Keskiaikaisista omistajista tunnetaan seuraavat: Heikki Laurinpoika, Maunu Matinpoika ja Paavo Karnainen (1404). Pentti Ollinpoika (1442), Matti »Karnast» (1447), Olli »Karnast» (1451) ja Olli »Methu» (1508). — Omistajat v:sta 1540 lähtien: 1540–1644 katso Suitia; vph Klas Banér, jahtimestari, 1644–60; Nils Skunck, laamanni, 1660—76; Karl Skunck, tuomari, 1677-80 ja tämän leski Ebba Kristina de la Chapelle –1705; Brynolf Göran Svahn 1706-11 ja tämän leski Hebla Henriksdotter 1712; tämän toinen mies Hans Jürgen Dahl, vääpeli, 1713-44 ja tämän leski Elisabet —1753; Hans Henrik Dahl 1754–1800; Johan Dahl 1801—24; Berndt Wilhelm Nordberg, maanmittari, 1825—72; Gabriel Wilhelm Nordberg 1872–74; hänen lankonsa Ivar Heribert Hannelius, maanmittari, 1874-77; Johan Fredrik Forsström, kirkonisäntä, 1877—92 ja tämän leski Amalia Elvina –1897; Oskar Theodor Karnakoski (Forsström) 1897—1918.
Nykyinen omistaja (v:sta 1918) leskirouva Eva Helena Karnakoski (o.s. Wickström).
Torppia ei esiinny v. 1694, mutta v. 1800 niitä oli 4 ja v. 1900 8. Tilasta on v:n 1918 maanvuokralain nojalla ja myöhemmin harjoitettua asutustoimintaa varten erotettu 7 torppaa ja tonttimaita, käsittäen yhteensä 426 ha maata. Nykyinen kokonaispinta-ala on 121 ha, mistä peltoa 46 ha. Hevosia on 7, lehmiä 18, karja Ay-rotua, keskilypsy v. 1935-36 2604 kg.
Kaksikerroksisen, mansardikatolla katetun puisen päärakennuksen, jonka päädyissä on matalat kylkiäiset, arvellaan olevan rakennetun v. 1832. Mikäli tämä vuosiluku on oikea, ja mahdotonta sekään ei ole, on rakennus mansarditalotyypin myöhäinen jälkeläinen aikana, jolloin jo vuosikymmeniä oli käytetty satula- ja nelilapekattoa. Se käsittää 9 huonetta ala- ja 5 yläkerrassa. Sali on
myöhäisempiretyylinen ja eräs huoneista rokokootyylinen. Kirjaston kallein aarre on v. 1642 painettu raamattu, joka kuuluu suomalaisen Raamatun ensimmäiseen painokseen. — Pihamaan oikealla puolella on valkeaksi maalattu yksikerroksinen rakennus, joka lienee aikaisemmin ollut kartanon päärakennuksena. Vastapäätä sitä oli ennen vanha aitta, joten pihamaa oli kolmelta sivultaan rakennusten ympäröimä.
Teksti: E. Jutikkala & G. Nikander, Suomen kartanot ja suurtilat 1 (Helsinki 1939) sivut, 240, 241.