Maikkala sijaitsee kapeasta Hiidenveden ja Lohjanjärven välisestä salmesta luoteiseen pistävän lahden luoteisrannalla. Tonttialue on kukkulalla, mutta puutarhan runsas kasvillisuus estää näköalan järvelle. Maikkala on entinen ratsutila, joka kantatilaa lukuunottamatta käsittää kaksi siihen n. v. 1600 liitettyä tilaa. Se ostettiin perinnöksi v. 1846. Ratsutilaan yhdistettiin v. 1846 sen augmentti Vähätalo.
Keskiaikaisista maanomistajista kylässä tunnetaan lautamies Maunu Maikkala (1508) ja lautamies Lauri Maikkala (1508). – Omistajat v:sta 1540 lähtien: Martti Maununpoika 1540-45; Martti Tuomaanpoika 154686; Lauri Mikonpoika 1587-96; Akseli Niilonpoika 1597—1625; Abraham Akselinpoika, ratsumies, 1626—56; Erkki Abrahaminpoika 1657—89; Abraham Niilonpoika 1690-1701; Kalle Abrahaminpoika 1711-40 ja tämän leski Liisa Juhanintytär –1743; Erkki Kallenpoika 1744-79 ja tämän leski Liisa —1792; Abraham Erkinpoika 1793—1816 ja tämän leski Maria –1826; hänen poikansa Abraham Malin 1827-37; Johan Abraham Malin 1838–61; Henrik Viktor Malin 1861—77 ja tämän leski Karolina Lovisa —1883; lesken toinen mies Karl Johan Lietzén 1883-94; Emil Richard Malin, kunnallisneuvos, 1894—1932.
Nykyinen omistaja (v:sta 1932) Esko Rikhard Maikka (ent. Malin) ja hänen vaimonsa Hilma (o.s. Itävuori).
Torppia ei esiinny v. 1694, mutta v. 1800 niitä oli 1 ja v. 1900 5. Tilasta on v:n 1918 maanvuokralain nojalla erotettu 5 torppaa ja i mäkitupa, käsittäen yhteensä 50 ha maata. Nykyinen kokonaispinta-ala on 360 ha, mistä peltoa 80 ha. Hevosia on 6, lehmiä 31, karja LSK-rotua, keskilypsy V. 1935-36 2559 kg, rasvaprosentti 4,0.
Vuonna 1810 rakennettu päärakennus on ollut alkuaan paritupatyyppinen talo, jossa oli sali, suuri tupa ja eteiskamari, mutta v. 1877 suoritetussa korjauksessa se jaettiin useampiin huoneisiin. Samalla rakennettiin myöskin ristipääty päätypinnassa olevine ruusukeikkunoineen ja suippokaarisine ikkunoineen, mikä oli gotiikkaan kohdistuneen mielenkiinnon jälkimaininkia. Lasivilpola on v:lta 1923. Rakennus käsittää nykyisin 7 huonetta alakerrassa ja 4 huonetta ullakkokerroksessa. Tuuhea hedelmäpuutarha, jossa kasvaa parisataa omenapuuta, ja kaunis vanha puisto ympäröivät päärakennusta. – Kun tila on kulkenut perintönä samassa suvussa 1500-luvulta asti, on paljon vanhaa sisustusta säilynyt. Suurinta huomiota herättävät rokokootyylinen kabinettikaappi siroine messinkiheloineen sekä kokonaan kullattu rokokootyylinen seinäpeili. Salissa on myös kustavilainen peilipöytä sekä taffelipiano.
Teksti: E. Jutikkala & G. Nikander, Suomen kartanot ja suurtilat 1 (Helsinki 1939) sivut, 236, 237.