytetty nykyiselle paikalleen 1906. Yllä oleva kortti asemarakennuksesta on leimattu Gerknäsissä (Kirkniemi) 3.2.1913. Vuonna 1923 rakennus muutettiin nykyiseen muotoonsa. Lohjan eläkkeellä oleva kaupunginjohtaja Juhani Rinne asui lapsuus- ja nuoruusvuosinaan asemarakennuksessa. Hän tuli ylioppilaaksi Lohjan yhteiskoulusta 1958. Hänen isänsä Arvo Rinne sai keskikoulutodistuksen samasta koulusta. Hänet nimitettiin Kirkniemen aseman sähköttäjäksi 1933 ja myöhemmin asemapäälliköksi.- Arvo Rinteen veli, Leo, tuli ylioppilaaksi Lohjan yhteiskoulusta 1923 ja sisar Raakel sai keskikoulutodistuksen 1936. Hangon-Hyvinkään rata valmistui 1873, jolloin Lohjakin siis tuli rautatieliikenteen piiriin. Tällä oli suuri merkitys paikkakunnalle, erityisesti siksi, ettei autoja vielä ollut. Ilman rautatietä ei Virkkalaankaan olisi todennäköisesti rakennettu suurta kalkki- ja sementtitehdasta.

Pian sen jälkeen, kun Kässän tila oli 1920-luvun alussa tullut kalkkitehtaan omistukseen, tehdas laati suunnitelman ja alkoi toteuttaa Kässänniemen kunnostamista kansanpuistoksi. Samalla se sai uuden nimen, Pähkinäniemi eli Hasseludden. Niemi on Tuusanlahden lounaispuolella ja pinta-alaltaan parikymmentä hehtaaria.

Käydessäni siellä 1930-luvun jälkipuoliskolla Suninhaassa asuvien Purasen Erkin ja Seren Klausin kanssa uimassa Niemeksi kutsumamme alue oli jo varmaankin laaditun suunnitelman mukaisessa kunnossa, luonnoltaan kaunis ja vaihteleva, siisti ja erittäin hyvin hoidettu. Meidän poikienkin mielestä oikea paratiisi. Kässän viljavarastolta oli rakennettu viivasuora lehtipuitten reunustama tie, joka on saanut nimen Pähkinäniemen puistotie, ja joka päättyy kalliotasanteelle, niemen korkeimmalle kohdalle. Sieltä oli kaunis ja avara näköala järvelle, Osuniemeen, Pensaareen, Lehtisaareen sekä pohjoisen suunnassa oleville lukuisille pienille saarille. Näköalatasanteella oli valkeita istuimia ja pitkä lippusalko, jossa siniristilippu liehui juhlapäivinä. Tasanteelta johti pari rinteitä myötäilevää polkua alas niemen kärkeen, jossa oli hiekkaranta lapsia varten ja sen lähellä laituri ja ns. uimakoppi miehille. Naisten uintipaikka oli satakunta metriä lasitehtaan suuntaan.

Käveltyämme parin kilometrin matkan Suninhaasta Pähkinäniemeen helteisenä kesäpäivänä oli nautinnollista mennä heti uimaan. Vedessä olimme yleensä niin kauan, että vilu pakotti nousemaan rannalle, kuumaan aurinkoon. Sitä otimme rantahietikossa tai näköalapaikan mäen rinteessä. Sitten taas uimaan ja sen jälkeen aurinkoa ottamaan – monta kertaa yhden iltapäivän aikana. Tuntui siltä, ettei meillä pojilla ollut elämässä juuri muuta huolta, kuin ehtiä takaisin kotiin – minun kohdallani mummolaan – ilta ruokailun ajaksi.

Pähkinänientä tehtiin kiertämään kansanpuistoa rakennettaessa tie, joka noudattelee rantaviivaa pohjoisessa ja lännessä, mutta etelässä on vähän kauempana rannasta. Tien varrelle rakennettiin venelaituri tehtaalaisten käytettäväksi. Muutaman metrin päähän rannasta rakennettiin myös pieni tekosaari vesilintujen pesimäpaikaksi. Kumpikin niistä on vielä jäljellä ja käytettävissä.

Niemessä järjestettiin jo ennen sotia suuret juhannusjuhlat, joihin tuli polkupyörilläkin satamäärin juhlijoita. Pyöriä varten oli tehty telineet Puistotien vasemmalle puolelle. Teliineissä oli koukut, joihin pyörät nostettiin pystyyn etupyöränsä varaan – tilan säästämiseksi. Varsinaisella juhla-aukeamalla, satakunta metriä ennen näköalapaikkaa, oli suuri tanssilava orkesterikatoksineen, nuolenheitto -ja ilmakivääriammuntapaikka, pussitappelupuomi, salkopalloseiväs sekä kahvinja virvokkeidenmyynti myyntisuoja asiakasistuimineen ja pöytineen. Tätä hoitivat vuoron perään Martta- ja muut järjestöt. Niemen kärjen tuntumassa, turvallisen matkan päässä rannasta, oli vedessä kelluva suuri kokko, joka sytytettiin vasta keskiyöllä. Sitä ihastelemaan tuli väkeä tuhatmäärin rantaan, joka tarjosi rinteessään hyvät katselupaikat.

Juhannusaaton alkuillan ohjelmaan kuului poikien juoksukilpailu Pähkinäniemen ympäri, runsaan kilometrin matkalla. Kilpailu oli ilmeisen tärkeä sekä kilpailijoille että heidän omaisilleen. Yhteislähtö tapahtui koillisen puoleista tietä kohti venelaituria ja takaisin tanssilavan läheisyyteen tultiin luoteesta päin. Ennen maaliin tuloa oli pitkä ja melko jyrkkä nousu, joka vei monelta viimeisetkin voimat. Lohtuna oli, että muistamani mukaan jokainen maaliin tullut sai palkinnon.

Pentti Eertamo 2012

 

Vieritä ylös